Iran on hirttänyt pahamaineisen huijariliikemiehen Mahafarid Amir-Khosravin, joka osallistui maan historian röyhkeimpään kavallukseen vuosikymmenen vaihteessa. 2,6 miljardin dollarin kavallus järkytti Irania 2011. Tapaus oli kova isku maan jo valmiiksi herkälle taloudelle. Kansainvälinen yhteisö on Israelin ja Yhdysvaltojen johdolla tuhonnut iranilaisten toimeentulon tiukoilla talouspakotteilla. Esimerkiksi tuotteiden hinnat kaupoissa ovat moninkertaistuneet pakotteiden aikana. Syynä talouspakotteille on Iranin […]
Uutiset - sivu 72/80
Venäjä on korottanut panoksia taistelussa geenimuunneltua (GMO) ruokaa vastaan. Olipa maan politiikasta ja päättäjistä muuten mitä mieltä tahansa, on hallitus ottanut länsimaita huomattavasti terveemmän kannan GMO-tuotteisiin. Mikäli laki menee läpi, voi GMO-tuotannosta tulla terrorismiin verrattavissa oleva rikos Venäjällä. Lakiuudistuksen myötä GM-tuotteiden valmistaminen, myyminen ja jakeleminen luokiteltaisiin rikolliseksi. Myös virheellisen tiedon levittäminen geenimuunnelluista tuotteista voisi johtaa […]
Lauantaina Brysselissä tapahtuneen juutalaismuseon iskun yksityiskohdat ovat edelleen hämärän peitossa. Israelin poliitikot ja kansainväliset sionistijärjestöt käyttävät kuolleiden muistoa hyväkseen oikeuttaakseen juutalaisvaltion toimintaa. Osa museon ammuskeluissa kuolleista oli israelilaisia. Tekijä on joidenkin lähteiden mukaan saatu kiinni, mutta poliisi on ollut vaitonainen hänen henkilöllisyydestään ja motiiveistaan. Tämä ei ole estänyt valtamedian toimittajia sekä juutalaisia esittämästä omia johtopäätöksiään […]
Valtamedia on uutisoinut tiuhaan Helsingin yliopiston joukkomurhasuunnitelmista. Esimerkiksi toinen syytetyistä teki ”natsitervehdyksen” oikeudessa, mistä kulttuurimarxilaiset toimittajat innostuivat. Politiikan sijaan syytettyjen motiivit ovat kuitenkin henkilökohtaisia – syrjäytymistä ja itsetuhoisia ajatuksia. ”Natsitervehdyksen” tehnyt syytetty on kertonut halunneensa vaihtaa sukupuolensa. Eräs syy veriteon suunnitteluun oli se, että kaikki eivät hänen mielestään suhtaudu tarpeeksi positiivisesti ”transsukupuolisuuteen”. MTV3 kirjoittaa: ”Hän […]
Kultaisen aamunkoiton kansainvälisellä uutissivulla kerrotaan, että The Financial Times kirjoitti vastikään uutisessaan Kultaisesta aamunkoitosta, että puolue on ainoa köyhiä auttava puolue Kreikassa. Lehden mukaan hyväntekeväisyydellä ja sosiaaliavustuksella puolue houkuttelee itselleen kannattajia ja äänestäjiä vaaleissa. Lehti kuitenkin toteaa, ettei vastaavasti muilla kreikkalaisilla puolueilla ole vastaavanlaisia ohjelmia köyhien auttamiseksi. Ruoka-avun lisäksi puolue on myös ryhtynyt antamaan terveydenhuollon […]
Iranin vallankumouskaartin prikaatikenraali Hossein Hamadanin mukaan Iran on rakentanut Syyriaan ”uuden Hizbollahin”. Uutinen on merkittävä maan turvallisuuden kannalta. Hamadanin mukaan Iranilla on merkittävä rooli Syyrian puolustuksessa länsimaiden ja sionistien tukemia ääri-islamilaisia kapinallisia vastaan. Iran on antanut muun muassa kaupunkisotakoulutusta hallituksen puolella sotiville ryhmille. Viittaus Hizbollahiin merkitsee eliittisotilaita, jotka taistelevat Iranin vallankumouksen myötä syntyneen valtio-opin puolesta. […]
”Sukupuolineutraalissa” ja feministisessä lännessä sukupuolieroista on tulossa poliittisesti epäkorrekti puheenaihe. Aivopesu aloitetaan jo lapsena, jolloin ihmismieli on avoin ulkoisille vaikutteille. The Telegraph -lehti kirjoittaa, että Isossa-Britanniassa lääkärit ehdottavat sukupuolenmuutoshormonien syöttämistä jo 9-vuotiaille. Hormoneilla estettäisiin omalle sukupuolelle ominaisten piirteiden kehittyminen murrosiässä. Sukupuolenvaihdoksen voisi lääkärien mukaan ”viimeistellä” murrosiän jälkeen kirurgialla. Hormoneja on tarjoutunut syöttämään lapsille veronmaksajien ylläpitämä […]
Valvontakameroiden tallentama video Israelin miehitysarmeijan suorittamista palestiinalaisnuorten murhista Länsirannalla leviää verkossa. Juutalaisvaltio yrittää jälleen peitellä rikoksiaan valehtelemalla. Palestiinalaiset järjestivät niin sanottuna Nakba-päivänä (15.5) mielenosoituksia Israelin rikollista miehityshallitusta vastaan. Nakba on surun päivä, jolloin palestiinalaiset muistelevat sitä kuinka juuri perustetun Israelin asevoimat ajoivat yli 800 000 ei-juutalaista pois kodeistaan 1948. Juutalaisvaltio on yrittänyt usein kieltää Nakban […]
The Jewish Chronicle -julkaisun mukaan joka viides ökyrikas britti onkin itse asiassa juutalainen. Rikkaimmat ”britit” eivät ole brittejä, selvisi Sunday Timesin tekemästä superrikkaiden kansalaisten selvityksestä. Maan 20 rikkainta juutalaista omistavat yhteensä noin 67 miljardia puntaa. Kuten arvata saattaa, on Ison-Britannian talouseliitti haalinut omaisuutensa kokoon keinottelulla ja sisäpiirikaupoilla. Osake- ja kiinteistökeinottelijoiden lisäksi listalta löytyi esimerkiksi Venäjällä […]
Yhdistyneen kuningaskunnan kotimaista Security Service -tiedustelupalvelua (MI5) syytetään kidutuksesta. Englantilaiset ovat taistelleet innokkaasti Yhdysvaltojen rinnalla esimerkiksi Lähi-idässä. Hyökkäyksiä on oikeutettu usein sillä, että Yhdysvaltojen inhoamat valtiot ovat väitetysti syyllistyneet ”ihmisoikeusrikoksiin”. Todisteita länsimaiden harrastamasta kidutuksesta ja muista ihmisoikeusrikoksista on kuitenkin tulvinut julkisuuteen etenkin 2001 WTC-iskujen jälkeen. Hollannissa asuva Ahmed Diini kertoo, että MI5 kidutti häntä, kun […]
Venäläinen RT-viestintäyhtiö julkaisi hiljattain satiirisen rap-musiikkivideon, jossa Israelin ja palestiinalaisten välejä käsitellään hurtin huumorin avulla. Videolla leikitellään moniin eri kansoihin liittyvillä stereotypioilla, mutta ainoastaan juutalaiset ovat suuttuneet siitä. Surullisen kuuluisa rahankiristysjärjestö Simon Wiesenthal Center (SWC) kutsui videota ”kahdeksaksi minuutiksi raakaa juutalaisvihaa”. SWC vaatii myös RT:ltä julkista anteeksipyyntöä Israel-kritiikin vuoksi, mikä on varsin kummallista, sillä RT […]
Venäjä on pyrkinyt jo kauan irtautumaan dollarin ja siten myös Yhdysvaltojen vaikutusvallasta. Maa on saanut paljon tukea Iranilta ja Kiinalta. Nyt Venäjän valtiovarainministeriö on ilmoittanut, että maa on valmis huomattavasti lisäämään ruplan käyttöä ulkomaankaupassa ja samalla vähentämään dollarikauppaa. Huhtikuun lopulla joukko valtion virkamiehiä, pankkiireja sekä energiasektorin vaikuttajia kokoontui keskustelemaan dollarin tulevaisuudesta. Yhdysvaltojen Ukrainaan liittyvät talouspakotteet […]
New Yorkissa puidaan harvinaisen röyhkeää petosta. Juutalaista rabbi Samuel Hilleriä sekä kolmea muuta syytetään kehitysvammaisille lapsille tarkoitetun julkisen hyväntekeväisyyskassan varastamisesta. Syytteisiin lukeutuvat muun muassa törkeä varkaus sekä identiteettivarkaus. Lisäksi miehiä syytetään suuren kehitysvammaisia auttaneen yhtiön asiakirjojen väärentämisestä. Asianajaja Richard Brown kuvasi rikoksia ”sydäntäsärkeviksi”. Miesten epäillään varastaneen rahaa Island Child Development Center -nimiseltä keskukselta, joka toimii […]
Juutalaiset vetosivat Yhdysvaltojen hallitukseen, kun Unkari ei ole suostunut antamaan ilmaista rahaa kiristäjille, jotka väittivät olevansa ”holokaustiselviytyjiä”. Tällä kertaa oikeus kävi kuitenkin toteen. 2010 joukko juutalaisia nosti ryhmäkanteen Unkarin valtiota sekä valtiollista rautatieyhtiöitä vastaan. Juutalaisten mielestä sekä hallituksen että yhtiön olisi tullut maksaa heille tähtitieteellisiä korvauksia. He väittivät Unkarin rautateitä käytettäneen ihmiskuljetuksissa ”tuhoamisleireille” toisen maailmansodan […]
Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu CIA:n sekä turvallisuusvirasto NSA:n entinen johtaja Michael Hayden myöntää, että maan hallitus murhaa ihmisiä pelkkien metatietojen perusteella. NSA:n kansainvälinen urkintaverkosto paljastui 2013, kun Yhdysvaltojen rikolliseen toimintaan kyllästynyt Edward Snowden päätti saattaa salaisen hankkeen julkisuuteen. Tärkeä osa NSA:n toimintaa on tietoliikenteen metatietojen urkkiminen. Metatiedoista selviää esimerkiksi millaisilla laitteilla ihminen kommunikoi, missä, mihin aikaan ja […]