”Halla-ahon valheiden valkopesijät ovat todenneet, että Saudi-Arabiaa on syytä tukea, mikäli vihreät ja vasemmistoliitto vastustavat sitä. Tappavaa logiikkaa.”
Yhteiskunta - sivu 61/107
”Vaikka Espoon hiippakunnan piispa, teologian tohtori ei ole sanottavasti opinnoissaan perehtynyt Raamattuun tai luterilaiseen oppiin, niin silti hänen pääsiäispäivän suvakki-teologiansa tuskin selittyy huonosta rippikoulusta.”
Ainakin 35:n ihmisen ilmoitetaan kuolleen ja noin 200 loukkaantuneen tiistaina aamulla 22 maaliskuuta tapahtuneissa räjähdyksissä Brysselin kansainvälisellä lentokentällä ja metroasemalla lähellä EU-rakennuksia. Belgian syyttäjänviraston mukaan kyseessä oli itsemurhaisku. Brysselissä on pidätetty kuusi ihmistä suuressa poliisioperaatiossa, kertovat belgialaissyyttäjät.
Goldman huijasi sijoittajia peukaloimalla julkista kirjanpitoaan ja väitti veronmaksajilta kynittyjä pelastusrahoja ”liikevoitoksi”.
Jos kaikki New Yorkin ei-valkoiset korvattaisiin valkoisilla, murhatilastot putoaisivat 91 prosenttia!
Mikäli Suomi päättäisi sulkea rajansa ja irtaantua EU:sta, sallisivatko Nato ja Yhdysvallat sen? Onko edessä uusi vapaussota?
”Jos vieras valtio hyökkäisi Yhdysvaltain hiilivoimalaverkostoa vastaan, sulkisi maan hiilikaivokset, ja häiritsisi öljyn- ja maakaasuntuotantoa, maata vastaan julistettaisiin sota.”
”Rasisminvastaisen viikon pääorganisaattori on arvatenkin Suomen Punainen Risti – järjestö, jossa kenties joskus viime vuosisadan alkupuoliskolla keskityttiin olennaiseen, toisin sanoen oikeasti hädänalaisten ihmisten auttamiseen.”
Risto Auvisen (RA) mukaan Israelin demonisointi ruokkii antisemitismiä. Auvinen ei esitä määritelmää sille, mikä on demonisoivaa tai demagogista Israelin kritisoimista. Demagoginen tarkoittanee lähinnä kiihotusta kansanryhmää vastaan.
Heikkilä vertaa nykyistä mediailmapiiriä kylmän sodan aikaan, jolloin toisinajattelijat leimattiin ”neuvostovastaisiksi”. Nykyään toisinajattelijat ovat sen sijaan ”rasisteja” tai ”salaliittoteoreetikkoja”.
Olisiko vihdoin alettava johtamaan tätä maata sen kansan etujen ja tulevaisuuden hyväksi eikä globaalieliitin rikastuttamiseksi?
Oletko konservatiivi, libertaristi, kristitty tai aseenomistaja? Vastustatko abortteja, globalisaatiota, kommunismia, laitonta maahanmuuttoa, Yhdistyneitä kansakuntia tai Uutta maailmanjärjestystä? Uskotko salaliittoteorioihin, uskotko että elämme “lopun aikoja” tai vierailetko vaihtoehtomedioiden verkkosivuilla?
Jos vastasit kyllä yhteenkään kysymykseen, Yhdysvaltain hallituksen virallisten asiakirjojen mukaan olet “potentiaalinen terroristi”.
Metsähallituksen lainsäädäntö uudistunee vastaamaan EU:n vaatimuksia ja selkeyttämään sen johtamisjärjestelmää. Mahdollinen metsähallituslaki tulisi voimaan maaliskuussa 2016. Kysymyksessä on kuitenkin Metsähallituksen yhtiöittäminen, joka on suuri uhka kokonaisuudessaan Suomen luonnolle.
”Siirtolaiset hengailevat aseman alueella. Naismatkustajat yrittävät päästä pikaisesti heidän ohitseen, jotta he eivät joudu miesten kourimaksi.”
Oligarkit pysyvät vallassa, sillä he pitävät valtioita ja kotitalouksia velkaorjuudessa – eivätkä he aio koskaan antaa velkoja anteeksi.