Valtavirtainen The Jerusalem Post uutisoi hiljattain, että juutalaisilla on ällistyttävä ylivalta-asema Amerikan presidentinvaaleissa – ainakin 50 % demokraattien vaalirahasta on peräisin juutalaisilta.
terrorismi - sivu 5/12
”Kyseessä oli poliittinen näytösoikeudenkäynti, joka, kuten liittoutuneiden aiemmin järjestämät sotarikosoikeudenkäynnit, rikkoi räikeästi kaikkia oikeusnormeja yksinkertaisimmista ja perustavanlaatuisimmista alkaen.”
”Vuonna 2015 Israelin silloinen puolustusministeri Moshe Ya’alon näkikin Israelin kannalta Islamilaisen valtion olevan parempi hallitsija Syyrialle kuin al-Assadin hallinto.”
”Hootonin mukaan saksalaisten verenperimää oli siis järjestelmällisesti muutettava, jotta maa ei enää koskaan muodostaisi sotilaallista uhkaa.”
Viime viikolla uutisoimme siitä, että Helsingin Sanomien toimittaja Juha-Pekka Raeste valehteli julkisesti, että Vastamedia-julkaisun jakaminen olisi nykyisten lakien nojalla rikos. Mistä eliitin vihaamassa julkaisussa on kyse?
”Toimittajien mielestä Sipilä toimi aivan oikein: mikäli kansa erehtyy vastustamaan avoimien rajojen politiikkaa, kulttuurimarxistien täytyykin tarttua järeisiin aseisiin!”
”Israel kaavailee nyt jopa sionistien ja ääri-islamistien yhteisiä aseistettuja joukkoja terroristien valtaamalle alueelle eteläisessä Syyriassa. Kehtaako joku vielä väittää, että Israel taistelee muslimiterrorismia vastaan?”
”He ristiinnaulitsivat vauvan ja häpäisivät tämän ruumiin. Jopa ’Vanha Mooses’, Trenton arvostetuin juutalainen, pilkkasi roikkuvaa ruumista.”
”Jokainen epäoikeudenmukainen hyökkäys kansaa vastaan aiheuttaa välittömästi näkyvän ja kuuluvan vastareaktion. Kansanviholliset joutuvat työskentelemään jatkuvasti epämukavuusalueellaan.”
”Uutisoimme aiemmin suomalaisen äärivasemmiston järjestämästä konserttikiertueesta, jonka tavoitteena on värvätä alaikäisiä mukaan laittomuuksiin. On selvinnyt, että järjestäjillä on tiiviit yhteydet vasemmistoliiton puoluejohtoon.”
”Kansallinen Vastarinta otti tänään vaihtoehtomedioihin yhteyttä, kun julkaisun verkkosivut otettiin alas kahden tuoreen paljastusartikkelin jälkeen.”
”Kommunistit jatkoivat Hitlerin tukijoiden murhaamista senkin jälkeen, kun NSDAP oli 1933 noussut jo valtaan.”
”Elintasopakolaiset eivät uskalla puolustaa isänmaataan, mutta Forssassa heidän toimintansa on saanut jo puolisotilaallisia sävyjä.”
”Juuri samat jihadistimiehet, jotka vielä heinäkuussa mestasivat pojan Syyriassa, käyttävät nyt taitavasti läntisiä hölmöläisiä omiin tarkoituksiinsa.”
”Vaikka Israel on perustettu täysin laittomasti ei-juutalaisilta ryövätylle alueelle, ei George Soros ole kyseenalaistanut juutalaisvaltion olemassaolon oikeutusta.”