Koko ”tuhoamisleirien” käsite on amerikkalaista sotapropagandaa. Saksalaisia oli kuolemantuomion uhalla kielletty murhaamasta juutalaisia näiden syntyperän vuoksi.
Artikkelit - sivu 124/276
”Todellisen Matrixin ulkopuolella, “todellisuuden erämaassa”, kahtiajaolla “kapitalismiin” ja “kommunismiin” on yhä vähemmän merkitystä. Ne eivät vastaa tilannetta todellisessa maailmassa. Talousjärjestelmämme on äärimmäisen keskusjohtoinen, ja kaikkea millä on vähänkään merkitystä säädellään pienintä piirtoa myöten.”
Ruotsissa maahanmuuttajien seksuaalinen väkivalta valkoisia tyttöjä kohtaan lisääntyy koko ajan.
Kuten uutisoimme, Amerikan kansallisen kivääriyhdistyksen NRA:n johtokunnan jäsen Ted Nugent suututti hiljattain juutalaiset kertomalla totuuden asevastaisen lobbyn taustavaikuttajista. Nyt Nugent on pakotettu alistumaan. Kohu syntyi, kun Nugent teki Facebook-päivityksen, joka sisälsi kuvakollaasin Amerikan pahimmista aseiden omistusoikeutta vastustavista vaikuttajista. Kaikki näistä olivat myös juutalaistaustaisia julkisionisteja, minkä vuoksi kuvien yhteyteen oli liitetty Israelin liput. Päivityksestä syntynyt julkinen […]
Muun muassa Yleisradion Pressiklubi- ja Pyöreä pöytä –ohjelmista tuttu juutalaistoimittaja Ruben Stiller hämmensi radiossa sionistisella monologillaan. Pyöreän pöydän keskiviikkoisessa lähetyksessä oli teemana – kuten joka viikko – suomalaisten ”rasismi”, ”natsismi” ja ”fasismi” sekä suomalaisen isänmaallisuuden yleinen tuomittavuus. Lähetystä oli ehtinyt kulua tuskin minuutin verran, kun Stiller paiskasi ensimmäisen holokaustikortin pöytään ja suositteli Ylen kuulijoita lukemaan […]
Yhdysvaltojen, Israelin ja Saudi-Arabian tukema terroristijärjestö ISIS on vahvistanut, että ”islamilaisen valtion” virallinen valuutta on dollari. Sionistit ja länsimaat ovat tukeneet ISIS:n sotaa arabinationalisteja vastaan, jotta Israelin ylivalta Lähi-idässä ei horjuisi. Israelin käsikassaran imago on tuottanut ISIS:lle toisinaan pr-ongelmia, minkä vuoksi järjestö on joutunut vakuuttelemaan seuraajilleen olevansa riippumaton juutalaisista ja länsimaista. ISIS yritti vahvistaa ”riippumattomuuden” […]
”Lähtökohta uutisoinnissa on aina, että juutalaisilla on oikeus alistaa muut toisen luokan kansalaisiksi miehitetyssä Palestiinassa.”
”Heidät tulee kouluttaa uudelleen, tai pikemminkin ehdollistaa, ei ajattelemaan vaan noudattamaan käskyjä.”
Ruotsalaiset lapset pakotetaan kulkemaan eturintamassa ja ottamaan vastaan iskuja siirtolaistaustaisilta raiskaajila. Lapsia ja teini-ikäisiä tyttöjä raiskataan ja ahdistellaan seksuaalisesti julkisissa paikoissa, kuten uimahalleissa ja kirjastoissa.
Amerikkalainen rock-laulaja, metsästyksen puolestapuhuja ja kansallisen kivääriyhdistys National Rifle Associationin (NRA) johtokunnan jäsen Ted Nugent suututti juutalaisen Facebook-viestillään. Amerikan hallituksen harjoittaman aseenkannon kontrollin ahkerana vastustajana tunnettu Nugent nimesi kansalaisten aseistariisuntaa ajavat juutalaiset. Tämä kirvoitti vihaisen vastauksen juutalaisten etuja ajavalta Anti-Defamation Leaguelta. ADL:n toimitusjohtaja Jonathan A. Greenblatt käski Nugentia häpeämään ”antisemitismiään” ja poistamaan viestin ennen kuin […]
”Germany Must Perish! käsittelee saksalaisten hävittämistä systemaattisella sterilisoinnilla, mikä oli Kaufmannin mukaan kaikkein käytännöllisin keino tavoitteen toteuttamiseksi. Saksalaiset kuvataan Kaufmannin kirjassa viruksen kaltaisiksi.”
Englanti jatkaa sionismia tukevien mielipidelakien tiukentamista. Tuleva lakiuudistus kieltää esimerkiksi opiskelijajärjestöjä, kuntia ja muita julkisia elimiä boikotoimasta poliittisesti arveluttavia tuotteita. Lakiuudistuksen mukaan julkisissa hankinnoissa ei saa enää ”syrjiä” yhtiöitä esimerkiksi sen perusteella, ovatko ne sekaantuneet ihmisoikeusrikoksiin tai kansainväliseen asekauppaan. Ministerien mukaan julkiset yhteisöt saavat kärsiä ”ankaran rangaistuksen”, mikäli ne jäävät vielä kiinni boikoteista. Ainut poikkeus […]
”Negatiivisella ohjauskorolla pyritään tuhoamaan pienet pankit. Koko rahoitussektori pyritään kehittyneissä maissa yhdistämään suurmonopolin kontrolliin.”
Viime vuonna Suomen toiseksi suurin asevientikumppani oli Saudi-Arabia, jonne Suomi on vienyt 50 miljoonalla eurolla kranaatinheittimiä osana laajempaa Yhdysvaltojen vetämää ohjelmaa.1 Suomi menettelee näin, vaikka Saudi-Arabia on tunnetusti terroristien kuten esimerkiksi Isisin tukija.
”Supereliitti lupasi poistaa maailmansodan uhan luomalla maailmanhallituksen, jota tultaisiin kutsumaan Kansainliitoksi.”