”Kansallistamalla pankkitoiminnan ja ajamalla täystyöllisyyden politiikkaa laajojen julkisten hankkeiden avulla Kolmas valtakunta kipusi nopeasti Euroopan johtavien talouksien joukkoon.”
Saksa - sivu 4/7
”Vapaus on sitä, että valitsee tien, jota velvollisuus edellyttää. Muut ovat omien mielihalujensa orjia. Vapaat miehet kannattelevat valtiota harteillaan.”
”Juutalaisvaltio on perinteisesti torjunut FPÖ:n poliitikkojen valtiovierailut, koska puolueen perustajat eivät suostuneet pyytämään anteeksi Itävallan kansallissosialistista historiaa.”
”Mitä enemmän yksityiset liikepankit syytävät finanssi- ja kiinteistösektorille uutta rahaa keskuspankin tuella, sitä syvemmälle yhteiskunta hukkuu velkamereen.”
”EU-eliitti on tekemässä Suomesta ja koko Euroopasta rikollisoligarkkien turvasatamaa, mutta Yleisradio keskittyy juustoihin ja viineihin.”
”Jatkuvasta valehtelusta tekee erityisen merkittävän se, että koko valtavirtainen holokaustitarina perustuu ainoastaan silminnäkijäkertomuksille – ei tekniselle todistusaineistolle.”
Osa juutalaisista väittää edelleen, että kaasu johdettiin kammioihin suihkuista, toisten mukaan ”kaasu toimi parhaiten, kun uhrit oli kasteltu vedellä”.
Juutalaisten ja Pattonin välinen konflikti kasvoi, kun hän kieltäytyi siirtämästä saksalaisia siviilejä kodeistaan, joihin olisi sijoitettu ”karkotettuja henkilöitä”.
Heikkilä vertaa nykyistä mediailmapiiriä kylmän sodan aikaan, jolloin toisinajattelijat leimattiin ”neuvostovastaisiksi”. Nykyään toisinajattelijat ovat sen sijaan ”rasisteja” tai ”salaliittoteoreetikkoja”.
Wannseen kokouksessa, joka kesti tuskin kahta tuntia, ei puhuttu mitään juutalaisten tuhoamisesta.
Koko ”tuhoamisleirien” käsite on amerikkalaista sotapropagandaa. Saksalaisia oli kuolemantuomion uhalla kielletty murhaamasta juutalaisia näiden syntyperän vuoksi.
”Germany Must Perish! käsittelee saksalaisten hävittämistä systemaattisella sterilisoinnilla, mikä oli Kaufmannin mukaan kaikkein käytännöllisin keino tavoitteen toteuttamiseksi. Saksalaiset kuvataan Kaufmannin kirjassa viruksen kaltaisiksi.”
”Kun Rommel kuuli Hitlerin salamurhayrityksestä, oli hän raivoissaan: ’Ne hullut typerykset! Mitä he luulevat tekevänsä?'”
Babi Jarin tarina lepää vain keksittyjen ”silminnäkijälausuntojen” ja sodanjälkeisissä näytösoikeudenkäynneissä annettujen epäluotettavien ”tunnustusten” varassa.
Muun muassa israelilaisten tuotteiden boikottia vastaan taistellut Pasi Turunen on kirjoittanut hyvin asenteellisen artikkelin otsikolla ”Holokaustin kiistäjät historian väärällä puolella”.