Suomen juutalaisyhteisön pää-äänenkannattaja HaKehila-lehti kertoo tuoreessa numerossaan (3/2016), että maamme hallituksen ja paikallisen juutalaisyhteisön välit tulehtuivat 1970-luvulla pahasti Israelin sotarikosten vuoksi. Ensimmäiset rypyt Suomen ja Israelin suhteissa nähtiin, kun Israel aloitti niin sanotun kuuden päivän sodan valehtelemalla kansainväliselle yhteisölle, että Egypti valmisteli hyökkäystä juutalaivaltiota vastaan. Todellisuudessa Egypti ei ollut hyökkäämässä Israelia vastaan, ja esimerkiksi arvostettu […]
Käyttäjän "Toimitus" artikkelit - sivu 43/232
Kuten olemme uutisoineet, Helsingissä järjestetään itsenäisyyspäivänä 6.12. kansallissosialistinen marssi. Kansallinen Vastarinta vastasi kotisivuillaan marssia koskeviin kysymyksiin: * * * Mikä tapahtuman tarkoitus on? Tapahtuman tarkoitus on osoittaa kunnioitusta sekä menneiden aikojen että nykyisyyden ja tulevaisuuden itsenäisyystaistelijoille. Tahdomme myös ihmisten ymmärtävän, ettemme elä vapaudessa, vaikka meille niin uskotellaan. Tahdomme saada vapautemme, ja olemme valmiita taistelemaan sen […]
”Vapaakauppasopimukset” korottavat keinotekoisesti esimerkiksi lääkkeiden ja tietokoneohjelmistojen hintoja jopa 100-kertaisiksi verrattuna niiden kilpailullisiin hintoihin.
Alla oleva video on ranskalaista alkuperää ja jo pari vuotta vanha. Ikä ei sitä kuitenkaan paina, ja sen uutuusarvo, informatiivisuus ja herättävyyskin ovat edelleen ihan hyvällä tasolla. Sitä et myöskään voi katsoa minkään ns. valtamedian kanavalta. Syyt siihen saatat arvata videon katsottuasi. Tekstityksen saat päälle painamalla kuvan oikeassa alakulmassa olevaa painiketta (siinä rattaan vasemmalla puolella). […]
Presidentinvaalien tulos on myös kiristänyt jännitteitä mustien ja valkoisten välillä. Monet valkoiset ovat joutuneet sattumanvaraisesti mustien katuväkivallan ja uhkailun kohteeksi, jolloin osa valkoisista on puolustanut itseään, hyökkääjän kannalta ikävin seurauksin. Lisäksi erityisesti vastavalitun Donald Trumpin kannattajaksi julkisesti tunnustautuneet ovat saaneet kylmää kyytiä: Enemmän videoita löytyy Youtubesta hakusanalla ’trump supporter attacked’. Suunsoittoa ja uhkailua Viimeisin mediakohu […]
Freedmanin paljastukset Amerikan sionistilobbareiden sisäpiiristä ovat erittäin tärkeitä juutalaisten yhteiskunnallisen roolin opiskelijoille.
Maailmalla arvuutellaan The Times of Israelin mukaan, miksi Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on kieltänyt ministereitään puhumasta suoraan Donald Trumpille ja tämän avustajille. Netanjahu antoi ministereille erittäin harvinaisen käskyn, jonka mukaan Trumpin kanssa on kommunikoitava vain joko Netanjahun tai Israelin Amerikan-suurlähetystön kautta. Käsky annettiin sen jälkeen, kun Israelin maatalousministeri Uri Ariel otti yhteyttä Trumpin pääneuvonantajaan, maahanmuuttokriittisestä […]
EU-parlamentin jäsenet äänestivät eilen sen puolesta, että Eurooppaan perustetaan jäsenmaiden yhteinen armeija ja siihen sijoitetaan 500 miljoonaa euroa. Hankkeen puolesta äänesti 369 meppiä, vastaan 255 meppiä ja 70 pidättäytyi äänestämästä. On myös ehdotettu, että EU:n tulisi valmistautua toimimaan itsenäisesti tapauksissa, joissa Nato ei haluaa ottaa johtovastuuta. EU on perustellut hanketta sillä, että turvallisuustilanne on Euroopassa […]
Suomen juutalaisyhteisön pää-äänenkannattaja HaKehila-lehti hyökkää tuoreen numeronsa (3/2016) pääkirjoituksessa suomalaista vaihtoehtomediaa vastaan. Pääkirjoituksen takana on Dan Kantor, joka on usein aiemminkin vaatinut, että valtiollinen sensuuri puuttuisi esimerkiksi Magneettimedian toimintaan. Kantorin mukaan juutalaisten ohella muslimit tarvitsevat virkavallan suojaa vaihtoehtomedioja vastaan. Viimeisimpään pääkirjoitukseensa Kantor sai kipinän Asema-aukion syksyn tapahtumista. Tuolloin vaarallista Subutex-huumetta suonensisäisesti käyttänyt Jimi Karttunen sylki […]
Suomen juutalaisyhteisön pää-äänenkannattaja HaKehila-lehti valehtelee numerossaan 3/2016 Israelin tuesta ääri-islamistiselle Isis-terroristijärjestölle. Lehti käsitteli Isis-kysymystä artikkelissaan, jossa kerrottiin Israelin uudesta Suomen-suurlähettiläästä, Dov Segev-Steinbergistä. Segev-Steinbergin juuret ovat juutalaisessa Haganah-terroristijärjestössä, joka teki yhteistyössä muiden asellisten ryhmien kanssa miehitetystä Palestiinasta etnisen juutalaisvaltion. Nyt Segev-Steinberg jutustelee tuttavallisesti Suomen presidentin kanssa, jota Haganah-terroristikytkökset eivät vaikuta haittaavan. Segev-Steinberg asuu nykyään Suomessa, mutta […]
Otsoni on lääkeaineena halpa ja hoitomuotona usein hyvin tehokas.
Lähi-idän politiikkaan erikoistunut al-Monitor uutisoi, että Venäjä ja Iran eivät vaikuta lisäävän strategista yhteistyötä. Tämä voi yllättää monet, sillä Syyrian sodan vuoksi Venäjää ja Irania pidetään usein luontevina liittolaisina. Venäjä on liittoutunut Syyrian hallituksen kanssa, koska Venäjällä on maassa sotilastukikohtia. Syyrian hallitusta vihaava valtamedia on alkanut tämän vuoksi väittää, että Venäjä olisi länsimaiden ”geopoliittinen vihollinen” […]
Vihervasemmistolle ja kunniakansalaisille iloisena uudistuksena kerrottiin radion Yle Puheessa maanantaina 21. marraskuuta, että suomalaisuuteen liittyvä perinteinen monikulttuurisuus muutetaan uusille kunniakansalaisille sopivaksi monikulttuurisuudeksi, jossa somalien ym. kulttuuria esitellään museoissa. Perinteisesti Suomen kansallismuseo on esitellyt Suomen historiaa kivikaudelta nykypäivään. Kansallismuseon rakennuksen suunnittelun toteutti Eliel Saarinen. Arkkitehtuuri edustaa kansallisromantiikkaa ja jugendia. Museon sisääntuloaulan katossa on Akseli Gallen-Kallelan maalaamat […]
Kukaan ei tiedä, miten käy Eurooppaa uhkaavalle TTIP-pankkivaltasopimukselle, kun Trump astuu virkaan.
Perussuomalaiset nuoret varmisti uudella puheenjohtajanimityksellä, ettei järjestö tule vastaisuudessakaan ajamaan itsenäisyyden eikä valkoisen Suomen asiaa. PS-nuorten uusi puheenjohtaja on kuopiolainen Samuli Voutila, joka vannoo tiukasti EU:n, Naton sekä niiden ajaman länsimaisen liberalismin eli kulttuurimarxismin nimiin. Blogikirjoituksessaan ”Ei enää koskaan yksin – Suomi NATO:n jäseneksi” Voutila kertoo tahtovansa, että ”Suomi on osa länttä myös sotilaallisesti”. Voutilan […]