Artikkelit - sivu 60/277

Alexander Stubb aikoo suojella Unkarin Soros-yliopistoa

Suomen valtamedia on viime päivinä levittänyt valeuutisia, joiden mukaan Unkari olisi sulkemassa George Sorosin rahoittaman kulttuurimarxistiyliopiston. Vaikka koulua ei olla todellisuudessa sulkemassa, päätti esimerkiksi Alexander Stubb kerätä Sorosilta irtopisteitä nousemalla vastarintaan. Soros on maailmankuulu juutalainen talousrikollinen, joka on rahoittanut esimerkiksi kulttuurimarxistisia kansalaisjärjestöjä sekä laittomien siirtolaisten tunkeutumista Eurooppaan. Muun muassa Italiassa tunnettu syyttäjä on vaatinut loppua […]

Kunnallisvaalit: perussuomalaiset saivat petturin palkan

Perussuomalaiset kärsi viikonloppuna kuntavaaleissa ansaitsemansa tappion. Puolue nousi hallitukseen maahanmuutto- ja talousteemoilla, mutta on tehnyt valtaan päästyään kokoomuslaista avoimien rajojen pankkiylivaltapolitiikkaa. Valtamedia brändäsi kunnallisvaaleista ”punavihreän aatteen” riemuvoiton. Syynä tähän on se, että vihreät ja vasemmisto ovat voineet poimia oppositiosta käsin Perskeko-hallitusta vihaavien suomalaisten sympatiat. Toisaalta myös hallituspuolue kokoomus piti vaaleissa pintansa. Toisin sanoen poliittinen valta […]

Syyria: Ei enää sotia Israelin puolesta!

”Yhdysvallat teki rajuja ohjusiskuja Israelin vihaamaa Syyriaa vastaan tasan 100 vuotta sen jälkeen, kun Amerikka liittyi ensimmäiseen maailmansotaan 6.4.1917 sionistipankkiirien painostuksen vuoksi.”

Vesi tukee terveyttä tavalla jota et olisi arvannut

”Tämä vesi voi varata ja kuljettaa energiaa, hieman kuin akku. Juuri tällaista vettä on soluissasi, jopa solujen ulkoiset kudokset ovat täynnä EZ-vettä, minkä vuoksi hänen mielestään strukturoitu vesi on erityisen hyväksi optimaaliselle terveydelle.”

EU: jos Unkari ja Puola eivät ota maahantunkeutujia, niiden erottava unionista!

Euroopan unioni on esittänyt Unkarille ja Puolalle jyrkän uhkavaatimuksen: mikäli ne eivät suostu kääntämään maahanmuuttopolitiikkaansa päälaelleen ja avaamaan rajojaan, on niiden erottava EU:sta! Valtavirtainen The Times kirjoitti EU:n uudesta kiristysyrityksestä, jonka tavoitteena on pakottaa Puola ja Unkari toteuttamaan Länsi-Euroopasta tuttua valkoisten väestölliseen kansanmurhaan johtavaa maahanmuuttopolitiikkaa. Brysselissä pelätään, että Itä- ja Keski-Euroopan konservatiivihallitusten tiukan linjan maahanmuuttopolitiikka […]

KV: Poliisilla ei yhtään todistetta mellakkasyytteiden tueksi

Kuten tänään uutisoimme, Jyväskylässä alkoi viikon mittainen oikeudenkäynti Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen aktivisteja vastaan. Aktivisteja syytetään muun muassa ”mellakoinnista”, mutta viranomaisilla ja syyttäjällä ei ole yhtään todistetta väitteen tueksi. Ensimmäinen päivä käräjillä sujui rauhallisesti, vaikka poliisi oli varautunut lukemattomien partioiden ja jopa Mörön voimin mahdollisiin välikohtauksiin. Täysin ylimitoitettujen turvatoimien vuoksi istunnot alkoivat aina noin puoli tuntia myöhässä. […]

Moderni sortokausi; uhkana poliittinen mafia ja politisoitunut poliisi

Suomen yhteiskunta ja taloudellinen omavaraisuus ovat ajautuneet perikatoon. Hallituksesta, virkamieskoneistosta ja näitä tukevasta valtamediasta on tullut kansan vihollinen, jonka edunvalvojana sen tulisi olla. Eliitin röyhkeydellä ei ole rajoja. Parlamentaaristen menetelmien ehtyessä itsenäistyminen edellyttää radikaaleja toimenpiteitä.

Kotimaa

Ulkomaat