Kuten artikkelissa ”Eva Biaudet raivostui uudesta Magneettimediasta [1]” totesimme, on uusi Magneettimedian paperilehti [2] herättänyt kiivaita reaktioita puolesta ja vastaan. Vastakkainasettelu isänmaan ystävien ja sitä kiihkeästi vihaavien suomalaisten välillä kärjistyy.
Tällä viikolla oululainen yksityishenkilö teki rikosilmoituksen artikkelistamme ”Holokausti on maailmanpoliittinen ase [3]”. Tekstiiliyhtiö Finlayson puolestaan ilmoitti lopettavansa kaupan J. Kärkkäinen Oy:n kanssa tavarataloyhtiön omistajan liian isänmaallisten arvojen vuoksi.
Finlaysonin Jukka Kurttila lähestyi tavarataloyhtiötä jo viikon puolessavälissä, sillä hän oli järkyttynyt viimeisimmän Magneettimedian pääkirjoituksessa [4] esitetyistä arvoista. Magneettimedia haluaa pitää Suomen suomalaisena. Kurttila tahtoi tietää, julkaiseeko J. Kärkkäinen Oy edelleen Magneettimediaa. Hänelle vastattiin, että Pohjoinen Perinne ry on nykyinen julkaisija eikä tavarataloyhtiöllä ole mitään tekemistä lehden sisällön kanssa. Kurttila ei pitänyt vastauksesta vaan päätti viestin saatuaan lähestyä valtamediaa suurieleisesti ja ilmoittaa, että kaikki yhteistyö Finlaysonin ja J. Kärkkäinen Oy:n välillä loppuu.
Finlayson on alkanut viime vuonna tapahtuneen omistajavaihdoksen jälkeen markkinoida erittäin avoimesti suomalaisvihamielisiä ja kulttuurimarxilaisia arvoja. Viime syksynä yhtiö lanseerasi homopornografiaa sisältävän ”Tom of Finland –malliston”. Kurttila on puhunut tänään sanomalehdissa ”suvaitsevaisuudesta” ja ”avarakatseisuudesta”, joilla hän kuitenkin tarkoittaa käytännössä omaa kapeaa fantasiaansa kulttuurimarxilaisesta yhteiskunnasta. ”Suvaitsevaisuus” on pelkkä kiertoilmaisu pakotetulle monikulttuurisuudelle ja julkiselle irstailulle.
[5]J. Kärkkäinen Oy ei lopettanut yhteistyötä Finlaysonin kanssa tekstiiliyhtiön homopropagandan vuoksi, mutta Finlaysonille Magneettimedian isänmaalliset arvot ja esimerkiksi Israelia sekä maahanmuuttoa kritisoivat artikkelit olivat liikaa. Finlayson ei ole ”avarakatseinen” vaan kulttuurimarxilainen yhtiö, vaikka poliittinen agenda yritettäisiin naamioida ylevältä kuulostaviin korulauseisiin.
On toki kuvaavaa, että esimerkiksi israelilaiset siirtokuntatuotteet [6] synnyttävät vain pienimuotoisia boikottivaateita vasemmistolaisten marginaalilehtien sivuilla. Sionistista väkivaltaa voimakkaammin Suomen liberaaliyhteisö kuitenkin reagoi Magneettimediaan, joka yksinkertaisesti kirjoittaa ilman sensuuria massamaahanmuuton varjopuolista [7] ja Israelin rikoksista [8]. Liberaaleille kynä on miekkaa vaarallisempi?
Rikosilmoitus historiallisesta artikkelista
Ainakaan toistaiseksi viranomaiset eivät ole ottaneet Magneettimedian julkaisijoihin tai toimittajiin yhteyttä alkuviikosta tehdyn rikosilmoituksen vuoksi. Olemme joka tapauksessa iloisia siitä, että juuri ”Holokausti on maailmanpoliittinen ase” –artikkeli on saanut erityistä huomiota rikosilmoituksen vuoksi. Se on oiva vastine suomalaisen valtamedian valheellisille ”holokaustiuutisille” [9], joita kansalle on syötetty viime päivinä kansallissosialistisen Saksan [10] valitettavan kaatumisen vuosipäivän verukkeella.
Rikosilmoituksen tehnyt oululainen yksityishenkilö ei ilmeisesti tiedä itsekään, mikä holokaustiartikkelissa voisi olla edes potentiaalisesti rikollista. Anonyymissä haastattelussaan sanomalehti Kalevalle Magneettimediasta kimpaantunut kansalainen perustelee raivoaan ontoin argumentein. Kaleva kirjoittaa:
”’Suomessa on sananvapaus, mutta ei mitä tahansa roskaa saa julkaista. Tällaisesta pitäisi joutua vastuuseen’, nimettömänä pysyttelevä henkilö perustelee.
’Suututti kauheasti’, hän jatkaa.”
Ei ihme, että artikkeli on ”suututtanut kauheasti” Israelin ystäviä, vaikka heidän sentimentaalisilla syytöksillään ei olisikaan lainkaan lainopillista perustaa. Artikkeli syö uskottavuuden Israelin olemassaolon oikeutukselta, ”holokaustin” nimissä tapahtuvalta eurooppalaisvaltioiden taloudelliselta kiristykseltä sekä länsimaissa toimivia juutalaisia terroristijärjestöjä [11] suojelevalta valtamedialta.
Mistä ”holokaustiartikkelissa” kirjoitettiin?
Magneettimedian paperiversiossa julkaistu teksti on tiivistetty versio artikkelista, jonka täysimittaisen version voi lukea Internetissä [3]. Paperilehden artikkeli alkaa Sveitsin presidentin vuonna 1995 tekemästä täysin turhasta toisen maailmansodan tapahtumiin liittyvästä ”anteeksipyynnöstä”. Sen jälkeen artikkeli kuvaa kuinka maailman suurimpiin lukeutuva juutalainen painostusjärjestö World Jewish Congress (WJC) onnistui manipuloimaan sekä Sveitsin pankkeja että Yhdysvaltojen hallitusta tavoitellessaan kymmeniämiljoonia dollareita ilmaista rahaa. Kiristysoperaation keskiössä oli tietysti ”holokausti [12]”.
WJC kiristi itselleen kaikkien Sveitsissä sijainneiden pankkien ”uinuvilla tileillä” olleet rahat. Tietenkään valtaosa uinuvista tileistä ei kuulunut juutalaisille, puhumattakaan toisen maailmansodan aikana eläneistä juutalaisista. WJC kuitenkin syytti Sveitsiä ”holokaustin rikosten” peittelystä, mikäli maa ei antaisi rahojaan järjestäytyneille juutalaisille. ”Holokausti” oli niin tehokas diplomaattinen ase, että lopulta Sveitsi taipui WJC:n vaatimuksiin. Päätökseen vaikutti se, että juutalaistaustaiset lobbausjärjestöt pakottivat Yhdysvaltojen valtiojohdon uhkaamaan Sveitsiä talouspakotteilla, mikäli sionistit eivät saisi tahtoaan läpi.
[13]
Saako korruptiosta ja terrorismista kirjoittaa, jos syyllisillä on juutalaistausta?
Onko WJC:n kiristyspuuhista kertominen ”rikollista roskaa”? Kirveleekö aiheen julkinen käsittely sionistien sydäntä niin paljon, etteivät he yksinkertaisesti voi jättää asiaa sikseen?
Huvittavaa on, että suuri osa artikkelista pohjautuu juutalaistaustaisen Norman Finkelsteinin kirjaan The Holocaust Industry, jonka voi lainata esimerkiksi Oulun kaupunginkirjastosta (vinkkinä rikosilmoituksen tekijälle!). Ehkä sionistit voisivat järjestää antifasistisen kirjarovion Oulun Kaarlenväylällä? Artikkelin viimeiset kappaleet käsittelevät virkavallan ja juutalaistaustaisten terroristijärjestöjen yrityksiä vaientaa kriittiset holokaustitutkijat väkivalloin ja vuosien vankilatuomioilla.
[14]Suuttuiko oululainen yksityishenkilö, koska valistimme suomalaisia siitä, että juutalaistaustaiset terroristit murhasivat holokaustitutkija François Dupratin autopommilla? Ärsyttääkö sionisteja se, että kerromme äärijuutalaisten terrori-iskuista Institute For Historical Review –laitosta vastaan? Emmekö saisi kirjoittaa revisionistisen kirjallisuuden kirjarovioista tai Ernst Zündelin lukemattomista murhayrityksistä? Ylitimmekö kriittisen rajan, kun kirjoitimme Tagarin ja Jewish Defense Leaguen poliittisesta väkivallasta Ranskassa?
Eikö juutalaisesta rikollisuudesta saa Suomessa kirjoittaa? Onko heillä poliittinen immuniteetti? Jos muslimi yrittäisi Suomessa painostaa lehdistöä lopettamaan ääri-islamistisesta terrorismista kirjoittamisen, hänelle naurettaisiin. Parhaimmillaan se voisi herättää ”Je Suis Charlie [15]” –henkisen vastareaktion ja liberaalia sananvapaushurskastelua. Kun lehti uskaltautuu kirjoittamaan Jewish Defense Leaguen terrorismista, on reaktio päinvastainen. Viestintuoja ammutaan. Miksi?
Video: Jewish Defense Leaguen juutalaisterroristeja.
Video: Tagarin juutalaisterroristeja.
”Holokausti” on monikulttuurisen Euroopan syntymyytti
Kohutun ”holokaustiartikkelin” lopussa kerromme holokaustin tutkimista estävästä lainsäädännöstä lukuisissa Euroopan maissa sekä vankilatuomioista, joita holokaustitutkijoille on annettu. Kerromme Manfred Roederista, Pedro Varelasta, Sylvia Stolzista [16]sekä Horst Mahlerista [17], joka suorittaa 12 vuoden vankeustuomiota, koska hän on kyseenalaistanut valtavirtaisen version ”holokaustista”. Artikkeli loppuu kappaleisiin:
”Revisionismi on aina ajankohtainen aihe jo siksikin, että ’holokaustiin’ liittyviä valheita paljastuu tasaiseen tahtiin. Viimeisimpiä paljastuksia ovat fiktiivisestä elokuvasta napattu valokuva ’natsien kaasutusautosta’ sekä väärennökseksi paljastunut kirja susien kasvattamasta ”holokaustiselviytyjästä”. Etenkin jälkimmäinen tapaus on niin absurdi, että se tuo väkisinkin mieleen tarinan keisarin uusista vaatteista. Kukaan ei uskaltanut julkisesti epäillä järjetöntä tarinaa, koska kertomus on rakennettu ’holokaustin’ ympärille.
Maailmassa on tietysti tärkeämpiäkin kysymyksiä kuin holokaustitarinaan liittyvät historialliset yksityiskohdat. Toisaalta ’holokausti’ on maailman vaarallisimman terroristivaltion tekosyy etniselle puhdistukselle miehitetyssä Palestiinassa. ’Holokaustilla’ kiristetään rahaa eurooppalaisilta veronmaksajilta ja vastineeksi kansa saa tiukkoja sananvapauslakeja sekä vankeutta vääristä mielipiteistä. Jopa Suomen suurin sanomalehti myöntää, että ’holokausti’ on uuden Euroopan syntytarina. Uudella Euroopalla ei ole identiteettiä, sillä ”holokausti” on kieltänyt meiltä kansallisen ylpeyden. ’Holokaustissa’ on siis kyse rahasta, arvoista, kulttuurista, sananvapaudesta ja politiikasta. Se ei ole yhdentekevä kysymys.”
[18]
Totuus ei voi koskaan olla ”kiihottamista kansanryhmää vastaan”
Missä vaiheessa holokaustiartikkeli kiihottaa kansanryhmää vastaan? Epämiellyttävien totuuksien paljastaminen ei ole rikollista. Suomessa ei ole lakia, joka kieltäisi Magneettimediaa kirjoittamasta World Jewish Congressin tai Jewish Defense Leaguen rikoksista, vaikka aihe olisikin sionistien mielestä haudattava. Sananvapauskysymyksiä käsiteltiin Magneettimedian hovioikeudenkäynnissä, jossa puolustus vetosi oikeustieteen lisensiaatti Pertti Eilavaaran kirjoituksiin sananvapaudesta sekä uskonnollisia ryhmiä koskevasta lehtikirjoittelusta: ”Kansanryhmään kohdistuvaa kiihottamisrikosta koskevia havaintoja [19]” ja ”Mikä on uskonnon ja uskon asioissa todennettavissa [20]?”.
Vaikka Magneettimedian uusi numero voi loukata liberaalia tai Israelia kannattavaa lukija, ei tahaton loukkaaminen ole rikos. On voitava todistaa, että levittäisimme valheita kiihottaaksemme lukijoita vihaan kokonaista juutalaista kansanryhmää vastaan. Kukaan ei ole todistanut Magneettimedian valehdelleen maahanmuuttoa, sionismia tai juutalaistaustaisia ryhmiä käsittelevissä artikkeleissaan. Eilavaara kirjoittaa:
”Sinänsä tilastotietojen tai todennettavien tutkimus- tai muiden tietojen levittäminen tai niistä kertominen on sananvapauden mukaista. Sellainen ei voi täyttää rikoksen tunnusmerkistöä, kun kyse ei ole tietosuojan loukkaamisesta. Se on toinen oikeusasia sinänsä. Pulmia sananvapauden alasta voi tulla tietojen tulkinnasta.
Sananvapauden suoja näyttää vaativan, että esitetyille väitteille on jonkinlaista todennettavuutta. Sen ei tarvitse olla tieteellistä selvitystä kuitenkin: pelkkien väitteiden esittäminen on turvattominta sananvapauden käyttöä. Todennettavuus ei ole modernin käsityksen mukaan täydellistä tai aukotonta; yhteiskunnallisessa keskustelussa ja politiikassa kynnystä ei voida asettaa kovin korkealle.
Huolellisuus ajankohtaistuu kirjoituksessa tehtyjen päätelmien muotoilussa; se voi olla kriittinen kohta. Siinäkään popularisointi ei ole kiellettyä sinänsä. Jos asia kuuluu sananvapauden alaan, sen esittämistavan puolesta ja sama oletus vallitsee vahvana. Ajatus, että kriittisyys on hyväksyttävää, mutta jokin sana ei ole, ei ole oikein kestävä. Tämä pätee erityisesti sananvapauden alaan kuuluvan tyylin tai vastaavan käytössä: väärä sanavalinta näytelmässä ei voi johtaa rangaistavuuteen, kun se on osa näytelmää.”
Lapsellinen rikosilmoitus- ja boikottivaadesirkus varmasti jatkuu Magneettimedian ympärillä. Artikkeleihimme ja oikeudenkäynteihimme [21] ennakkoluulottomasti tutustuva lukija kuitenkin huomaa pian, että kyse on suomalaisen liberalismin kriisistä: Suomessa on nyt laajalevikkinen lehti, joka haastaa länsimaiden pinnalliset kulttuurimarxilaiset arvot ja jonka argumentteja ei osata kumota.
Koska dialogiin ei haluta alkaa, jää jäljelle vain uhkailu ja mustamaalaus. Tämä kannustaa meitä jatkamaan entistä omistautuneempaa työtä itsenäisen sekä väestöltään ja kulttuuriltaan suomalaisen Suomen puolesta!
Toimitus