”Vihollisella, jonka kanssa olemme tekemisissä, ei ole mitään kunniaa eikä se tiedä mitä tarkoittaa käsite ’reilu taistelu’, oli kyse sitten oikeasta taistelusta tai ideologisesta taistelusta.”
kansallissosialismi - sivu 5/9
”Mikäli Karttusta ei olisi alettu käyttää monikulttuurisen propagandan keppihevosena, ei tätä artikkelia olisi tarvinnut julkaista.”
”Filosofiksi” itseään kutsuvan Kasherin mukaan juutalaisilla on oikeus murhata syyttömiä sivullisia, mikäli nämä ovat ”amalekilaisia”.
”Ammattitaito ja ahkeruus on siis erotettava parasiittimaisesta rikastumisesta. Taitava ja ahkera ihminen ansaitsee elantonsa omalla työllään ja voi säästää osan tuloistaan.”
”NSU:n tekemiksi väitettyjen murhien jäljet johtavat useimmiten suoraan ulkomaalaisiin rikollisiin. Koko hälinä on puhdas harhautusoperaatio, jonka tehtävä on johtaa huomio pois todellisista syyllisistä.”
”Kyseessä oli poliittinen näytösoikeudenkäynti, joka, kuten liittoutuneiden aiemmin järjestämät sotarikosoikeudenkäynnit, rikkoi räikeästi kaikkia oikeusnormeja yksinkertaisimmista ja perustavanlaatuisimmista alkaen.”
”’Maahanmuuttokriittisestä’ imagostaan huolimatta myös Ilta-Sanomat päätti hyökätä täydellä teholla kansallismielisiä vastaan ja ottaa sekä taloudellisen että poliittisen hyödyn irti Karttusen kuolemasta.”
”Hootonin mukaan saksalaisten verenperimää oli siis järjestelmällisesti muutettava, jotta maa ei enää koskaan muodostaisi sotilaallista uhkaa.”
Viime viikolla uutisoimme siitä, että Helsingin Sanomien toimittaja Juha-Pekka Raeste valehteli julkisesti, että Vastamedia-julkaisun jakaminen olisi nykyisten lakien nojalla rikos. Mistä eliitin vihaamassa julkaisussa on kyse?
Holokaustilobbaajat väittävät, että ”holokausti tapahtui, koska se on historian tarkimmin dokumentoitu tapahtuma”. Väite on varmasti historian suurin valhe, kuten artikkelissa osoitamme.
Uutisoimme tänään, että Helsingin kaupunki saattaa rahoittaa veroeuroilla Suomesta Saksaan käännytettyjen juutalaisten vakoojien muistomerkit. Julkaisemme Vesa-Ilkka Laurion artikkelin, joka käsittelee juutalaispalautuksia ja niihin liittyviä valheita.
”Jokainen epäoikeudenmukainen hyökkäys kansaa vastaan aiheuttaa välittömästi näkyvän ja kuuluvan vastareaktion. Kansanviholliset joutuvat työskentelemään jatkuvasti epämukavuusalueellaan.”
”Uutisoimme aiemmin suomalaisen äärivasemmiston järjestämästä konserttikiertueesta, jonka tavoitteena on värvätä alaikäisiä mukaan laittomuuksiin. On selvinnyt, että järjestäjillä on tiiviit yhteydet vasemmistoliiton puoluejohtoon.”
”Kansallinen Vastarinta otti tänään vaihtoehtomedioihin yhteyttä, kun julkaisun verkkosivut otettiin alas kahden tuoreen paljastusartikkelin jälkeen.”
”Kommunistit jatkoivat Hitlerin tukijoiden murhaamista senkin jälkeen, kun NSDAP oli 1933 noussut jo valtaan.”