Ruotsalaiset lapset pakotetaan kulkemaan eturintamassa ja ottamaan vastaan iskuja siirtolaistaustaisilta raiskaajila. Lapsia ja teini-ikäisiä tyttöjä raiskataan ja ahdistellaan seksuaalisesti julkisissa paikoissa, kuten uimahalleissa ja kirjastoissa.
kulttuurimarxismi - sivu 12/18
”Germany Must Perish! käsittelee saksalaisten hävittämistä systemaattisella sterilisoinnilla, mikä oli Kaufmannin mukaan kaikkein käytännöllisin keino tavoitteen toteuttamiseksi. Saksalaiset kuvataan Kaufmannin kirjassa viruksen kaltaisiksi.”
”Olen varma, että noin 85 % muutoksista, tapahtuivatpa ne Hollywoodissa tai esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, on juutalaisten johtohahmojen aikaansaannosta. Valtanne on mittaamatonta!”
”Käsky minun vainoamisesta tulee tietysti Peter Wolodarskilta itseltään. Hänelle olen saalis, joka voidaan napata julkista teloitusta varten.”
”Monet ovat sitä mieltä, että Sorosilla on paljon enemmän todellista valtaa kuin virallisella presidentillä.”
Meiltä kysytään usein, miksi kirjoitamme juutalaisista, vaikka saisimme enemmän lukijoita ja kannatusta keskittymällä poliittisesti vähemmän tulenarkoihin aiheisiin.
”Tunnen monia eläkkeellä olevia toimittajia, jotka tuntevat nykyajan journalismin itsellensä täysin vieraaksi. Emme ymmärrä, mitä on meneillään ja inhoamme sitä, olemme jatkuvasti raivona.”
”Ei ole yllättävää, että George Sorosin likaiset kädet ohjailevat maahanmuuttajainvaasiota Eurooppaan.”
Puolan hallitus tekee nyt politiikkaa, joka voi tarjota reseptin Euroopan selviytymiselle: pakolaisvirtojen pysäyttäminen, valkoisen syntyvyyden lisääminen sekä aatteellinen taistelu kulttuurimarxisteja ja globalisaatiota vastaan.
Suomalainen Riimuradio kertoo julkaisseensa ”vainojen uhrien muistopäivän” kunniaksi noin tunnin mittaisen erikoislähetyksen holokaustivalheesta. Kuuntele lähetys!
”Kuparisen ja valtamedian mukaan kaasukammio saattoi olla olemssa, koska juutalainen Kafka niin väittää ja koska kaikki saksalaisrakennukset olivat sodan aikana potentiaalisia murhakoneistoja.”
”Vaikutusvaltaiset virolaispoliitikot pyrkivät olemaan sionistisempia kuin juutalaiset sionistit itse.”
Koska suvaitsevaisten feministien näkemys asiasta on näin yksimielinen, ehdotan seuraavaa ratkaisua: Seuraava feministien järjestämä ”Lutkamarssi” pidetään jossain ison VOK:in lähellä tai Helsingin rautatieaseman vieressä.
”Tuomarit eivät heti olleet innostuneita lakiuudistuksesta, sillä mielipidevankeutta pidettiin aluksi oikeusvaltion periaatteiden vastaisena ilmiönä.”
Perskeko-hallitusta on pilkattu kuvilla, jossa SSS-kolmikko on puettu Hollywoodin demonisoimiin SS-univormuihin. Joissain irvailuissa SSS-miehet virnistelevät Auschwitzin porteilla. Pila kuitenkin ontuu ja pahasti.