Kuluneella viikolla tuli ilmi kaksi erillistä raiskausepäilyä, joissa uhrina olivat 14-vuotiaat tyttölapset. Molemmissa tapauksissa todennäköisin syin epäiltyinä ovat turvapaikanhakijat.
Yhteiskunta - sivu 67/107
Kempeleen opettajat usuttivat nuoret ensin viettämään aikaa raiskaajan kanssa ja tämän jälkeen kieltävät aiheesta keskustelun, jotta uljas monikulttuurinen projekti ei kokisi kolhua!
Briteissä uusliberaalit opit saivat tulikasteen 1970-luvun lopulla samaan aikaan, kun Thatcher nousi pääministeriksi.
Viesteissään Koivulaakso peräänkuuluttaa ennakoivaa väkivaltaa toisinajattelijoita vastaan, kaasusumuttimien käyttöä aseena ja ”erittäin brutaalia antifasistista toimintaa”.
Maahanmuuttoteollinen klusteri on kuin pirunnyrkki, jossa ytimen muodostava Maahanmuuttovirasto takaa SPR:n, lakimiesten, tulkkien, koordinaattoreiden ja tuhansien muiden toimijoiden edut.
”He tulivat tähän maahan lapsipakolaisina, mutta kasvoivat suunnittelemaan massamurhia.”
Vuonna 2008 Hollannin hallitus ilmoitti, että sen menot somaliturvapaikanhakijoille ovat kasvaneet vähintään 112 miljoonaa euroa.
Pariisin terrori-iskuun liittyvällä liioitteluun perustuvalla hysterialla lietsotaan kollektiivista ulkoista uhkaa ja pelonilmapiiriä, jonka välityksellä globaali eliitti voi ohjata julkista mielipidettä kannattamaan ylikansallisia pyrkimyksiään esimerkiksi sotilaallisen ”humanismin” alueella Lähi-idässä.
”Opetusneuvos käyttää virkansa tuomaa valtaa sumeilematta hyväkseen tuhotakseen suomalaislasten kyvyn kriittiseen maahanmuuttopoliittiseen ajatteluun.”
”Mutta vielä tärkeämpää on ymmärtää miksi kyseessä on nimenomaan sota, eikä pakolaisten aiheuttama kriisi.”
Lopputavoite on kaikkien maapallon maiden yhdenmukaistaminen rodut sekoittamalla, jolloin Euroopassa ihmiset ovat vaaleanruskeaa rotua.
Pariisin metropolialueella hyökättiin useisiin kohteisiin samanaikaisesti. Raporttien mukaan (kirjoitushetkellä) 100 ihmistä on kuollut Bataclan-konserttisalissa, kun terroristit avasivat tulen käyttäen automaattiaseita. Viisitoista ihmistä on kuollut Stade de France –stadionilla Pariisin ulkopuolella. Virallisten tietojen mukaan, kirjoitushetkellä yli 140 tiedetään kuolleen. Ajatuksemme ovat uhrien perheenjäsenten ja niiden kanssa, jotka menettivät rakkaimpansa. Minuuttien sisällä hyökkäysten alkamisesta, jotka aloitettiin samanaikaisesti, […]
”Antisemitistejä syytetään iskuista, joista yksikään ei kohdistunut juutalaisiin.”
Pariisia järisytti myöhään illalla perjantaina (13.11) terrori-iskujen sarja, jota ranskalaislehdet kuvailivat ”täytenä sotana”, joka jättää jo ainakin 153 uhrin luvullaan Charlie Hebdon kokemat surmat synkkään varjoonsa.
Kurttilan resepti maailman parantamiseksi on virtaviivainen: lisää yksityistämiskapitalismia ja monikulttuurisuutta yhteiskuntaan.