Käyttäjän "Toimitus" artikkelit - sivu 166/232

5 parasta ja huonointa ruokaa unen kannalta

Useimmilla hyvän yöunen salaisuus liittyy näihin kahteen tekijään: stressi ja ruokavalio. On tärkeää olla rasittamatta ruoansulatusjärjestelmää liikaa pari tuntia ennen nukkumaan menoa. Sisällyttämällä muutaman näistä hyvää unta edistävistä ruuista auttaa rentouttamaan kireitä lihaksia, rauhoittamaan yliaktiivista mieltä ja saada rauhoittavia, unettavia hormoneja virtaamaan (serotoniini ja melatoniini). Sitä vastoin löytyy myös viisi ruokaa, joita kannattaa välttää.

Älymittareiden säteilyllä tuhoisia vaikutuksia kaikelle elämälle

Älyverkkotekniikka tunkee kaikkialle, halusitte sitä tai ette. Monet terveyden asiantuntijat kuitenkin kyseenalaistavat toiminnan järkevyyden, sillä langattomat puhelimet, kännykät, WiFi:t ja (viimeisimpänä) kodin älyverkot ja –mittarit voivat pommittaa elimistöä kaoottisella sähkömagneettisten aaltojen värähtelyillä. Huolestuttaako alati lisääntyvä langaton ja ”äly” teknologia?

Detroitin konkurssi on amerikkalaisen unelman kuolema

Nyt se on virallista: Detroit on konkurssissa. Ja niin on koko Amerikka. Tämä kerran niin mahtava valtio ei ole vain taloudellisesti konkurssissa, vaan myös moraalisesti ja henkisesti rappiolla. Detroitin alennustila symboloi amerikkalaisen unelman kuolemaa. Detroit oli periamerikkalaisen autoteollisuuden koti. 1900-luvulla auto toi amerikkalaisille vapauden ja tasa-arvon – tai ainakin sosiaalisen liikkuvuuden. Kaikki alkoi Henry Fordista, […]

9.-luokkalaisten tiedeprojekti todisti, että kasvit eivät kasva Wi-Fin lähellä

Viisi tanskalaista yhdeksäsluokkalaista tyttöä suoritti äskettäin kokeen, joka on kiinnittänyt huomiota tiedepiireissä. He havaitsivat, että vihanneskrassi (Lepidium sativum) ei suostu kasvamaan lähellä WLANia. (Suom. huom. Englanniksi käytetään yleisesti standardisoitua tavaramerkkiä Wi-Fi, mutta Suomessa yleistynyt termi WLAN on käytännössä sama asia ilman sertifiointia)

Lopettakaa rypsiöljyn käyttö heti!

Toivottavasti kukaan ei enää jatka rypsi- tai rapsiöljyn käyttämistä. Syynä on erityisesti geenimuuntelu ja öljyn jalostamisen haitalliset sivuvaikutukset. Oliiviöljy tulee oliiveista ja seesaminsiemenöljy tietenkin seesaminsiemenistä, mutta rypsiöljyissä menee rypsit ja rapsit sekaisin, eivätkä ne välttämättä ole edes alkuperäisiä lajikkeita, vaan geenimuunneltuja.

WTC-isku saattoi olla vakuutuspetos; salaliittolaiset kävivät ”oikeutta” New Yorkissa

Monet ovat sitä mieltä maailman suurimman kiinteistöhuijarin ja maailman pahiten korruptoituneen tuomarin tavatessa Manhattanin oikeussalissa heinäkuun viikolla, kun nelipäiväisessä oikeudenkäynnissä käsiteltiin World Trade Centerin tuhosta aiheutuneita miljardien dollarien korvausvaateita.

Syövän avaintekijät

”Geneettiset muutokset eivät ehkä olekaan syövän avaintekijä, sillä syöpä usein ohittaa modernien syöpälääkkeiden vaikutukset molekyylitasolla”, kertoi Franklinin yliopiston modernin biologian ja bioinformaation professori tri Ying Xu. Hänen tutkimuksensa julkaistiin viime vuonna Molecular Cell Biology – lehdessä ja se todistaa jälleen kerran, että syövän pääasiallisena syynä on pitkäaikainen hapenpuutos soluissa.

50 gluteenin (intoleranssin) sävyä

Keliakian kuvaili jo ensimmäisellä vuosisadalla kreikkalainen lääkäri Aretaios Kappadokialainen käyttäen taudille nimeä koiliakos kreikan sanan vatsa mukaan. Kuitenkaan kukaan sen aikaisista tai myöhemmistäkään lääkäreistä ei tiennyt keliakian aiheutuvan autoimmuunireaktiosta viljan valkuaisaineelle. Asia selvisi vasta 1950-luvulla hollantilaisen lastenlääkäri Willem Dicken osoittaessa gluteenin syylliseksi. Dicken läpimurto pelasti miljoonat lapset ja aikuiset hoitamattoman keliakian tuhoilta, kuten aliravitsemus, kasvun pysähtyminen, syöpä, vakavat neurologiset ja psykiatriset sairaudet ja jopa kuolema.

Sionistien media yrittää harhauttaa afroamerikkalaisia

Tumman nuoren miehen ampuneen George Zimmermanin vapauttava tuomio on muodostunut yhdeksi sionistien omistaman median keskeisistä työkaluista heidän yrittäessään räikeästi nostattaa afroamerikkalaisten vihaa euroamerikkalaisia kohtaan. Juutalaismedia on käynyt tähän täysin valheelliseen vihakampanjaan tarkoituksenaan kääntää afroamerikkalaisten huomio pois todellisesta syystä tummien yhteisön ongelmiin, nimittäin juutalaisten yliherruuden kannattajista itsestään. Sionistien media on tarkoituksella luonut mielikuvan Zimmermanista ”valkoisena” ja Floridassa tapahtuneesta ampumavälikohtauksesta esimerkin jälleen yhdestä ”valkoisten rasismista”.

Esittely: Ted Pike

Pastori Ted Pike on kristillis-konservatiivisen vahtijärjestön National Prayer Networkin johtaja. Hän on valmistunut Portlandin yliopistosta vuonna 1971 pääaineinaan taide ja filosofia. Hän on myös ansioitunut elokuvantekijä, runoilija, kuvanveistäjä ja taidemaalari. Joitakin hänen maalauksistaan on esillä yhdeksännessä vuosittaisessa Bookart Pressin New Art Internationalissa. Hän on esiintynyt yli 550:ssä radio- ja TV-puheohjelmassa elokuun 2004 jälkeen valistaen ihmisiä […]

Esittely: Gilad Atzmon

Gilad Atzmon syntyi Israelissa 1963 ja kävi Rubin Academy of Music – musiikkikoulun Jerusalemissa (jazz ja sävellys). Hän on erikoistunut puhallinsoittimiin, kuten saksofoni, klarinetti ja etniset puupuhaltimet. Hänen albuminsa ”Exile” valittiin BBC:n vuoden 2003 jazz-albumiksi. John Lewis kuvaili häntä The Guardianissa ”Britti-jazzin kovimmaksi keikkailijaksi”. Atzmon kiertää laajalti ympäri maailmaa soittaen festivaaleilla, konserttisaleilla ja klubeilla. Hänen […]

Asiantuntijoiden mukaan rasvaton maito lihottaa

Jalostettu ja pastöroitu maito on jo itsessään kuollut neste, vailla mitään todellista ravintoarvoa, mutta jos luulee rasvattoman maidon olevan terveellistä ja pitävän painon kurissa, kannattaa lukea tämä artikkeli ja miettiä uudestaan.

Alice Walkerin uusi kirja kertoo ADL välttelemän totuuden

Alice Walkerin uusi kirja The Cushion in the Road kertoo yli 80 sivun pituudelta Israelista ja sen kohtelemasta Palestiinasta. Ilmeisesti Anti Defamation League paheksui hänen vapaata käsitystään sionistien ideologiasta, joka on onnistunut vangitsemaan palestiinalaiset omalla maallaan ja samalla ryöstänyt siitä suurimman osan.

Mihin otsonia voi käyttää?

Otsonin tiedetään olevan luonnon tehokkain desinfiointiaine ja hapetin, joka voi jopa tappaa mikrobiepäpuhtauksia, kuten E. coli, Candida, Listeria, Stafylokokki, Salmonella, Giardia ja Cryptosporidium. Otsoni on tehokkaampi kuin vaaralliset perinteiset desinfiointiaineet, se tappaa E-colin yli 3000 kertaa nopeammin kuin kloori. Otsoni tunkeutuu rakoihin, mattoihin, verhoihin, huonekaluihin, komeroihin, sänkyjen alle ja hyllyjen päälle, paikkoihin jonne normaali ilmavirta […]

Kotimaa

Ulkomaat