Kiista rasvoista on sekoittanut monen suomalaisen pään. Mitä rasvaa leivälle pitäisi sipaista?
Käyttäjän "Toimitus" artikkelit - sivu 230/232
Ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa ylipainoisten määrä ylittää alipainoisten määrän. Ylipainoisten määrä on kolminkertaistunut sen jälkeen kun kevyt-tuotteet tulivat markkinoille 1980-luvulla.
Syyskuu on sopiva aika piilottaa narsissin ja krookuksen kukkasipulit maahan, tulppaaneja ehtii istuttaa vielä lokakuussakin. Laaja, tiheään istutettu sipulikukkaryhmä näyttää upealta, kun kevät herättää varhaiset kukkijat.
Yksilön hengen ja terveyden suojelua käytetään eri maissa perusteena henkilökohtaisten aseiden sallimiselle, mutta myös kieltämiselle.
Ministeri, kuinka te kehtaatte viedä meiltä aseet, kun me kävimme usean vuoden taistelun, juuri jotta saisimme pitää omat aseemme? Olisitte odottaneet edes sen verran, että me olisimme kuolleet kokonaan kaikki pois, ettei meidän tarvitsisi katsoa tätä.
Tutkija, ja perustuslakivaliokunnan oikeudellinen neuvonantaja Pertti Eilavaaran tekemä salainen selvitys hallituksen aselakiesityksestä vuoti julkisuuteen 28.4.10. Eilavaaran asiakirja paljastaa aselakiesityksessä olevan vakavia puutteita kansalaisen perusoikeuksien suhteen, eivätkä välttämättä edes kansanedustajat ole tietoisia esityksen sisällöstä. Kyseessä on aselupakäytäntöjä vakavammat huolet.
Syksyn varma merkki on koulureppujen tulo kauppoihin. Laukkuliikkeissä reppuja on saatavilla usein ympäri vuoden. Isoissa tavarataloissa reppusesonki alkaa vasta heinä-elokuun vaihteessa.
Isot ja raskaat kalastusvälineet on totuttu yhdistämään suuriin kaloihin ja runsaisiin saaliisiin, mutta sääntöä voi rikkoa, sillä myös kevyillä kalastusvälineillä saadaan suuria kaloja. Lisäetuna kevyillä välineillä kalastava saa mieleenpainuvia kokemuksia, kun yhteys kalaan on entistä herkempi ja saaliin pitäminen haastavaa.
Kansan suussa mätäkuu elää edelleen, vaikka se ei enää vuosikymmeniin ole merkinnut ihmisten töiden ja tekemisien kannalta mitään.
Euroopan Neuvosto on julkaissut väliraportin H1N1-pandemiahuijauksesta ja sen seurauksista eurooppalaiselle terveydenhuollolle. Raportti käsittelee varsin kattavasti huiputuksesta hyötyneet tahot, hallituksiin kohdistetun painostuksen, testaamattomien rokotteiden haittavaikutukset, median sensaatiohakuisen ja pelottelevan uutisoinnin sekä totaalisen läpinäkyvyyden puutteen ja vastuun siirtelyn joka tasolla -kaikilla tahoilla- pandemian käsittelyssä. Raportti tekee myös selväksi sen tosiasian että mitään pandemiaa ei ollut. Euroopan Unionin […]
Mökkeily on suomalaisten kansallisharrastus, jolle ei löydy vertaa. Luonnon helmaan heittäytymisessä on kuitenkin niksinsä, joita on syytä kertailla kesän alkumetreillä.
Skeet-ammunnassa suoritukseen kuuluu kahdeksan eri ammuntapaikkaa, joista kussakin ammutaan 2-3 kiekkoa. Yksi skeet-kierros käsittää 25 laukausta vastaavaan määrään kiekkoja. Kiekot lähtevät liikkeelle ampujan komennosta 0-3 sekunnin viiveellä korkeasta ja/tai matalasta tornista. Kiekon lähtöviive vaihtuu automaattisesti jokaiselle kiekolle, eikä ampuja voi itse ennakoida taikka vaikuttaa viiveen pituuteen.
Etelä-Islannissa eläimet ovat vaarassa saada fluoridimyrkytyksen, jos ne hengittävät tai nielevät tuhkaa viimeisimmästä tulivuorenpurkauksesta. Fluoridimyrkytys voi aiheuttaa sisäistä verenvuotoa, pitkäaikaista luutuhoa ja johtaa hampaiden irtoamiseen.
Sam Shuster, konsultoiva ihotautilääkäri Norfolkin ja Norwichin yliopistollisessa sairaalassa väittää, että altistuminen auringolle ei ole pahanlaatuisen melanooman merkittävä aiheuttaja.
Ensimmäinen suomalainen Unsupported-retkikunta hiihti maantieteelliselle pohjoisnavalle ilman ulkopuolista tukea kahdessa kuukaudessa. Aikaisemmin tänä vuonna (Magneettimedia nro 3) kerroimme suomalaisesta Laskuvarjojääkärikillasta, joka aikoi hiihtää pohjoisnavalle kahdessa kuukaudessa ilman ulkopuolista tukea. Tämä Unsupported-retkikunta saavutti pohjoisnavan tavoitteiden mukaisesti ja pystytti Suomen lipun pohjoisnavalle 29. huhtikuuta klo 19.31 Suomen aikaa. IsoMagneetin toimitus tapasi retkikunnan jäsenen, Jermi Tertsusen, muutama päivä […]