Artikkelit - sivu 110/276

HS: Suomen talouspolitiikkaa johtaa IMF-lobbaaja

Helsingin Sanomat julkaisi lauantaina artikkelin, jossa muistutettiin, etteivät Suomen politiikasta päätä demokraattisesti valitut kansanedustajat vaan suurten pankkien lobbaajat. Artikkeli ”Kaksi nuorta virkamiestä käyttää suurta valtaa Suomen talouspolitiikassa – on aika tutustua heihin” esitteli kotimaan talouspolitiikan koordinoinnista vastaavat valtiovarainministeriön Sami Yläoutisen sekä Suomen Pankin Lauri Kajanojan. Suomen politiikan harmaat eminenssit tunnustautuvat haastattelussa kovan kurjistamispolitiikan ja palkkakurin […]

Vantaan bussivarikon tuhopolttoisku

Vantaalla vanhan Porvoontien varressa sijaitsevalle linja-autovarikolle tehtiin tuhopolttoisku torstain ja perjantain välisenä yönä 9.-10. kesäkuuta. Terrori-iskussa tuhoutui yli 10 linja-autoa. Terrori-iskun tekijäksi on ilmoittautunut militantti eläinoikeusterroristiryhmä.

Amerikan juutalaisryhmät vaativat ”transseksuaalisia” vessoja julkisiin kouluihin

The Times of Israel uutisoi, että Amerikan juutalaisjärjestöt ovat yhdistäneet voimansa suuressa käymäläkeskustelussa. Juutalaisryhmien mukaan naisiksi itseään luulevien miesten on saatava vapaasti käyttää tyttöjen vessoja julkisissa kouluissa. Juutalaisjärjestöt julkaisivat julkilausumansa sen jälkeen, kun hallitus ilmoitti käynnistävänsä joukon ”transseksuaalien oikeuksia” puoltavia uudistuksia. Juutalaisryhmien mukaan hallitus on oikealla asialla. Hallitusta kannattamaan ovat asettuneet muun muassa reformijuutalaisten Religious […]

Saksa: ”maahanmuuttokriittinen” puolue erottaa juutalaisjohtajan vihaaman jäsenen?

Saksassa ”maahanmuuttokriittinen” Alternativ für Deutschland –puolue (AfD) tahtoo erottaa maapäiväedustajansa, koska useat juutalaisjärjestöt vastustavat häntä. Poliittisen myrskyn silmään joutunut maapäiväedustaja on nimeltään Wolfgang Gedeon. Muun muassa Saksan juutalaisten keskusneuvoston entinen johtaja Dieter Graumann on hyökännyt ankarasti Gedeonia vastaan, sillä tämä on hänen mukaansa paatunut ”juutalaisvihaaja”. Gedeon suututti juutalaiset antamalla julkisesti tukea poliisin vainoamille holokaustirevisionisteille Horst […]

Tutkijat: ”vapaakauppasopimukset” eivät vapauta kauppaa vaan tuhoavat työpaikat

Global Development and Environment Instituten tutkijoiden mukaan ”vapaakauppasopimuksiksi” kutsutut pankkivaltasopimukset eivät lisää markkinoiden kilpailullisuutta vaan tuhoavat työpaikkoja. Instituuttiin kuuluvan YK:n entisen taloudellisen kehityksen apulaispääsihteerin Jomo Kwame Sundaramin mukaan edes Yhdysvaltojen hallituksessa ei uskota, että pankkivaltasopimukset tekisivät kansainvälisestä kaupasta ”vapaampaa”. Sundaramin mukaan esimerkiksi Tyynenmeren alueen ”vapaakauppasopimuksen” TPP:n ainut todellinen saavutus tulisi olemaan kasvavan talousmahti Kiinan geopoliittinen […]

Euroopan raiskausepidemia

Vaihtoehtohoidoista kirjoittava lääkäri Mark Sircus ottaa kantaa poliittisesti tulenarkaan aiheeseen, Eurooppaa runtelevaan raiskausepidemiaan.

Terveysjärjestö: rasvainen ruoka ei lihota!

Voittoa tavoittelematon terveysjärjestö The Public Health Collaboration on antanut julkilausuman, jonka mukaan Iso-Britannian viralliset ravintosuositukset ovat terveydelle haitallisia. Järjestön mukaan vähärasvainen ruokavalio on yksi syy liikalihavuuteen ja diabeteksen yleisyyteen. Tyydyttyneiden rasvojen välttelylle ei ole syytä, sillä julkilausumassa viitattujen tutkimusten mukaan tyydyttyneen rasvan käyttö ei ollut yhteydessä kohonneeseen sepelvaltimotaudin, infarktin, sydän- ja verisuonisairauksien tai tyypin 2 […]

Onko EU Turkin armoilla? -Muut havainnot.

Turkki vaatii lisää rahaa 20 miljardia euroa Euroopan unionilta, viisumivapauden kansalaisilleen Schengen-alueelle ja Turkin EU-jäsenyystarjouksen käsittelyn vauhdittamista. Vaatimuksiaan Turkki tehostaa uhkaamalla vapauttaa miljoonien pakolaisten tulvan EU:n alueelle. Mitä keinoja EU tulee käyttämään katastrofin torjumiseksi?

Kotimaa

Ulkomaat