Käyttäjän "Toimitus" artikkelit - sivu 4/232

Juutalaismafia synnytti I ja II maailmansodan; kyseinen mafia on jälleen sytyttämässä uutta maailmansotaa

Nord Stream kaasuputkien räjäyttäminen oli lähtölaukaukset kolmannelle maailmansodalle, jonka tarkoituksena on lujittaa Israelin, Euroopan ja Yhdysvaltojen muodostamaa Maailmanhallitusta ts. juutalaismafian eli Siionin viisaiden maailmanvaltaa. Juutalaismafian hallinnassa oleva Washington pyrkii kaasuputkien räjäyttämisen avulla alistamaan Saksan ja samalla osan muutakin Eurooppaa yhä tiukemmin valtaansa. 

Varoitus koronaviruspropagandasta ja -hysterisoinnista

Idiotia ja röyhkeä tietämättömyyden pohjalta puhuminen kukoistavat. Toisaalta kyse voi olla kyse tietoisesta kansan huijaamisesta ”uusien tartuntojen”, ”testausten”, ”maskien” ja ”rokotusten” suhteen, tappava ja tuhoava propaganda maan johdon taholta siis – rokotteet ovat tuhoavia, orjuuttavia ja tappavia.

Mielenosoitus: Hallituksen erottamiseksi ja Suomen eroamiseksi Euroopan unionista

Hallituksen erottamiseksi ja Suomen eroamiseksi Unionista -mielenosoitus Helsingissä 1.9. 2020 klo 13:30. Mielenosoituksella muiden muassa vastustetaan EU:n liittovaltio kehitystä sekä sitä, että Suomen hallitus pääministerin johdolla on tekemässä maastamme Unionin ikuisen velkavangin.

Röyhkeys huipussaan

EU:hun liittymisestä lähtien Suomi on vajonnut yhä syvemmälle Yhdysvaltojen johtaman mafia-tyyppisen vallakäytön osaksi.

Lehdistötiedote: Suomi on pelastettava täydelliseltä tuholta!

Päättäjien taholta on julkisesti myönnetty koronapandemian aiheuttamien poikkeustoimien johtavan jatkuessaan vähintään yhtä pahaan konkurssiaaltoon kuin -90-luvun pankkikriisin yhteydessä.Valtiovallan ja pankkien rikollisella toiminnalla tuhottiin tällöin kokonainen yrittäjäsukupolvi.

Suomi on pelastettava täydelliseltä tuholta!

Tietty kansalaisryhmä on koonnut voimansa tarkoituksenaan vaikuttaa Suomen pelastumiseen maan lopulliselta raunioitumiselta. Tämän kansalaisryhmän hankkeena on syntynyt kansalaisilmoitus, joka on tarkoitettu suunnata Suomen valtioneuvostolle ja eduskunnalle. Kansalaisilmoituksesta annettavalla mahdollisella lehdistötiedotteella pyritään nopeuttamaan pelastoimien sujuvuutta valtionjohdon käsissä.

Asiantuntijoiden kyseenalaistavat lausunnot koronaviruksen muodostamasta paniikista

Jäljempänä olevassa kirjoituksessa esittävät mielipiteitään kahdentoista lääketieteen asiantuntijaa liittyen Koronaviruksen aiheuttamaan COVID-19 -tartuntatautiepidemiaan. Lausunnoissaan he vastustavat muiden muassa hallitusten ja valtamedioiden muodostamaa kuvaa koronavirusepidemiasta, ja pitävät niitä yliampuvina sekä yleistä paniikkia lietsovina. Magneettimedia esittää näistä kahdestatoista neljän asiantuntijan lausunnot, joihin suhtaudumme täysin neutraalisti. Kukin voi muodostaa artikkelista omat johtopäätöksensä.

Näkökulma: Turvapaikanhakijoita ja pakolaisia suositaan sekä kantaväestöä syrjitään

Magneettimedia julkaisee Lukijan kynän kirjoituksen, jonka mukaan “turvapaikanhakijoiden” ja pakolaisten sosiaalietuudet ovat paljon suuremmat kuin kantaväestön vastaavat etuudet. Suomen valtaapitävät ja virkakoneisto pyrkii näköjään avoimeen konfliktiin suomalaisen kantaväestön kanssa, asettamalle heidän toisen luokan kansalaisen asemaan omassa kotimaassaan. Jäljempänä olevat tiedot perustuvat Korkeimman oikeuden tietyn rikostapauksen selvityksen tietoihin. Vaikka artikkeli ei ole aivan ajankohtainen, se profiloi hyvin nykyistä vastaavaa tilannetta.

Tiitisen listan tärkein nimi: Tiitinen

Suojelupoliisin entinen päällikkö Seppo Tiitinen valittiin Esko Ahon hallitusen asettaman komitean johtoon, jonka ainoana tehtävä oli tehtailla perustelut EU-päätöksen laillisuudelle.

Selvitys: Trumpin Amerikka on talousrikollisten paratiisi

Syracusen yliopiston uuden tutkimuksen mukaan Donald Trumpin Amerikka on historiallisen ystävällinen valtio talousrikollisille. Päästyään presidentiksi Trump nimittikin Valkoiseen taloon ennennäkemättömän suuren joukon rikollisen juutalaispankki Goldman Sachsin finanssielitistejä.

Kotimaa

Ulkomaat