Päivittäin paljastuu yhä uusia kytköksiä ja jääviysongelmia eri alojen jättiyritysten, erilaisten säätiöiden sekä terveydenhuolto- että valvontaviranomaisten välillä. Uutisointi niistä on jäänyt vaihtoehtoisen median harteille ja nettikirjoittajille. Miksi? Median ja lääkeyhtiöiden keskinäiset kytkökset ovat viime vuosina kiinnostaneet tekä tutkijoita että journalisteja. Vuoden 2009 tammikuussa tutkiva journalisti Sherri Kane sekä tohtori Leonard Horowitz julkaisivat tutkimustensa perusteella Medical […]
Käyttäjän "Toimitus" artikkelit - sivu 219/232
Aivojen hermosolujen keskinäisiä yhteyksiä säätelee immuunisysteemiin kuuluva molekyyli, kertoo Kalifornian yliopiston neurotieteen Neurologian ja neurobiologian osastolla tehty tutkimus, joka julkaistiin helmikuun 27 päivä. Skitsofrenia, autismi ja vastaavat aivojen toiminnan häiriöt on jo aiemmin yhdistetty muutoksiin hermosolujen välisissä kytkennöissä. Muutokset vaikuttavat aivojen kykyyn prosessoida tietoa normaalisti. Uusi tutkimus näyttää molekyylien polun, jonka kautta periferaalinen immuunivastike tai […]
Työelämässä oleva aikuinen voi hankkia lisäkoulutusta itselleen. Minkälaisia vaihtoehtoja aikuisopiskelijalle on tarjolla? Työntekijällä on oikeus opintovapaaseen vähintään vuoden kestäneen palvelussuhteen jälkeen. Uuden oppiminen on hyvin tärkeää entistä vaativammassa työelämässä ja jo oman työmotivaation kannalta. – Kouluttautuminen on aina kannattava investointi tulevaisuuteen, koska nopeatempoinen ja alati muuttuva työelämä asettaa kovia haasteita työelämässä oleville, IMDC Groupin Sales […]
Japanissa testaillaan koirien kykyä suolistosyöpien löytäjinä. Fukuokan sairaalassa Japanissa on kokeiltu koiran kykyä havaita syöpä. Kokeissa käytetyn labradorinnoutajan onnistumisprosentti peräsuolisyövän tunnistamisessa hajahtavien näytteiden perusteella oli 97-99% Taitava koira haisteli näytteitä, joita oli otettu syöpäpotilailta sekä vertailuryhmän terveiltä henkilöiltä. Löydettyään syöpäpotilaalta otetun näytteen, koira istahti näytepurkin eteen. Koirien kykyä on aiemmin testattu myös melanooman, rakko-, sappi-, […]
Uusi tutkimus, joka julkaistiin Journal of Allergy and Clinical Immunology -lehdessä on löytänyt yhteyden lasten allergioiden ja elimistön D-vitamiinitasojen välillä. Tutkimuksessa keräsi verinäytteet yli 3100 lapsesta ja 3400 aikuisesta, ja analysoitiin herkkyyttä yli 17 eri allergeenille. Veren immunoglobuliini E(IgE)-pitoisuudet mitattiin ja verrattiin niitä veriseerumin D-vitamiinipitoisuuksiin. Aikuisilla ei suoraa vastaavutta havaittu, mutta lapsilla ja teini-ikäisillä yhteys […]
Riisitauti oli jo melkein hävinnyt maailmasta, mutta nyt se on ilmestynyt jälleen. Lasten ortopedi Joseph M. Reed englantilaisesta Southamptonin sairaalasta kertoo kiinnittäneensä huomiota siihen, kuinka riisitauti leviää sekä aurinkoisten rannikkolaupunkien, ylä- ja keskiluokan lapsissa yhtä lailla, mikä on demografisesti erittäin epätavallinen ilmiö. Syynä näyttäisi olevan D-vitamiinin puute, joka aiheutuu prosessoidun ruoan syömisestä, liiasta sisätiloissa oleskelusta, […]
Laskiainen on monelle mieluinen perinne pullineen ja mäenlaskuriehoineen. Sana laskiainen ei kuitenkaan alun perin merkitse mäenlaskua, vaan laskua paastoon. Tänä vuonna laskiaissunnnuntaita vietetään 6. maaliskuuta. Laskiaistiistai osuu samalle päivälle kuin kansainvälinen naistenpäivä, 8.3. Laskiaisen vietto on perua katolilaisesta kulttuurista. Juhla liittyy pääsiäisen odotukseen, joka alkaa laskiaissunnuntaista. Varsinaiseksi laskiaiseksi katsotaan laskiaistiistai. Sen jälkeinen tuhkakeskiviikko merkitsee katolisessa […]
Seattle Times -lehti on kyseenalaistanut median puolueettomuuden tiedonvälittäjänä. Lehti ottaa esimerkkinä esiin Bill & Melinda Gates -säätiön (BMGF) vaikutuksen uutisointiin. BMGF jakaa avokätisesti rahaa sekä voittoa tavoittelemattomille että kaupallisille julkaisuille varmistaen sen, että BMGF:n kiinnostuksen kohteet esiintyvät edullisessa valossa mediassa. Lisäksi BMGF käyttää vuosittain miljoonia journalistien kouluttamiseen, jotta nämä edistäisivät positiivisen mielikuvan muodostumista säätiön kiinnostuksen […]
Rautavaaran perintö on ikävästi unohdettu. Rautavaaralla en nyt tarkoita kiistattomat ansiot kansamme itsetuntoa kohottaneena urheilijana tai tarttuvista balladeistaan tunnetuksi tullutta Tapio Rautavaaraa, vaan vanhaa luomuasiantuntija Toivo Rautavaaraa, joka käytti suurimman osan elämästään luonnon ja kasvien tutkimiseen kirjoittaen niistä lukuisia teoksia. Toivo Rautavaara on yhdessä Satu Typen ja Hannele Vainion kanssa jo vuonna 1985 julkaissut kirjan […]
Sikainfluenssarokotteiden ja narkolepsiatapausten yhteys on nostanut uudelleen valokeilaan muiden sairauksien ja rokotteiden yhteyden. Asiasta on olemassa runsaasti tieteellistä tutkimusta. Lapsuusajan astma, diabetes ja autoimmuunisairaudet ovat kaksinkertaistuneet viimeisten 20 vuoden aikana. Autismia taas esiintyy 600% enemmän kuin aiemmin. ADD-diagnoosit ovat triplaantuneet. Kirjailija ja lääkäri Stanley Monteith kysyykin, mitä osaa rokotteet ovat näytelleet tässä kehityksessä? Ensimmäiset tunnit, […]
Puolet nuorista haaveilee toimivansa tulevaisuudessa johtavassa asemassa. Tulos käy ilmi Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssin ry:n TNS-Gallupilla teettämästä tutkimuksesta. Yleisimmin nuoret haaveilevat toimivansa yritysjohdossa, mutta myös järjestöjohtaminen ja valtionhallinto kiinnostavat. – Tutkimustuloksessa ilahduttaa se, että nuoret haluavat tarttua päätöksentekijän rooliin, toteaa Allianssin puheenjohtaja Hanna-Mari Manninen. Tutkimukseen vastasi 762 iältään 15–28-vuotiasta nuorta. – Nuorilla on vahva usko […]
Suomesssa asioista uutisoidaan lähes samoin joka lehdessä. Tämä johtuu siitä, että koko valtakunnan media on muutamien harvojen omistuksessa. Kun tieto on valtaa, on valta sillä joka tietoa annostelee. Vaalien lähestyessä kannattaa olla median suhteen erityisen kriittinen, ja tunnistaa Mediapeli 24/7 ja sen pelaajat. Uutisten katsojalle ei ensimmäisenä tule mieleen, että virallisen television uutisissa esitettävän virallisen […]
Pharmaganda -raportti selvitti vuonna 2009 perusteellisesti erilaisia kytköksiä, joita median, lääkeyhtiöiden, terveydenhuolto- ja valvontaviranomaisten väliltä löytyy. Toinen raportin kirjoittajista, tutkiva journalisti Sherri Kane paljasti salattuja kytköksiä kahden rokotevalmistajan, Merck/CSL:n ja GlaxoSmithklinen sekä mediamoguli Rupert Murdochin ja Thomas Glocerin välillä. Rupert Murdoch omistaa Fox-tv:n, Financial Timesin ja lukuisia muita laajalevikkisiä julkaisuja. Thomas Glocer kontrolloi lukuisia uutistoimistoja, […]
Uusiutuvat energiat ovat päivän mantra. EU vaatii meitä vähentämään päästöjämme, ja vaatimukset menevät kansallisen päätösvaltamme yli. Eräs EU-säädöksistä lähti juuri vuodenvaihteessa käyntiin, kun otettiin käyttöön biobensiini, 10% etanolia sisältävä bensiini. Kansa vaan ei tunnu ymmärtävän parastaan ja tankkaa sitkeästi 98-oktaanista, jonka menekki on yllättänyt valmistajan. Ensimmäisen kerran näemme kansan äänestävän jaloillaan päättäjiensä viisautta vastaan. ••• […]