Nimettömänä pysyvän tiedustelulähteen mukaan Yhdysvallat rahoittaa osaksi Eurooppaan pyrkivien tulijoiden matkat.
Käyttäjän "Toimitus" artikkelit - sivu 92/232
MV-lehden artikkelin 07.12.2015 johdosta on syytä tarkastella Suomessa deaktivoituja vanhoja sotilasaseita ja verrata niitä eräissä Euroopan maissa deaktivoituihin aseisiin. Suomessa puolustusvoimat ryhtyi 80-luvulla myymään lähinnä kantahenkilökunnalle Toisessa Maailmansodassa puolustusvoimille sotasaaliina saatuja aseita. Erityisesti Neuvostoliitossa valmistettuja Sphagin konepistooleja joutui kantahenkilökunnan myytyä ne edelleen reaktivoiduksi eli deaktivointi oli suhteellisen helppo poistaa. Aseista pieni osa jäi rikollisille, mutta […]
Sen sijaan että kysyttäisiin, miksi tuhannet ihmiset, pääosin Syyriasta, Irakista, Libyasta ja Afganistanista, jättävät jälkeen elämänsä, kotinsa ja omaisuutensa lähteäkseen vaaralliselle matkalle kohti pohjoista, lehdistö keskittyy yksittäisiin ihmiskohtaloihin ja siihen, kuinka eri Euroopan valtiot kohtelevat näitä pakolaisia.
Kuten Magneettimedian maanantaisessa itsenäisyyspäiväartikkelissa todettiin, on lehdistö pyrkinyt parhaansa mukaan vähättelemään vasemmiston itsenäisyyspäivänä käyttämää poliittista väkivaltaa. Äärivasemmistolaiset ”vastamielenosoittajat” pyrkivät häiritsemään itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkuetta heittelemällä siihen osallistuneita kivillä, soihduilla, ilotulitteilla ja lasipulloilla. Finnish police charged anarchists who tried to break up fascist march. Anarchists told me cops fired rubber bullets. pic.twitter.com/KPXdCpAZr5 — Max Blumenthal (@MaxBlumenthal) 6. joulukuuta […]
Säveltäjä kirosi ”haisevia juutalaisia” sekä tervettä kulttuuria vihannutta ”juutalaislehdistöä”.
Edward Snowdenin mukaan ISIL-järjestöä johtava Abu Bakr al-Baghdadi on juutalainen näyttelijä, Simon Elliot.
Suomessa on tänä syksynä kärsitty ennätyssuuresta laittoman siirtolaisuuden tulvasta. Kehitystä vastaan on noussut laaja kansanliike, mikä on pakottanut myös mediaa ja virkamiehiä arvioimaan toimintatapojaan uudelleen. Alkusyksystä pääministeri Juha Sipilä asetti Suomen turvapaikkashoppailijoiden maailmankartalle lupaamalla ökyasuntonsa laittomien siirtolaisten käyttöön. Lisäksi maailmalla on alkanut kiertää tieto laittomien siirtolaisten nauttimasta taloudellisesta ja sosiaalisesta tuesta Suomessa. Nämä ovat kasvattaneet […]
Mikä yhdistää paavi Franciscusta, presidentti Obamaa, Sauli Niinistöä, Matti Vanhasta ja tiedotusvälineitä? Ilmastosatu 97 prosentin yksimielisyydestä.
Äärisionistinen perussuomalaisten puolue tekee jälleen ulkopolitiikkaa Israelin intressit edellä. Puolustusministeri Jussi Niinistön mukaan Suomi voisi lisätä yhteistyötään Bashar al-Assadin hallintoa vastustavien kurditerroristien kanssa. Niinistön mukaan Suomi voisi osallistua Yhdysvaltojen ”ISIS:n vastaiseen koaltioon” antamalla sotilaallista tukea Syyriassa vallankaappausta havitteleville kurdeille. Sota ISIS:iä vastaan muistuttaa yhä enemmän WTC-iskujen jälkeen alkanutta ”terrorisminvastaista” sotaa, jossa Yhdysvallat tuhosi ääri-islamistisen al-Qaidan […]
Keskusrikospoliisin kulttuurimarxistijohtaja Thomas Elfgren on kohauttanut muun muassa siteeraamalla kommunistiterroristi Nelson Mandelaa. Suomen itsenäisyyspäivänä hän julkaisi hämärän kirjoituksen ”väkivallan demokraattisesta alibista”. Vuodatuksessaan KRP-pomo rinnasti tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa vaativat kansallismieliset Ruandan kansanmurhaajiin. Elfgrenin mukaan kansallismieliset ”fantasioivat” Suomessa ”väkivallasta ja raiskauksista”. Elfgren ei kerro suoraan, mitä hän tarkoittaa ”väkivallan demokraattisella alibilla”. Artikkeli on kuitenkin julkaistu itsenäisyyspäivänä ja siinä […]
Kohutun Maan tapa –kirjansa hiljattain julkaisseen keskustan entisen puoluesihteeri Jarmo Korhosen mukaan hallituspuolue kokoomus salailee rahoituksensa lähteitä. Lauantaina Akateemisessa kirjakaupassa Helsingissä järjestetyssä tilaisuudessa Korhonen totesi, että Stubbin puolue on piilotellut vaalirahojaan jopa 1,5 miljoonan euron edestä. Valtiovarainministeri Stubbin avokätisin julkisesti toimiva vaalirahoittaja on juutalainen asekauppiaiden sukuun syntynyt Chaim ”Poju” Zabludowicz. Korhonen tutki kirjaansa varten kokoomuksen […]
Suomalaisvastainen väkivalta muhii sekä täyteen ahdetuissa vastaanottokeskuksissa että suurten puolueiden rahoittamissa lehtitaloissa.
Tutkimuksen mukaan reiät ja karies voidaan ehkä parantaa ruokavalion avulla.
Suomen väitetään olevan ”demokratia”, mutta kansantaloudestamme päättää juutalaisella vaalirahalla rälläävä patologinen valehtelija. Suomen eduskunnassa vallitsee sääntö, ettei kollegaa saa kutsua valehtelijaksi. Seuraava video pakottaa pohtimaan, pitäisikö ikivanhaa sääntöä jo pikkuhiljaa päivittää: Lue myös: Politiikan tutkija: Suomen puolueet välttelevät vastuuta ja konkreettisia lupauksia Stubb yritti värvätä juutalaisen antirasistin kokoomukseen
Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n johtajat ovatkin viime vuosina puhuneet toistuvasti velkaantuneiden valtioiden luonnonresurssien ”realisoinnista”.