Artikkelit - sivu 157/277

Tunnettu rabbi puolustelee valkoista rasisminvastustajaa, joka huijasi olevansa musta

Haaretz-lehteen kirjoittava juutalainen rabbi Michael Knopf on asettunut tukemaan Rachel Dolezal –nimistä antirasistia, joka on valehdellut mustille seuraajilleen olevansa itsekin musta. Dolezalin tapauksesta uutisoi aiemmin suomeksi Kansallinen Vastarinta. Dolezal toimi paikallisjohtajana juutalaisten perustamassa mustien NAACP-painostusjärjestössä: ”Yhdysvalloissa on noussut kohu erään mustien järjestö NAACP:n paikallisjohtajan ympärille. Syynä kohuun on, että Spokanen NAACP:n johtaja Rachel Dolezal on […]

Kultaranta: poliisin vakoiltava suomalaisten Internet-käyttäytymistä tehokkaammin

Kolmatta kertaa järjestetyissä ulko- ja turvallisuuspoliittisissa Kultaranta-keskusteluissa esitettiin yllätyksettömiä vaatimuksia: valtion urkintamahdollisuuksia on laajennettava ”kansallisen edun” nimissä. Turvallisuuspoliittiseen keskusteluun osallistuivat muun muassa Suomen johtavat poliitikot presidentistä ja pääministeristä lähtien. Keskusteluiden pääteema oli Venäjä ja maan aiheuttama turvallisuusuhka. Kuten toukokuussa kirjoitimme, käytetään Venäjää yhä useammin myös sisäpoliittisena lyömäaseena. Venäjästä ollaan brändäämässä tekosyytä, jonka varjolla suomalaiset toisinajattelijat […]

Uskonnollinen dokumentti ”Marching to Zion”

YouTubessa on julkaistu hiljattain valmistunut uusi dokumentti, joka käsittelee juutalaisia ja kristillistä sionismia. Marching to Zion on melko ammattitaitoisesti tehty ja se on mielenkiintoista katsottavaa. Dokumentti on vahvasti uskonnollinen. Uskonnollisesti neutraaleillekin se kuitenkin tarjoaa tarpeellista tietoa, mikäli haluaa argumentoida kristillisiä sionisteja vastaan uskonnollisesta näkökulmasta. Videolla suomalaiset tekstitykset. Dokumentissa esiintyvän Steven Andersonin video ”holokaustista”.   Kansallinen […]

Uusi poliittinen ohjelma

Nykyinen hallitus jatkaa Kataisen ja Stubbin hallituksien jalanjälkiä. Ellei se paranna tapojaan ja eroa EU:sta ja eurosta, täytyy eduskunnan sekä hallituksen erota. Tämä tarkoittaisi tietyn kaltaista vallankumousta, jolloin luotaisiin täysin uusi ja kehittyvä valtiojärjestelmä. Poliittisilla muutoksilla pyrittäisiin saamaan isänmaamme jälleen itsenäiseksi, omavaraiseksi ja oikeudenmukaiseksi valtioksi.

Onko osa rokotteista tarkoitettu vaurioittamaan aivoja?

Julkaisemme vapaan käännöksen vaihtoehtomedia The Truth Seeker -sivuston toimittaja Jim Stonen kirjoituksesta. Hän kertoo vastaanottaneensa viestin, jonka lähettäjä mainitsee menetelmän, jolla osasta rokotteista luodaan tarkoituksenmukaisesti haitallisia. Jim Stonen vastaanottaman viestin lähteitä ei mainittu, eikä viestin lähettäjän henkilölli-syydestä ole tarkkaa tietoa.   *** Eräs farmakologian tohtori otti minuun yhteyttä ja paljasti uuden tavan, jolla aivoja tuhoavia […]

Kuvakokoelma: juutalaiset olleet vahvasti kehittämässä feminismiä

Juutalaiset julkaisut muistuttavat mielellään siitä, kuinka merkittävä rooli juutalaistaustaisilla aktivisteilla on ollut feminismin ja ”seksuaalisen vallankumouksen” synnyssä. Kuten kuvasarja viime vuosikymmenten tärkeimmistä feministeistä todistaa, he eivät valehtele: Juutalainen Forward-lehti julkaisi 2005 artikkelin ”Miksi juutalaisia feministejä on niin paljon?”. Tekstissä todettiin: ”Meillä on pitkä poliittinen historia, jonka juuret ovat sosialistisessa liikkeessä, jossa naiset järjestivät usein mellakoita.” […]

CIA:n johtaja vieraili Israelissa puhumassa Iranin ydinsopimuksesta

IntelNews kirjoittaa, että Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n johtaja John Brennan vieraili hiljattain Israelissa keskustelemassa sionistien kanssa Iranin ydinohjelmasta. Brennan matkusti miehitettyyn Palestiinaan, koska Israel vastustaa jyrkästi Iranin laillista ydinenergiahanketta. Juutalaisvaltio itse on jo vuosikymmenten ajan rakentanut valtavaa laitonta ydinasearsenaalia. Israel on myös kieltäytynyt yhteistyöstä IAEA:n kanssa eikä se ole ratifioinut ydinsulkusopimusta. Kun ydinteknikko Mordechai Vanunu paljasti […]

Kotimaa

Ulkomaat