”Joukkotuhoaseet” ovat olleet sionistien ja uuskonservatiivien suosikkitekosyy Israelin vihaamien hallitusten kaatamiselle.
syyria - sivu 2/5
New Yorkin juutalaismuseossa pitämässään puheessa Murdoch julisti: ”Olen aina uskonut järkkymättömästi Israelin tulevaisuuteen sekä kansainvälisen juutalaisyhteisön tavoitteisiin.”
Maahanmuuttovastaisen liikkeen on ymmärrettävä, etteivät monikulttuuriset raiskaukset, maahanmuuttajien valtaamat No-go-alueet tai shariapoliisit ole ongelmien lähde vaan pinnallisin oire.
”Goldmanin esimerkistä rohkaistuneena myös muut rikollispankit alkoivat karjua monikulttuurisuuden sotahuutoja.”
”Israelia ja juutalaisia rakastava ulkoministerimme Timo Soini kertoi Twitterissä pitävänsä tiukempia maahantulolakeja ’epäreiluina’.”
”Kävi miten kävi, Trumpin voitto ei ole tekosyy jäädä lepäämään laakereillaan. 2007–2008 kokemukset osoittavat, ettei edes kansainvälinen talousromahdus merkitse tyrannian loppua.”
”Assadin mukaan valtamedia valehtelee jatkuvasti Lähi-idän tilanteesta, minkä vuoksi totuus löytyy nykyään vaihtoehtomedioista.”
Edellisen finanssikriisin myötä tuli julki, että kansainvälistä politiikkaa hallitsevat rikollispankit eivät pysyisi hengissä ilman jatkuvaa verisen huumerahan tulvaa. Mikä on huumeiden rooli kansainvälisessä politiikassa?
”Euroopan pakolaiskriisiä tietoisesti ruokkivan Sorosin kaltaiset rosvoparonit olisivat täysin voimattomia, elleivät he voisi palkata likaisilla rahoillaan Ahtisaaren kaltaisia poliitikko- ja diplomaattirenkejä.”
Putinin hallinto ei muodosta aitoa oppositiota sionistien globaalille hegemonialle ja Uudelle maailmanjärjestykselle. Miksi sitten Putinin Venäjä auttaa vilpittömän oloisesti Syyrian hallintoa? Tätä syytä pohdimme lyhyesti tässä artikkelissa.
Sionistien laiton siirtokuntaprojekti ja viha palestiinalaisia kohtaan saattaa koitua Israelille kohtalokkaaksi virheeksi.
Koska Trumpin vaaliteemat, puheet ja käytös ovat olleet usein erittäin ristiriitaisia, päätimme koota yhteen muutamia tärkeimpiä argumentteja niin Trumpin puolesta kuin häntä vastaan.
Kun lehdistö kirjoittaa Syyrian kriisistä, ei Israelin roolia mainita sanallakaan, vaan kansalaisia johdetaan harhaan väittämällä, että kyse on ”Venäjän ja länsimaiden välisestä valtataistelusta”.
Valtavirtainen The Jerusalem Post uutisoi hiljattain, että juutalaisilla on ällistyttävä ylivalta-asema Amerikan presidentinvaaleissa – ainakin 50 % demokraattien vaalirahasta on peräisin juutalaisilta.
”Vuonna 2015 Israelin silloinen puolustusministeri Moshe Ya’alon näkikin Israelin kannalta Islamilaisen valtion olevan parempi hallitsija Syyrialle kuin al-Assadin hallinto.”