Käyttäjän "Toimitus" artikkelit - sivu 87/232

Ulkomaisten pankkien tyytyväisyys ensisijaisen tärkeää Venäjälle

Kahden venäläispankin toimitusjohtajana toiminut Raimo Valo kertoi Yleisradion haastattelussa, että suurista talousvaikeuksistaan huolimatta Venäjä on tahtonut ylläpitää lämpimiä suhteita länsimaisiin yksityispankkeihin. Vaihtoehtomediassa käydään jatkuvaa keskustelua Venäjän maailmanpoliittisesta roolista sekä maan itsenäisyydestä. Putinin kannattajat pitävät Venäjää uskottavana vastavoimana kansainväliselle yksityispankkijärjestelmälle. Skeptikkojen mukaan Venäjä ei ole todellisuudessa edes yrittänyt lunastaa talouspoliittista itsenäisyyttään. Venäjän keskuspankki kuuluu Kansainväliseen järjestelypankkiin, […]

Tri Alan Sabrovskyn video WTC-iskun syyllisistä

Sabrovskyn suomennetulla videolla käsitellään World Trade Center –huijausta ja Israelin roolia. Suomennokset videon hammasratassymbolista. Tri Alan Sabrovsky (Filosofian tohtori, Michiganin yliopisto) on kirjailija ja kansallisen sekä kansainvälisen turvallisuuden konsultti. Sabrovsky on palvellut merijalkaväessa yli 10 vuotta ja valmistunut Yhdysvaltojen armeijan War Collegesta. Joulukuussa 1988 hänelle myönnettiin Superior Civilian Service –palkinto, hänen toimittuaan yli 5 vuotta […]

Israelissa ”holokaustiselviytyjät” riitelevät rahasta

Viime vuonna Israelin valtiovarainministeri Moshe Kahlon ilmoitti, että monet toisen maailmansodan aikana Irakissa, Marokossa ja Algeriassa asuneet juutalaiset ovat ”holokaustiselviytyjiä”. Nyt päätös on synnyttänyt Israelissa lihavan rahariidan. Times of Israelin mukaan Kahlon totesi, että Pohjois-Afrikassa sodan aikana asuneet juutalaiset ansaitsevat säännöllisiä rahamääräisiä korvauksia, ”jotta historian vääryydet voidaan korvata”. Jo aiemmin ”holokaustiselviytyjiksi” on luokiteltu Libyan ja […]

Dublin-sopimusta puretaan ja maahanmuuton rajoittajia kiristetään taloudellisesti

Dublin-sopimuksen purku on nyt otsikoissa. Tämä tarkoittaa sitä, että Eurooppaan laittomasti tunkeutuvien henkilöiden turvapaikkahakemuksia ei enää käsitelläkään siinä maassa, mitä kautta nämä ovat Eurooppaan tulleet. Toisin sanoen Euroopan pakolaisongelma tulee pahenemaan entisestään, kun mantereen rajavaltioilla ei ole enää edes teoreettista kannustinta torjua laitonta siirtolaisuutta. Tunkeutujat saapuvat esimerkiksi Kreikan ja Italian kautta, minkä jälkeen he jatkavat […]

Professori: Suomi liitettiin euroon poliittisista, ei taloudellisista syistä

Professori Sixten Korkman kritisoi uudessa kirjassaan suomalaista talouspolitiikkaa. Korkmanin mukaan poliittinen eliitti valehteli kansalle huijatakseen Suomen EU:n rahaliittoon. Korkmanin mukaan korupuheet euron tuomista tehokkuuseduista olivat poliittista propagandaa – eivät uskottavaa taloustieteellistä argumentointia. Eliitti esimerkiksi vähätteli epäsymmetristen shokkien aiheuttamaa riskiä; pieni Suomi on usein joutunut kärsimään siitä, että valuuttaan liittyvät päätökset on tehty kokonaan suurten euromaiden […]

Yhdysvallat: juutalainen vasemmistolobby voimistuu oikeiston kustannuksella

The New Observer kirjoittaa Iranin tuoreesta ydinsopimuksesta, jota Amerikan oikeistojuutalainen lobby on vastustanut ankarasti. Julkaisun mukaan vasemmistojuutalainen lobby on voimistunut AIPAC:n kaltaisten oikeistojärjestöjen kustannuksella. Kuten olemme uutisoineet, rahoittavat juutalaiset miljardöörit Yhdysvalloissa sekä demokraatteja että republikaaneja (1, 2, 3). Painotuseroista huolimatta juutalaisilla järjestöillä on useita yhteisiä arvoja, kuten ”monikulttuurinen länsi”, arvoliberalismi, Israelin tukeminen ja poliittisen globalisaation […]

Kansallissosialistinen maailmankuva

”Kansallissosialismissa ei nähdä luokkaeroja, vaan yksi yhtenäinen kansa, joka taistelee pyyteettömästi saman asian puolesta – siis oman yhteisönsä hyvinvoinnin puolesta.”

Suomalaisen sensuurin historiaa: mielipiteiden rikollinen yhdistäminen

Kansallismielinen vaikuttaja Tapio Linna kertoo uudessa artikkelissaan muun muassa siitä, kuinka suomalainen oikeuslaitos suhtautui juutalais- ja maahanmuuttokirjoitteluun 1990-luvulla. Linnan artikkeli summaa hänen 25 vuotta sitten perustamansa Kansallisen radikaalipuolueen perintöä ja vaikeaa taivalta. Vaikka maahanmuuttajia oli puolueen perustamisen aikaan vasta murto-osa nykyisestä (ensimmäiset somalit olivat juuri saapuneet Suomeen), olivat Suomen viranomaiset ja oikeuslaitos jo valinneet poliittisen […]

Ruotsin maahanmuuttovirasto tarjoaa tunkeutujille tarkkuusammuntakoulutusta

Ruotsin valtiolla on mielenkiintoinen käsitys laittomien siirtolaisten ”sopeuttamisesta” yhteiskuntaan: sota-alueilta Ruotsiin saapuneet tunkeutujat saavat ylläpitää ampumataitojaan veronmaksajien piikkiin! Eri puolilla Eurooppaa hallitukset kiristävät tällä hetkellä aselakeja ”ekstremismin” torjumisen nimissä. Vaarallisimpia ”ekstremistejä” ovat valtionpropagandan mukaan maahanmuuttoa vastustavat ”äärioikeistolaiset”. Sen sijaan sisällissotien ja terrorismin riivaamilta alueilta Eurooppaan matkustaneet tunkeutujat eivät vaikuta olevan turvallisuusviranomaisten mielestä ongelma. Ruotsi on […]

Standard & Poor’s rankaisee maahanmuuttovastaista Puolaa

Suuret pankkiirit länsimaissa lobbaavat entistä ankarammin haittamaahanmuuton puolesta. Nyt suuri luottoluokitusyhtiö Standard & Poor’s on päättänyt rangaista Puolaa maan nationalistisen politiikan vuoksi. On poliittisesti korrektia todeta, että rahoitusinstituutiot ovat pyrkineet kontrolloimaan esimerkiksi Kreikan talous- ja sosiaalipolitiikkaa uhkaamalla lainojen kustannusten korotuksilla. Siirtolaiskriisin myötä on syntynyt kuitenkin uusi ilmiö, josta valtamedia ei kirjoita: pankkiirien sotkeutuminen eurooppalaisvaltioiden väestö- […]

Dokumentti juutalaisaktivistien roolista lännen historiassa

Goy Guide to World History on kirjailija E. Michael Jonesin tuottama dokumentti siitä, kuinka juutalaistaustaiset vaikuttajat ovat osallistuneet länsimaiden kulttuurin, talouden, politiikan ja uskonnollisen elämän muutokseen. Dokumentissa esiintyy tunnettuja poliittisia kommentoijia, kuten professori Kevin MacDonald ja kansallismielinen aktivisti Paul Fromm. Dokumentissa esiintyvillä haastateltavilla on osittain erilaisia yhteiskunnallisia näkemyksiä, eikä Magneettimedian toimitus välttämättä allekirjoita kaikkia siinä […]

Kotimaa

Ulkomaat