Rasvat ovat meille välttämättömiä, että niitä on nautittava oikeassa määrin ja keskenään oikeassa suhteessa, ja niiden laadun tulee olla hyvä. Täysin huonoja rasvoja ovat vain transrasvahapot.
Terveys ja hyvinvointi - sivu 5/6
Kasvava joukko tieteellistä tutkimustietoa osoittaa, että sokeri on biologista riippuvuutta aiheuttava aine. Se voi olla jopa kahdeksan kertaa koukuttavampaa kuin kokaiini.
Johtopäätöksenä tästä seurasi, että aivojen korkea glutamaattitaso tuhosi aivoyhteyksiä ja tappoi lopulta hippokampuksen aivosolut, ja että antidepressantit laskivat aivojen glutamaattitasoa. Seuranneet tutkimukset ovat vahvistaneet, että hermosolujen tuhoutumista estävät lääkkeet vähentävät myös masennusta ja että jotkut antidepressantit vähentävät aivojen glutamaattitasoa.
Seuraavat raaka-aineet sisältävät runsaasti terveellisiä antioksidantteja, joita nauttimalla hyvistä elämäntavoista kiinni pitäminen on helppoa ja mukavaa. Lisäksi aterian valmistaminen on äärimmäisen yksinkertaista.
Maidosta on tullut terveysriski. Se aiheuttaa allergioita, limaisia infektioita ja astmaa, aknea, sydäntauteja, hedelmättömyyttä, diabetesta, syöpiä kuten eturauhasen ja munasarjojen syöpää ja on ilmeisesti osallisena autismissa ja skitsofreniassa. Miten entisestä lasten terveyden pelastajasta on päädytty tähän?
Niissä kulttuureissa, joissa ihmiset elävät 130-140 vuotiaiksi on joitakin yhteisiä tekijöitä. He elävät korkealla sijaitsevissa vuoristokylissä, yli 3000-4500 metrin korkeudessa meren pinnan yläpuolella. Heillä ei ole sadetta, ei lunta, ei aamukastetta, hyvin kuivia paikkoja ja he saavat kaiken juomavetensä ja kasvien kasteluvetensä niin kutsutusta jäätikkömaidosta.
Fluori on myrkyllistä lasten aivoille, ja mitä enemmän fluoria, sitä alempi äo. Näin toteaa tuore ja tähän asti laajin tutkimus fluorin vaikutuksista lasten ja nuorten älykkyyteen.
Ei ole ihme, että valtaosa länsimaiden ihmisistä syö päivittäin jokseenkin mitä sattuu, tietämättä syömisensä seurauksista. Tehtaan prosessoima, valmiina ostettava einesruoka edistää tällaista tapaa ravita itseään. Viimeinen niitti on pikakuumennus mikrouunissa – silloin lähes elottomassa tilassa oleva ravinto tapetaan lopullisesti.
Julkaisemme lukijamme kokoaman linkkilistan rokotteiden haitoista kertoville sivuille.
Vehnän glyfosaattipitoisuuksien kasvaessa myös keliakia, peritoniitti ja kuolemaan johtavat suolistoinfektiot ovat yleistyneet.
Miljoonat ihmiset, jotka ovat jo kertaalleen lopettaneet tupakoinnin, lankeavat ja aloittavat uudelleen, koska he ovat pilanneet kehonsa muilla myrkyillä. Geenimuunnellut tuotteet voivat muuttaa kehomme DNA:n koostumusta! Vältä niitä hinnalla millä hyvänsä ja ruoki kehosi tasapainoa luomuruoalla.
Kahteen kertaan rokotetut lapset sairastuivat eniten sikotautiin ja tartuttivat muita rokotettuja lapsia, joiden immuniteetti oli heikentynyt rokotusten takia. Vahvin vastustuskyky oli rokottamattomilla lapsilla. Sen lisäksi, että rokotteet ovat tehottomia ja altistavat sairauksille, joilta niiden pitäisi suojata, ne saattavat myös vaarantaa terveyden altistamalla muun muassa ruoansulatusjärjestelmän vaurioille ja autismille.
Yrtit voivat tukea kilpirauhasen toimintaa ja näin ennaltaehkäistä sairauksia sekä vauhdittaa paranemista. Ne voivat torjua sairauden uusiutumista, helpottaa oireita sekä parantaa vasta-ainetuotantoa ja kilpirauhasen toimintaa. Esittelemme kymmenen yrttiä, joista voi olla hyötyä kilpirauhaselle.
Tutkijat huomasivat, että keinotekoisesti makeutettua ruokaa syönyt ryhmä alkoi syödä huomattavasti enemmän kahden tutkimusviikon aikana. Makeutusaine siis vaikutti heidän ruokahaluunsa ja sai heidät syömään tavallista enemmän.
Lisäksi jokaisen todellisen ennaltaehkäisevän syöpähoidon tukipilareita ovat ruokavalio, ravitsemus, liikunta ja kemikaaleille ja säteilylle altistumisen välttäminen, eli jokapäiväisen elämämme perusasioita, joilla kannamme vastuumme oman kehomme terveydestä.