”Vaikka Israel on perustettu täysin laittomasti ei-juutalaisilta ryövätylle alueelle, ei George Soros ole kyseenalaistanut juutalaisvaltion olemassaolon oikeutusta.”
Käyttäjän "Toimitus" artikkelit - sivu 61/232
Pii imeytyy suolistosta vereen ja lopulta aivoihin, missä se sitoutuu alumiinimolekyyleihin ja kuljettaa ne pois aivokudoksesta turvallisesti.
Maailman vanhin puu voi opettaa ja antaa meille terveyttä ja pitkää ikää.
Ihmiset eivät enää kykene ajattelemaan selkeästi, vielä vähemmän muistamaan hallituksen ja rikollisen lääketeollisuuden tekemiä hirveyksiä. He voivat toistaa samat teot kerta toisensa jälkeen. He pitävät muutaman vuoden taukoa, jotta ihmiset ehtivät unohtaa.
Amerikkalaisen Gatestone-instituutin selvityksen mukaan Saksaa vaivaa monikulttuurinen raiskausepidemia, joka leviää ruton tavoin, koska poliittisesti korrekti poliisi ei uskalla puuttua siihen. Saksalaisten valtavirtaisten tiedotusvälineiden raportteihin perustuva tutkimus summaa, että ”seksuaalinen väkivalta on muuttunut Saksassa epidemiaksi sen jälkeen, kun Angela Merkel päästi maahan yli miljoona (pääosin miespuolista) siirtolaista Afrikasta, Aasiasta ja Lähi-idästä”. Vaikka Kölnin viime uudenvuoden massa-ahdistelukatastrofi […]
Juutalainen talousrikollinen ja suursijoittaja George Soros joutui hiljattain suuren tietovuodon kohteeksi. Uudet paljastukset alleviivaavat hänen painavaa rooliaan lännen pakolaiskriisin arkkitehtinä (1, 2). Amerikkalaiset ovat olleet raivoissaan vuotaneesta asiakirjasta, joka todistaa, että juutalaismiljardööri on pyrkinyt manipuloimaan korkeinta oikeutta vahvistaakseen laittomien siirtolaisten tulvaa. The Daily Caller uutisoi Sorosin Open Society –järjestön hallituksen pöytäkirjasta, jossa manipulointiyrityksestä kerrottiin. Hallitukseen […]
”Käyn silloin tällöin lukemassa Greenpeacen sivuja. Se on mielestäni hyödyllistä ainakin yhdessä mielessä.”
Hepatiitti B –rokote on niin turha, että rokotemyönteistenkin tulisi kyseenalaistaa sen käyttö maalaisjärjellä perusteltavista syistä.
Suomessa asuva juutalaistoimittaja Boris Salomon on tuottanut propagandavideon ukrainalaiselle Azov-pataljoonalle, jota usein luullaan virheellisesti kansallissosialistijärjestöksi. Azovia on pidetty kansallissosialistisena ryhmänä siksi, että monet sen käyttämistä symboleista on otettu suoraan Kolmannesta valtakunnasta. Ukrainan konfliktin alkuaikoina järjestö huijasikin riveihinsä paljon ulkomaalaisia taistelijoita, jotka luulivat pääsevänsä sotimaan itsenäisen Ukrainan puolesta sionismia ja korko-orjuutta vastaan. Sittemmin tieto Azovin todellisesta […]
Nykyiset lehtien kyselyt, joiden perusteella toimittajat tekevät kirjoituksia – jotka esittävät totuutena kansalaisille – ovat täyttä roskaa. Näillä sitten myöhemmin manipuloidaan kansalaisia, kirjoittaa MV-lehti. Otetaan nyt esimerkki. Pari päivää sitten Helsingin Uutiset kysyi lukijoilta omilla sivuillaan, voisivatko nämä antaa turvapaikanhakijalle yösijan? Tähän kyselyyn sai vastata yhden kerran, KYLLÄ tai EI. Kun kyselyyn oli vastannut noin […]
Vasemmistojuutalainen Forward-lehti kirjoittaa, että yhä useampi juutalainen suhtautuu vihamielisesti Wikileaks-tietovuotosivustoon. Wikileaksilla on ”antisemitistinen maine”. Tuskin mikään muu sana on kokenut vastaavaa inflaatiota kuin ”antisemitisti”. 2012 jopa tunnettu juutalainen konfliktinratkaisun professori Richard Rubenstein kirjoitti, että ”’antisemitisti’ tarkoittaa nykyään sellaista ihmistä, josta juutalaiset eivät pidä” – ei suinkaan juutalaisvihaajaa. Tämä on totta myös Wikileaksin ja Julian Assangen […]
”Aluksi yhteiskunta huijataan velkaantumaan halvan rahan politiikalla. Kun velkataakka on kasvanut tarpeeksi suureksi, pankkiirit käynnistävät konkurssien ketjun sulkemalla rahahanat.”
”Soros kykeni vaikuttamaan monilta osin siihen, millainen Helsingin kaupungin maahanmuutto- ja monimuotoisuusstrategia vuosina 2013–2016 on.”
Voin käytön ja kohonneen sydänsairauden tai sydänkohtauksen riskin välillä ei ole havaittu yhteyttä.
Suomen Sisäministeriö jatkaa tutulla suomalaisvastaisella linjallaan tuoreessa ”ääriliikehdintäkatsauksessaan”, jonka mukaan Rajat kiinni! –mielenosoittajien pahoinpiteleminen ei ole äärivasemmistolaista väkivaltaa. Sisäministeriön mukaan suomalaiset ovat reagoineet eliitin tietoisesti kärjistämään pakolaiskriisiin ”väärällä tavalla”: levittämällä rehellistä tietoa siirtolaisrikollisuudesta kotikaupunkiensa katukuvaan. Uuden ”Väkivaltaisen ekstremismin tilannekatsauksen” mukaan erityisesti kansallismielinen ja maahanmuuttovastainen liikehdintä on kasvanut Suomessa kuluneen vuoden aikana. Erityisen huolissaan Sisäministeriö on […]