Keskuspankkiirit: kansallismielisyys voitetaan vain EU-liittovaltiolla!

Euroopan voimakkaimpien pankkien johtajat kaavailevat EU-liittovaltiokehityksen edistämistä pakottamalla jäsenmaat entistä tiukempaan taloudelliseen kontrolliin.

Kansainvälisen järjestelypankin, IMF:n ja Saksan keskuspankin Jens Weidmann sekä Ranskan keskuspankin Francois Villeroy de Galhau ovat huolissaan ”kansallismielisyyden” kasvusta Euroopassa. Samanlaisista peloista on puhunut hiljattain myös puolanjuutalainen keskuspankkiiri Jacek Rostowski.

Vastalääkkeeksi isänmaallisuudelle miehet ehdottavat yhteisen eurooppalaisen valtiovarainministeriön ja hallituksen perustamista. Näin yksikään maa ei voisi edes vahingossa alkaa sooloilla, vaan kaikki poliittinen valta olisi tiukasti EU-byrokraattien käsissä.

Kansallismielisyyden nousu järkyttää rahoitusmaailman parasiitteja.
Kansallismielisyyden nousu järkyttää rahoitusmaailman parasiitteja.

Maahanmuutto ei olekaan ”elvytystä”

EKP:n rahapolitiikka ja matala ohjauskorko eivät ole olleet tarpeeksi tehokkaita nostamaan Eurooppaa kansainvälisen finanssikriisin raunioista.

De Galhau ja Weidmann tahtovatkin nyt, että yhteinen EU-hallitus aloittaisi kovat otteet ja tekisi tarvittavat ”rakenneuudistukset” (eli hyvinvointivaltion purkamistoimet) kaikissa jäsenmaissa.

Keskuspankkiirien mukaan talouspoliittisen itsenäisyyden riistäminen jäsenvaltioilta on ainut keino torjua kansallismielisen politiikan suosion kasvu.

Kansallismielisyys liittyy myös toiseen ilmiöön, johon pankkiirit ottivat kantaa – maahanmuuttoon. De Galhaun ja Weidmannin mukaan Eurooppaan kohdistuva siirtolaistulva on syventänyt jäsenmaiden taloudellista ahdinkoa, minkä vuoksi yhteinen hallitus ja valtiovarainministeriö ovat tarpeen.

Maahanmuuttokommentti on sikäli kummallinen, että Suomessa Handelsbankenin ja Nordean pääekonomistit Tiina Helenius ja Aki Kangasharju ovat väittäneet toistuvasti, että laiton siirtolaisuus ”elvyttää” kansantalouden (1, 2). Kummat valehtelevat, Euroopan vai Suomen pankkiirit?

 

Lue myös:

Professori: Suomi liitettiin euroon poliittisista, ei taloudellisista syistä
Euroopan vasemmisto hajaannuksessa: EU-vastaisuuden pelätään ruokkivan kansallismielisyyttä

9 kommenttia

  1. Euroopan Keskuspankki on mätä instituutio. En myöskään ymmärrä miksi pankkiireja palvotaan ikään kuin asiantuntijoina valtio/sosiaalitieteen alalla.

    Plusääni(7)Miinusääni(0)
    1. Tuo on hyvä huomio. Vähän väliä MTV3 ja yhtä hyvin Yle nostaa jonkun Nordean pääekonomistin kertomaan katsojille, mikä on Suomen tila ja mikä olisi suomalaisille parasta. Ihan niin kuin suomalaisten etu olisi yhteneväinen Nordean sun muiden tyhjästä painetun korollisen rahan rahanpesuketjujen ja jakeluketjujen etujen kanssa.

      Plusääni(14)Miinusääni(0)
  2. Vielä 2012 Paavo Väyrysen ajatukset olivat kuin suoraan JWO – globalistien kynästä. Ja hän kritisoi valtioiden haltuun annettua rahanluontioikeutta. Eikä pitänyt valtion omaa rahaa hyvänä ideana.

    Nyt 2015-2016 hän sitten kuitenkin kritisoi Suomen eurojäsenyyttä ja siihen liittymistä ja haluaa kansanäänestystä Suomen eurojäsenyydestä ja haluaa Suomeen oman valuutan käyttöön euron rinnalle, vaikka tuossa 2012 vielä sitä vastusti ? Eli, mitä asiaa Väykkä todellisuudessa ajaa ? Globaalia valuuttaako (SDR) euron tilalle ? Miten takki voi kääntyä noin nopeaan ? Kuulemma hän on aina ollut EU:n vastustaja. Kuka enää uskoo tätä miestä ? Onko Paavo Väyrynen samanlainen petos kuin nämä kaikki muutkin valtapoliitikot ?

    Plusääni(9)Miinusääni(0)
    1. Typerys. Etkö ole kuullut termistä nimeltä Controlled Opposition ?
      http://en.metapedia.org/wiki/Controlled_Opposition_–_From_Goldstein_to_Soros_and_Beyond

      Väyrysellä on missio. Hän ottaa homman haltuun valtion rahajärjestelmäuudistusta silmällä pitäen ja toimii asian suhteen kuten öljy-yhtiöt sähköauton kehityksessä. Eli väykkä toimii tässä vain jarruna ja valeoppositiona. Samassa tehtävässä toimii myös Suomen talousdemokratia Ry. Heidän sivuillaan ei ole Hitleristä sanaakaan, vaikka se malli toimisi oivana mallina ja esimerkkinä.

      “The best way to control the opposition is to lead it ourselves.”

      ― Vladimir Lenin

      Plusääni(9)Miinusääni(0)
      1. ” Eli väykkä toimii tässä vain jarruna ja valeoppositiona.”

        Jarruna mille ? Ei Suomessa tietääkseni ole mitään suurta liikettä joka tällä hetkellä rahareformia tai omaa valuuttaa ajaisivat. Mitä järkeä on tuomita mies etukäteen ?

        Ja miksi talousdemokratia-yhdistys keskittyisi Hitlerin puolustumiseen ? Yhtä hyvin voisit vaatia että puolustaisivat Gaddaffia, G. Washingtonia tai Kennedyä.

        Plusääni(1)Miinusääni(0)
  3. Nimimerkki ”Onko Väykkäkin vain petos?”

    Et ilmeisesti ymmärrä sanottua – Ei Paavo Väyrynen linkkaamassasi linkissä sanonut noin mitä väität.

    Politiikan tarkoitus on luoda parempaa tulevaisuutta, ei tulkita mennyttä historiaa.

    Plusääni(0)Miinusääni(4)
    1. Huomion arvoinen kommentti tuokin:

      http://mvlehti.net/2016/02/22/paavo-vayrysen-kiikkera-jolla/

      Totuus, syylliset ja ratkaisut löytyvät lähihistoriasta, jollei niitä pystytä käsittelemään – rakennetaan savelle.

      http://talousdemokratia.blogspot.fi/2008/03/lhihistoriasta-lytyy-ratkaisuja.html

      https://sensuroituahistoriaa.wordpress.com/2015/04/16/fuller-toisen-maailmansodan-syyna-saksan-irrottautuminen-kultakannasta/

      Suurin osa eurokritiikistä on rakennettu savelle. Euron ”valuvika” ei ole valuuttakursseissa yms. Eu ja euro ovat vuosisatoja vanhan, uskonnoksi naamioidun rahanväärennöskartellin aikaansaannosta.

      http://balder.org/judea/Richard-Coudenhove-Kalergi-Practical-Idealism-Vienna-1925.php

      https://totuusbloki.wordpress.com/2013/08/21/pankkijarjestelmasta/

      https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/402-2/

      Plusääni(3)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat