Yhteiskunta - sivu 33/107

Valtava sionistien hegemonia; suomalaiset poliittiset toimijat nöyristelevät sionistijärjestöjen edessä

Jäljempänä olevassa kirjoituksessa ei käsitellä kansanedustaja (sdp) Hussein al-Taeen vanhoja kirjoituksia sosiaalisessa mediassa. Vertaamme vain sdp:n suhtautumista al-Taeen tekemisiin ennen Jerusalem Post –lehden reagointia al-Taeen kirjoituksiin, ja sdp:n suhtautumista tähän JP -lehden uutisoinnin jälkeen. Sionistien kansainvälisestä hegemonista ei ole epäillystäkään.

Ihmisrotujen sulatusuuni, Suomen kansallisvarallisuus ja Venäjä

Suomea kansoitetaan Lähi-idän populaatiolla, mikä toimii instrumentaalisesti yhteiskuntajärjestelmän tuhoamiseksi. Niin ikään Venäjän suomia mahdollisuuksia, Suomen ulkopolitiikan ja talouden alueella ei Suomessa ymmärretä. Suomen kallisarvoinen luonto ja maaperän rikkaudet houkuttelevat kansainvälisiä keinottelijoita.

Median suosimat huomiontavoittelijat kuvastavat itsekeskeisyyttä

Alituisesti saamme ”nauttia” valtamedian kunnianhimoisesta pyrkimyksestä tuhota niitä yhteiskunnan peruspilareita, jotka koostuvat järjestä sekä yhteisenhyvän rakentamisesta. Esimerkiksi Yle nostaa julkisuuteen huomionkipeitä ja kunnianhimoisia henkilöitä, joiden erikoisuutta janoavat typeryydet kelpaavat ”sosiaalipornoksi”, kun vain niiden kautta voidaan mauttomasti pilkata terveitä ja hyviä arvoja, erikoisesti perinteistä avioliitto instituutiota. Nykyinen aikakausi on henkisen saastan kyllästämää, mikä tulee raunioitumaan lopullisesti omaan mahdottomuuteensa

Keltaliivit aloittavat Suomen-kiertueen

Suomen keltaliivit toteuttavat kevään ja kesän kuluessa kiertueen kymmenessä Suomen kaupungissa. Kiertue alkaa Tampereelta lauantaina 13. huhtikuuta ja päättyy eduskuntatalolle lauantaina 17. elokuuta 2019.

Julian Assangen pidätys, Wikileaks ja Irakin sodan 2003 huomiot

Wikileaksin perustaja ja johtohahmo Julian Assange pidätettiin eilen 11. huhtikuuta 2019 Lontoossa. Pidätys tapahtui Ison-Britannian poliisin toimesta Ecuadorin suurlähetystössä Lontoossa. Assange oli pysytellyt seitsemän vuotta viranomaisten ulottumattomissa saatuaan turvapaikan Ecuadorin suurlähetystöstä.

Yhteiskunnalliset tuhot; läntisen sivilisaation perikato ja pelastus

Tässä kirjoituksessa emme pyri esittelemään laajasti historian saatossa romahtaneita yhteiskuntia tai sivilisaatioita. Sitä vastoin esitämme näiden romahdusten filosofisen luonteen. Valtakuntien raunioitumiset voidaan nähdä Kaitselmuksen sanelemana sääntönä, missä maksimaalisen kehityksensä (usein vain materiaalissosiaalinen jalostuminen) saavuttaneet yhteiskuntarakenteet luhistuvat omaan mahdottomuuteensa. Siten luhistuneet rakenteet pääsevät kokemuksesta viisaampana korvautumaan paremmalla rakennusmateriaalilla. Lukua, Mitkä ovat sivilisaation rappeutumiset todelliset syyt, on […]

Eduskuntavaalit 2019: Suositeltavat isänmaalliset puolueet ja toimijat sekä huomiot

Magneettimedia esittelee lyhyesti niitä harvoja puolueita, jotka haluavat työskennellä Suomen vapauden ja itsenäisyyden saavuttamiseksi. Muut puolueet ovat enemmän tai vähemmän alistuneet Brysselistä tulevan mittavan lobbauksen ja kauhistuttavan rahoitusmarkkinoilta saapuvan sortovallan kahleisiin.

Yhteiseurooppalainen puolustus ja Unioni ”arvoyhteisönä”

Wolfgang Schäublen mukaan rajojen sulkemisella ei ratkaista maahanmuuttoa, sillä ”sisäsiittoiset” saksalaiset kaipaavat rikastusta Lähi-idän populaatiolla. Tämä on yksi syy lisääntyvään kansallismielisyyteen, joka muodostaisi yhden tekijän siihen, että Schäuble kaipailee EU-armeijaa. Lisäksi luomme katsauksen Schäublen ja Macronin ihanne-Euroopan unioniin?

Novelli: Tilan vaihtelut helvetissä vastaavat synkkiä tapahtumia maailman politiikassa

Julkaisen jäljempänä esitetyn otteen miltei jo käsikirjana olevasta teoksestani Riivattu maailma, ja sen lunastus, novellin muodossa. Novellissa kuvataan tietyn vaarallisen ja pirullisen eliitin tilaa heidän omassa helvettiyhteiskunnassaan. Näistä helveteistä huokuu vaikutus tiettyihin ihmisiin maan päällä, mitkä synnyttävät luonnon maailmassa tätä vaikutusta vastaavia tekoja. Kukin saa päätellä mistä eturyhmästä on kysymys? Olentojen nimet, kuten myös kaupunkien […]

Hallituksen eroaminen on poliittista teatteria

Odotetusti pääministeri Juha Sipilä on jättänyt presidentille hallituksen eroanomuksen esittäen syyksi sote-uudistuksen kariutumisen. Sauli Niinistö on hyväksynyt eroanomuksen sekä pyytänyt hallitusta jatkamaan toimitusministeristönä. Mikä poliittinen venkoilu kätkeytyy hallituksen eroanomukseen?

Kotimaa

Ulkomaat