Suosittua Räyhäblogia ylläpitävä Sami Parkkonen on paljastanut useita poliittisen korruption muotoja, joista Bryssel-uskollinen eliitti ei tahdo Suomen kansalle puhua. Jopa Suomen tullimaksut siirretään suoraan EU:lle! Parkkonen muistuttaa Euroopan unionin kustannuksia käsittelevässä artikkelissaan, että EU-jäsenmaksut ovat maksaneet Suomelle 5,5 miljardia euroa, joka on nettotappio, kun unionin myöntämät tuet lasketaan mukaan! Suomi ei saa paikata ammottavaa rahareikää […]
Käyttäjän "Toimitus" artikkelit - sivu 45/232
Kuten olemme aiemminkin uutisoineet, Suomen valtavirtainen valemedia nostaa idolikseen usein hyvin ironisia hahmoja kritisoidessaan esimerkiksi Venäjän hallitusta. Viimeisin esimerkki tästä on juutalainen ammattirikollinen Mihail Hodorkovski. Hodorkovski saapui Helsinkiin viime viikonloppuna koordinoimaan uuden poliittisen liikkeen perustamista. Suomi päästi Hodorkovskin maahan, vaikka tällä on takanaan vuosikymmenten rankka rikollistausta. Hodorkovski tunnetaan ennen kaikkea vallanhimostaan. Jo ennen Neuvostoliiton romahtamista […]
”Taisteltaessa vihollista vastaan tulee aina etsiä vihollisen heikoin kohta. Israelin heikoin kohta, sen Akilleen kantapää, on holokaustivalhe, jonka ansiosta se on olemassa.”
Crohnin tautia voi hoitaa ruokavaliolla sekä tekemällä muutoksia elämäntapoihin.
Sosiaalisessa mediassa syntyi pienimuotoinen kohu viikonloppuna, kun Hesburgerissa työskentelevä feministi Elina Aurea Kytömäki kertoi tahtoneensa sylkeä oletettavasti maahanmuuttokriittisen asiakkaansa ruokaan. Kytömäki kertoi päivityksessään, että ravintolaan oli astellut hieman ennen sulkemisaikaa asiakas, jonka päässä oli Donald Trumpin vaalilippalakki. Trump sai vaalien aikana kulttuurimarxistien vihat niskoilleen maahanmuuttovastaisten lausuntojen vuoksi. Kytömäki kertoi koko Suomelle, kuinka ”ois tehny mieli […]
”Näin tehdessään HS ja Kervinen käytännössä oikeuttavat isänmaallisiin kohdistuvan poliittisen väkivallan.”
Colitis ulcerosa ja Crohnin tauti ovat kroonisia suoliston tulehdussairauksia. Molempia esiintyy lähinnä teollistuneissa länsimaissa niin Euroopassa kuin Pohjois-Amerikassakin.
Donald Trumpin vaalivoittoa käytetään Yhdysvalloissa nyt tekosyynä valkoisiin kohdistuvalle väkivallalle. Mellakoihin on osallistunut afrikkalaisten ja latinojen ohella ainakin äärivasemmistoa ja juutalaisia. Blue Lives Matter –verkkosivu on koonnut sosiaalisesta mediasta viestejä, joissa mustia rikollisia kehotetaan purkamaan raivoaan valkoisten asuinalueilla. Mustat mellakoivat usein omilla asuinalueillaan, mistä on tietysti suurta haittaa heidän omalle hyvinvoinnilleen. Vuoskymmenten töpeksinnästä on kuitenkin […]
Juutalaisen Erkko-säätiön omistama valemedia Helsingin Sanomat julkaisi eilen Donald Trumpin vaalivoitosta artikkelin, jossa rajojen sulkemisen vihjataan johtavan ”holokaustiin”. Artikkelissa haastateltiin holokaustiaiheista fantasiaa kirjoittavaa ”historiantutkijaa” Timothy Snyderia, joka kertoo olevansa järkyttynyt maahanmuuttovastaisista lausunnoista tunnetun Trumpin vaalivoitosta. Snyderin mielestä juutalaisten ”kansanmurha” toisessa maailmansodassa on tosiasia, vaikka tutkijat eivät olekaan voineet todistaa, että yhtäkään ihmistä olisi murhattu Zyklon-B-kaasukammioissa. […]
Unkarin parlamentissa todistettiin kummallinen tapahtumasarja, kun maan tunnetuin ”maahanmuuttokriittinen” puolue Jobbik esti lakiuudistuksen, joka olisi sulkenut Unkarin rajat turvapaikkaturisteilta. Parlamentti äänesti pääministeri Viktor Orbanin suurieleisesti markkinoimasta laista, joka olisi kieltänyt EU:n alueelle tunkeutuneiden siirtolaisten sijoittamisen Unkariin. Monien yllätykseksi laki ei mennyt kuitenkaan läpi, vaikka Unkari on tehnyt esimerkillistä maahanmuuttopolitiikkaa esimerkiksi rakentamalla raja-aitoja siirtolaisten pysäyttämiseksi. Aloite […]
”Niin kauan kuin tällä kansalla ei ole kulttuuria, hengellisyyttä ja turvattua olemassaoloa, en minäkään näitä halua.”
Financial Timesin (FT) mukaan Donald Trump saattaa hyvinkin valita Amerikan seuraavaksi valtiovarainministeriksi Goldman Sachsille ja George Sorosille työskennelleen juutalaisen, Steven Mnuchinin. Trump sai vaaleissa paljon kannatusta flirttailemalla juutalais- ja pankkikriittisellä symboliikalla. Yllä olevalla vaalikampanjavideolla Amerikan korruption syyllisiksi esitetään muun muassa keskuspankin juutalainen johtaja Janet Yellen, juutalainen Goldman Sachs –johtaja Lloyd Blankfein sekä juutalainen pörssikeinottelija George […]
Kriittinen talousblogisti Brandon Smith ennusti hyvissä ajoin sekä Brexitin että Trumpin vaalivoiton. Hänen mukaansa ”populisteista”, ”nationalisteista” ja ”konservatiiveista” aiotaan tehdä seuraavan talouskriisin syntipukkeja. Smith kirjoitti näkemyksistään aktiivisesti Alt-Market-sivuilleen ennen Brexit-äänestystä ja Amerikan presidentinvaaleja. Smithinin mielestä eliitti on antanut EU- ja maahanmuuttovastaisille voimille lisää liikkumatilaa siksi, että näitä voi syyttää seuraavasta velkakuplan puhkeamisen aiheuttamasta talouskriisistä: ”Kaaos […]
Vaikka nuoret liberaalijuutalaiset pelkäävätkin Trumpin ”rasistiäänestäjiä”, ei korkein juutalainen eliitti näe syytä huoleen.
Toisin kuin lukemattomat salaliittosivut ja vaihtoehtomediat väittävät, fasistit ja kansallissosialistit ovat olleet lähihistoriassa ainut eurooppalainen voima, joka on uhannut kansainvälistä pankkieliittiä.