Israel keskittää jälleen Yhdysvaltain aseistamana sotatoimia Gazaan. Valtamedioiden mukaan tämän kertainen konflikti alkoi 7. lokakuuta, kun Hamas ampui Israeliin tuhansia raketteja ja Israel vastasi ilmaiskuilla Gazaan. Myös Libanonissa toimiva Hizbollah iski raketeilla ja kranaatinheittimillä Israelin pohjoisosiin sunnuntaina. Israel vastasi iskuun tykistöllä. [2]
Yhdysvallat - sivu 3/21
Kennedyn pitämää puhetta “salaseuroista” 27. huhtikuuta 1961, American Newspaper Publishers Associationin kokouksessa Waldorf-Astoria-hotellissa, on usein pidetty salaliittoteorioiden lähteenä. Tätä puhetta voidaan pitää tietynkaltaisena vedenjakajana, joka hallituksien kulisseissa on käynnissä. Tässä esiintyy dynamiikkaa kohti ihmiskunnan orjuuttamista rahan vallan ikeeseen ja vastavoimaisesti tavoitetta ihmiskunnan pelastamiseksi tuolta orjuuttamiselta. JFK:n tavoitteena oli vapaus, jonka pyrinnön hintana hänet salamurhattiin marraskuussa 1963. Huomioitavaa on Kennedyn kehotus lehdistölle kuudennessa kappaleessa, noudattaako aikamme valtamedia sitä?
Niinistö on antanut päiväkäskynsä [1] Yhdysvaltojen ja Britannian maailmanvaltapolitiikan ja Brysselin hegemonisten tavoitteiden toteutumiseksi. Suomesta halutaan Yhdysvaltojen johtaman liittouman etulinja Venäjää vastaan.
Niinistön päiväkäsky tukee niitä tavoitteita, mihinkä korruptoitunut valtio- ja maanpetoksellinen poliittinen koneisto on jo vuosikymmeniä Suomea ajanut.
Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin oli valtiovierailulla viikolla 28 Suomessa. Maamme poliittinen johto, ja sitä tukeva valtamedia, eivät peitelleet sotapsykoosin partaalle edennyttä innostustaan: sillä tutkijan mukaan “Bidenin vierailu viimeisteli Suomen ja USA:n liittolaissuhteen”. Samaan hengen vetoon NATO-psykoosiin vajonnut Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola toteaa ennen vierailua, että vierailu on tietynlainen sinetti. NATO-intoilijat tarkoittavat tällä “sinetillä” illuusiota, jonka mukaan Yhdysvallat muka olisi valmis puolustamaan Suomen tai jonkun muun NATO-maan turvallisuutta tarvittaessa. Yhdysvallat luonnollisesti lähettävät Ukrainaan, ja tarvittaessa Suomeenkin rautaromua sekä asentaa ohjustukikohtiaan mahdollisimman pian Suomen maaperälle, mutta näiden toimenpiteiden tarkoituksena on vain lujittaa Yhdysvaltojen näivettyvää maailmanjärjestyksen hegemoniaa.
Referoimme ja suomennamme kirjailija Vernon Colemanin (C) artikkelin, jossa hän esittää analyyttisesti länsimaisten viranomaisten ja läntisen valtamedian 10 suurinta valhetta, jotka sijoittuvat lähihistoriaan alkaen ensimmäisistä koronatartunta tapauksista vuoden 2020 alkupuolelta. Colemanin mukaan petoksen verkosto koostuu globaaleista pankkiireista, ylikansallisen talouden ja politiikan eliitistä, läntisen maiden hallituksista ja eduskunnista, terveyden- ja sairaanhoidon instituutioista sekä yleensä erilaisista julkishallinnon viranhaltijoista. [Kutsukaamme tätä verkostoa globaaliksi mafiaksi].
Pulitzer-voittajan ja tutkivan journalistin Seymour Hershin kirjoittaman raportin mukaan Ukrainan vastahyökkäys on lopetettu. Hän viittaa Yhdysvaltain tiedustelulähteisiin ja paljastaa, että Ukrainan asevoimien pääyksiköt ovat lopettaneet ”vastahyökkäyksen” kesäkuun alusta jatkuneiden kauhistuttavien tappioiden seurauksena.
Yhdysvaltain kongressin päätöslauselmaan viitaten, vaatii Yhdysvaltojen johtama NATO-liittouma (transatlanttinen liittouma) nykyisten hallintojen kaatamista sekä Venäjällä että Kiinassa, jotta näihin molempiin saataisiin “demokratia ja ihmisoikeudet”. Washington ilmoittaa, että mikäli Ukraina ei saavuta tavoitteitaan suhteessa Venäjään, ja ellei Taiwanin sekä Kiinan suhteita voida edistää rauhanomaisesti Taiwanin hyväksi, Yhdysvallat kohdistaisivat tiettyjen liittolaistensa muodostamana koalitiona suoria sotatoimia sekä Venäjää, että Kiinaa vastaan. Muistamisen arvoista on, että Venäjä, kuten ei sen koommin Kiinakaan ole uhannut tai loukannut Yhdysvaltoja, ja eikä EU:n jäsenmaita ensinkään. Onko siis uskottavaa, että Yhdysvallat ydinasevaltiona, ryhtyisi suoriin sotatoimiin suurvaltoja vastaan, jotka ovat myös ydinasevaltioita? Ehkä Yhdysvaltojen mahtipontinen suunsoitto on tarkoitettu vain poliittisten puheiden sytykkeeksi. Toivottavasti.
Venäjä esitti viime vuoden loppupuolella NATO-liittouman maille, ja erikoisesti Yhdysvalloille suunnitelman turvallisuuden saavuttamiseksi Venäjän ja Yhdysvaltojen sekä sen johtaman NATO-liittouman maiden välille. Venäjä halusi takuut länsivaltioilta siihen, että federaation rajojen tuntumaan ei sijoiteta ase- tai ohjustukikohtia. Tähän liittyen Venäjän turvallisuudelle edellytettiin Itä-Euroopan maiden ja myös Suomen jättäytymistä NATO-liittouman ulkopuolelle. Venäjän toiveena oli myös Ukrainan hallinnon joukkojen murhaavan terrorin lopettaminen Donetskin kansantasavaltoja vastaan, kuten myös Ukrainan lupautuminen pysytellä NATOn ulkopuolella.
Niinistö vahvisti NATO-lait, ja Suomen NATO-jäsenyys on enää Turkin ja Unkarin ratifiointia vailla. Muiden laittomuuksien ohella, Suomen sotilaallinen NATOon liittyminen rikkoo Suomen ja Venäjän välistä naapuruussopimusta, mikä on maaltamme casus belli Venäjää vastaan.
Risto Huovinen kirjoittaa Vapauden liiton sivulla, että tulevissa eduskuntavaaleissa Suomi-neidon pää vierähtää mestauskirveen voimasta, kanervikkoon. Metafora tarkoittaa sitä, että koittavissa eduskuntavaaleissa 2. huhtikuuta 2023 tuhoutuvat viimeisetkin Suomen itsenäisyyden jäänteet, mikä tarkoittaisi itsenäisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan luovuttamista Yhdysvaltojen “puolustusstrategian” valvontaan.
Suomen poliittinen johto on antautunut täysin Yhdysvaltojen miehityksen alaisuuteen, ja kutsunut Venäjän hyökkäämään maahamme. Järkyttävä tosiasia on, että Suomi on ohjattu aloittamaan sotatoimet Venäjää vastaan, Yhdysvaltojen imperialististen strategioiden puolesta. Kaiken takana tässä on kuitenkin juutalaismafian maailmanlaajuiset hegemonia pyrkimykset, ja Yhdysvallat on tässä vain instrumentti eli väline.
Suomen talous on taantumassa ja valtio velkaantuu jopa miljardi euroa kuukaudessa. Jopa valtionvarainministeriön virkamiehet ovat tulleet julkisuuteen kertomaan, että nykyinen meno on kestämättömällä pohjalla.
Suomen eduskunta on hyväksynyt 1. maaliskuuta 2023 Suomen NATO-sopimuksen äänin 184–7. Tyhjiä ääniä annettiin yksi ja poissa oli seitsemän edustajaa.
Virallinen Suomi on julistanut sodan Venäjää vastaan tunnetuin menetelmin, ja siten se on syössyt maansa ja kansalaistensa päälle kirouksen. Suomen poliittiset valtaapitävät manaavat Venäjän häviötä, eivätkä ymmärrä, että Yhdysvaltojen johtama läntinen liittouma aloitti myös Ukrainan sodan, kun sitä vastoin Venäjä on käyttänyt, ja edelleen käyttää voimaa sodan lopettamiseksi. On aivan turha tuudittautua hädän hetkellä Yhdysvaltojen apuun. Nimittäin Yhdysvaltojen huomatessa ettei se saavuta päämääräänsä Venäjän suhteen, se tekee päätöksen Suomen jättämisestä kuin nallen kalliolle.
Esitämme jäljempänä AMERICAN INTELLIGENCE MEDIAN julkaiseman artikkelin tiivistäen osittain referoituna ja osittain suomennettuna. Sefardijuutalainen Burloiden suku on osoittanut liehittelyään jo vuosisatoja juutalaista Rothschildien perhedynastiaa kohtaan. Näiden juutalaissukujen keinottelusta saavat kansakunnat nykyisin maksaa todella kovan hinnan, ja se hinta maksetaan yhtenä esimerkkinä Pfizerin lääketeollisuuden kautta, minkä omistaa Abraham Burla (alias Albert Burla). Juutalaistoimijoiden maailmanlaajuisen hegemonian tavoittelu ulottuu myös muille yhteiskunnan alueille, josta kerrotaan enemmän alempana artikkelissa.