Sir Gerald Kaufmanin puhe Britannian parlamentin alahuoneelle 15.01.2009 Minut kasvatettiin ortodoksijuutalaiseksi ja sionistiksi. Kotikeittiössämme oli Juutalaisen Kansallisrahaston keräysrasia, johon laitoimme kolikoita auttaaksemme juutalaisten Palestiinan asuttamista. Kävin ensi kertaa Israelissa vuonna 1961 ja olen ollut siellä sen jälkeen useammin kuin jaksan muistaa. Minulla oli sukua Israelissa ja minulla on ystäviä siellä. Eräs ystävistäni taisteli vuosien […]
Käyttäjän "Toimitus" artikkelit - sivu 179/232
Asunto-osakeyhtiössämme on edessä putkiremontti. Isännöitsijä kertoi, ettei kotitalousvähennystä myönnetä taloyhtiölle. Entä jos päättäisimme yhtiökokouksessa, että kukin osakkeenomistaja sitoutuu itse tilaamaan asennustyön putkifirmalta? Saammeko tällöin vähennyksen?
Tohtori David Duke on historian tohtori ja entinen Yhdysvaltain kongressin alahuoneen edustaja Louisianasta. Hän puolustaa jokaisen oikeutta säilyttää perinteensä, kulttuurinsa ja vapautensa. Hän edustaa rohkeasti ja rehellisesti todellista ihmisten moninaisuutta, riippumattomuutta ja vapautta! David Duken mielestä sionistien ajama globalismi (ei globalisaatio) ja sen kätyrit ovat ihmiskunnan pahimmat viholliset. Hänen näkemyksensä mukaan kansainvälisten rikollispankkien, uutistoimistojen ja […]
Gazaa pommitetaan tuhoisilla pommeilla terroristien toimesta. Sionistit ottivat kohteeksi myös kaksi median rakennusta, joissa oli kansainvälisiä journalisteja. Jos kansainvälisten lehtimiesten pommittaminen ei ole terrorismia, niin mikä hitto sitten on? Israel sanoo taistelevansa terroristeja vastaan. Ovatko kohteeksi joutuneet, tapetut tai vammautuneet, kansainväliset reportterit terroristeja?
Luuston vahvistamisesta on yhteiskuntaan iskostunut myytti, että maitotuotteet ja kalsiumtabletit ovat parasta vahvan ja kestävän luuston rakentamiseksi. Valitettavasti tämä on väärä luulo. Itse asiassa viimeaikaisten tutkimusten mukaan kalsiumtabletit voivat kaksinkertaistaa sydänkohtauksen riskin ja pastöroidut maitotuotteet edistävät osteoporoosia, eli luiden haurastumista. Murskaamme nämä myytit ja kerromme kuusi tehokasta tapaa ylläpitää vahvaa luustoa.
Kätkytkuolemia tutkitaan yllättävän vähän ottaen huomioon, että se on yleisin kuolinsyy alle yksivuotiaissa terveissä lapsissa. Voisiko se johtua siitä, että syynä ovat rokotukset?
Israelilaishistorioitsija Ilan Pappé syyttää maanmiehiään palestiinalaisten etnisestä puhdistamisesta.
Puhuttaessa vetyperoksidin käytöstä terveydenhoidossa ilmenee voimakas vastakkainasettelu puolesta ja vastaan. Puoltajien mielestä oikein käytettynä vetyperoksidi on yksi maailman parhaista terveyden parantajista ja vastustajien mielestä taas kaikenlainen vetyperoksidin nauttiminen on järjetöntä ja erityisen vaarallista terveydelle. Molemmat ovat tavallaan oikeassa. Väärin käytettynä vetyperoksidi voi aiheuttaa ongelmia ja laimentamattomana se on hyvin myrkyllistä, jopa tappavaa. Yleisesti saatavilla on liuoksia eri pitoisuuksissa, aina 3 –prosenttisesta 90 –prosenttiseen, jota käytetään rakettien polttoaineen happikomponenttina. Tarkastellaan kuitenkin ensin vetyperoksidin rakennetta ja sen tehtäviä kehossa.
Vetyperoksidissa on veteen verrattuna yksi ylimääräinen happiatomi, joten sen kemiallinen kaava on H2O2 ja se hajoaa vedeksi H2Oja hapeksi O2. Se on hajuton ja väritön neste lämpötilassa -2 ºC – 152 ºC, mutta ei kuitenkaan täysin mauton. Jälkimaku kestää muutaman sekunnin ja muistuttaa klooria. Liuokseen imeytyneen hapen määrä on ällistyttävä. Kaasuna happi vie paljon suuremman tilan. Litra 35-prosenttista vetyperoksidia sisältää happea 130 litraa!
Sanotaan, että laskelmat eivät valehtele, mutta valehtelijat laskelmoivat. Jos katsoo terveydenhuoltoon, niin siellä saadaan jopa laskelmatkin valehtelemaan. Lääkkeiden ja rokotteiden valmistus on niin suurta bisnestä, että lääkeyhtiöt ahneudessaan käyttävät kaikki mahdollisuudet kääriä rahaa ja saada oma lääkkeensä markkinoille keinolla millä hyvänsä. Asiaa pahentaa se, että viranomaisten puolella on usein omaan tekotieteeseensä sokeasti luottavia ’tiedemiehiä’, lääkäreitä, […]
Sain ylinopeussakon, jonka mukaan olen ajanut kuudenkympin alueella 69 km/h. Miten tämä on mahdollista? Olen ymmärtänyt, että alle 11 km/h ylityksistä selviäisi huomautuksella. Kuinka sakosta voi valittaa?
Hapetusstressin sanotaan olevan syynä useimpiin ihmisiä vaivaaviin kroonisiin sairauksiin. Tämän johdosta meitä kehoitetaan nauttimaan antioksidantteja vapaita happiradikaaleja vastaan. Onko hengittämämme happi täten syyllinen sairauksiimme? Happiradikaalit immuunipuolustuksen tukena Erilaisten myrkkyjen sekä myös epäterveellisen ruokavalion sanotaan aiheuttavan elimistöön oksidatiivista stressiä, josta käytetään yleisesti nimitystä hapetusstressi. Prosessi lähtee käyntiin elimistön puolustusjärjestelmästä. Kun elimistöön tulee erilaisia myrkkyjä, keho valmistaa […]
Olen tehnyt voitollista osakekauppaa alkuvuodesta. Myyntivoittoveroa alentaakseni ajattelin realisoida tappiolla olevia pörssiosakkeitani? Sisältyykö tähän riskejä?
Hannu Pihlajamaa kirjoitti tällä palstalla 25.10. maamme viljavarastoista ja omavaraisuudesta. Artikkelin alku oli täyttä asiaa. Kansalaiset, jotka elivät viime sodan vaikeita aikoja, muistavat kyllä kuinka kaikesta, jopa ruuasta oli pulaa. Elettiin korttiaikaa aina 50-luvulle saakka. Näistä kokemuksista viisastuneena maamme päättäjät rakennuttivat sodan jälkeen varsin huomattavia vilja- ja polttoainevarastoja. Myöhemmin valtion viljavarastoista on vähitellen luovuttu, paljon […]
Nykyään jokainen terveydestään huolissaan oleva on varmasti tietoinen geenimuunneltujen tuotteiden potentiaalisista vaaroista ja erityisesti Monsanton GM-maissin aiheuttamista kasvaimista, sisäelinvaurioista ja ennenaikaisista kuolemista. Tutkimuksen tulokset leviävät verkossa kulovalkean lailla ja kannatus lakiehdotuksen 37 puolesta kasvaa päivä päivältä (lakiehdotus vaatii geenimuunneltujen elintarvikkeiden merkitsemisen tuotteisiin). Mediassa ei ole kuitenkaan raportoitu kaupoissa myytävistä päivittäistuotteista, joissa voisi olla Monsanton geenimuunneltua […]
Tutkimuksessa seurattiin pitkän ajan vaikutuksia rotilla, joille oli syötetty Monsanton geenimuunneltua maissia ja heidän Roundup-lannoitetta normaalina jäämäpitoisuutena. Rotilla todettiin jo alle vuodessa useita hirveitä syöpäkasvaimia, sisäelinten vaurioita ja suuri osa rotista kuoli ennen aikojaan.