“Tappajien tukijoukot purskahtivat nauruun, kun yksi todistaja kertoi, kuinka pahoinpidelty nainen huusi tuskissaan. Tämänkaltaista käyttäytymistä on mahdoton selittää järkevän mielenlaadun omaaville.”
terrorismi - sivu 9/12
Toisinaan tavallisia venäläisiä syytetään bolshevikkien rikoksista. Jotta Ukrainan, Puolan ja Venäjän välit voitaisiin joskus korjata, on historiallisten vääryyksien todellisista syyllisistä voitava puhua avoimesti.
Britit estivät toisen maailmansodan todellisen holokaustin – miljoonien saksalaissiviilien teurastamisen bioaseella. Juutalaisjärjestöt kostivat tämän pahoinpitelemällä ja murhaamalla tuhansia brittejä seuraavien vuosien aikana Lähi-idässä ja Euroopassa.
Kesäkuun 8. 1967 on päivä, joka tullaan muistamaan kunniattomana. Yhdysvaltain laivaston alus U.S.S. Liberty joutui kansainvälisillä vesillä harkitun Israelin armeijan hyökkäyksen kohteeksi petollisessa yrityksessä upottaa laiva ja tappaa kaikki laivalla olleet.
Suomalaisvastainen väkivalta muhii sekä täyteen ahdetuissa vastaanottokeskuksissa että suurten puolueiden rahoittamissa lehtitaloissa.
Amerikkalaiset valkoiset murhaavat keskimäärin yhtä usein kuin valkoiset jotka asuvat maissa, joissa on paljon tiukemmat aselait.
JTA:n mukaan maahanmuuttomyönteisyys yhdistää kaikkia Amerikan juutalaisyhteisön kolmea pääryhmää: reformi-, konservatiivi- ja ortodoksijuutalaisia.
Viesteissään Koivulaakso peräänkuuluttaa ennakoivaa väkivaltaa toisinajattelijoita vastaan, kaasusumuttimien käyttöä aseena ja ”erittäin brutaalia antifasistista toimintaa”.
”He tulivat tähän maahan lapsipakolaisina, mutta kasvoivat suunnittelemaan massamurhia.”
”Antisemitistejä syytetään iskuista, joista yksikään ei kohdistunut juutalaisiin.”
Kristalliyön jälkeisenä aamuna propagandaministeri Göbbels piti radiopuheen, jossa hän julisti, että hyökkäykset juutalaisia vastaan olivat ankarasti kiellettyjä.
”Adolf Hitler piti yön tapahtumia niin vastenmielisinä, ettei hän sallinut kenenkään puhua aiheesta hänen ollessa läsnä.”
”Kaikesta näytöstä huolimatta Kalevalla on otsaa kyseenalaistaa juutalaisterrorismin olemassaolo!”
”Sionismin isät puhuivat etnisestä puhdistuksesta, arabien orjuuttamisesta ja kansainvälisestä liittovaltiosta, jota sionistit hallitsevat Israelista käsin.”
Uuskonservatiiveiksi tai uusliberaaleiksi kutsut politiikot ovat vieneet Euroopan pahimpaan pakolaiskriisiin sitten toisen maailmansodan päättymisen.