Käyttäjän "Toimitus" artikkelit - sivu 66/232

Hän eli lesboparin keinohedelmöitettynä lapsena – “Aikuisten mielihalut ovat korvanneet tosiasiat”

Millie Fontana astui julkisuuteen kertomaan, miten hän koki kasvunsa lesboparin keinohedelmöitettynä lapsena, jolla ei olla tietoa isästään – eikä perheessä isää. ”Varttuessani minä halusin isän. Tunsin sisimmässäni, että minulta puuttuu isä jo ennen kuin pystyin edes kuvailemaan sanoin mitä isä on. Tiesin rakastavani molempia vanhempiani. Mutta en kyennyt laittamaan sormeani sen päälle, mitä minulta oikein […]

Ranskan tiedustelujohtaja: monikulttuuriset raiskaukset voivat johtaa sisällissotaan

Muun muassa terrorisminvastaiseen toimintaan ja kyberturvallisuuteen erikoistuneen ranskalaisen tiedustelupalvelun johtaja Patrick Calvar totesi julkisesti, että pakkomonikulttuurisuus voi johtaa sisällissotaan. DGSI-tiedustelujohtaja Calvar kertoi poliittisesti äärimmäisen epäkorrektista ennustuksestaan Ranskan parlamentin komissiolle. Eurooppalainen valtamedia on toistanut pakolaiskriisin puhkeamisesta lähtien mantraa, jonka mukaan kasvanut terrorismin uhka johtuu valkoisen yhteiskunnan ”rakenteellisesta rasismista”, joka sortaa vähemmistöjä ajaen nämä epätoivoisiin tekoihin. Calvarin […]

Facebook kieltäytyi sensuroimasta mustan terroristijärjestön propagandaa

Mustien rikollisten ja poliisin yhteenotoista käynnistyneet rotumellakat ovat toimineet polttoaineena Amerikan mustille terroristijärjestöille. Eliitin mukaan musta terrorismi ei ole kuitenkaan yhtä tuomittavaa kuin valkoinen maahanmuuttovastaisuus. Valtavirtainen Daily Mail –lehti kummasteli viikonloppuna, miksi Facebook ei suostu poistamaan terroristijärjestö Mustien panttereiden propagandakuvaa, jossa naamioitunut afrikkalainen puukottaa valkoista poliisia kaulavaltimoon. Kuvatekstissä lukee: ”Olen R.B.G. tappajapantteri ja lupaan suojella […]

”Vasemmistojuutalainen” Sanders tukee nyt Goldman Sachsin presidenttiehdokasta!

Pankkivastaisella ja ”sosialistisella” retoriikalla presidenttikisassa suosiota kalastellut Bernie Sanders on ilmoittanut antavansa tukensa Goldman Sachsin omalle ehdokkaalle, Hillary Clintonille. Sanders toivoo, että mahdollisimman moni hänen seuraajistaan äänestää tulevissa vaaleissa Clintonia, joka on myös Wall Streetin oligarkkien suosikki. Kukaan ei ole saanut Yhdysvalloissa yhtä paljon vaalirahaa Goldman Sachsin kaltaisilta rikollispankeilta kuin Hillary Clinton. Monet Sandersin entisistä […]

Velkaorjuuden vastustamisen historiaa

”Kaikki nykyiset kriisit on koettu historiassa moneen otteeseen aiemminkin. Ja kuten historiankirjansa lukeneet tietävät, ahneuden aikakautta seuraa lopulta velkaorjien kansannousu.”

Saksan veronmaksajilta lisää ilmaista rahaa juutalaisille

Juutalainen painostusjärjestö Claims Conference (CC) ilmoitti tyytyväisenä, että saksalaiset joutuvat maksamaan entistä suurempia summia toisen maailmansodan aikana eläneille juutalaisille. Korvausvaatimukset perustuvat holokaustivalheeseen, jonka mukaan nykyiset saksalaiset olisivat moraalisessa vastuussa juutalaisille Adolf Hitlerin ajan politiikasta. CC on tunnettu valehtelun lisäksi korruptiosta ja talousrikollisuudesta. 2014 juutalaiset ”holokaustiselviytyjät” saivat CC:n kautta 760 000 000 dollaria ilmaista rahaa Euroopan […]

Ruotsin maahanmuuttoviraston turvapaikkakäsittelijät vetävät “kotiin päin”

Oikeusturva maahanmuuttovirastossa on vakavasti uhattuna, kun puolueelliset maahanmuuttajat ja vasemmistoaktivistit on palkattu käsittelijöiksi. Kaikki turvapaikkapäätökset viimeisten vuosien ajalta täytyisi käsitellä uudelleen, sanoo entinen työntekijä. Egor Putilov työskenteli maahanmuuttvirastossa aikavälillä 2011–2015. Hän on vahvasti kriittinen siitä, kuinka oikeusturvaa käsitellään virastossa. “Oikeusturva on heikentynyt siinä mittakaavassa 5-6 viimeisen vuoden aikana, että kaikki tuvapaikkahakemukset tulisi käsitellä uudestaan”, kirjoittaa […]

Yleisradio valehteli Magneettimediasta ja Finlayson-boikotista

Yleisradio ja Aalto-yliopiston markkinoinnin professori Pekka Mattila valehtelivat hiljattain, että Magneettimediasta syntynyt boikotti olisi kääntänyt tekstiiliyhtiö Finlaysonin myynnin nousu-uralle. Uutisoimme tänään, että Yleisradion A-Studio käsitteli viimeisimmässä jaksossaan Helsinki Pride –homokulkueen sotilaspukukohua. A-Studion haastattelema puolustusministeri Jussi Niinistö ei uskaltanut ottaa lainkaan kantaa aiheeseen. Niinistön jälkeen ohjelman haastateltavaksi saapui Pekka Mattila, joka aloitti sättimällä Suomen puolustusvoimien kankeaa […]

Perussuomalainen puolustusministeri ei tuominnut homokulkueen sotilaspukua

Perussuomalainen puolustusministeri Jussi Niinistö ei uskaltanut ottaa Ylen A-Studion viimeisimmässä lähetyksessä kantaa niin sanottuun Pride-gateen. Homokulkue Helsinki Prideen osallistui tänä vuonna paitsi pieniä lapsia ja sadomasokistiasuihin pukeutuneita aikuisia myös puolustusvoimilla työskentelevä ylikersantti Juho Pylvänäinen. Pylvänäisen esiintyminen herätti laajaa julkista keskustelua, sillä hän rikkoi tietoisesti puolustusvoimien määräystä, joka kieltää sotilaspuvut mielenosoituksessa. Puolustusvoimien palaute Pylvänäiselle oli ensin […]

Mustien rikollisten kuolemat laukaisseet rotumellakoita Yhdysvalloissa

Tiistaina ja keskiviikkona 5 – 6. heinäkuuta kuolleiden mustien rikollisten tapaukset ovat laukaisseet rotumellakoita Yhdysvalloissa. Räjähdysherkkä tapahtumaketju lähti liikkeelle Louisianasta, kun hätäkeskukseen tulleen puhelun mukaan punaiseen paitaan pukeutunut ja CD-levyjä myyvä mies oli uhkaillut ohikulkijaa aseella. Tuntomerkit sopivat täydellisesti Alton Sterlingiin. Poliisien saapuessa paikalle Sterling vastusti pidätystä ja yritti tavoitella toisen poliisimiehen asetta. Poliisi ampui […]

Helsingin Sanomat pimitti Irakin sotaraportin Israel-osuuden

Suomen johtava valemedia Helsingin Sanomat on viime päivinä kirjoittanut hurskastelevia tekstejä Tony Blairin kohtalosta ja lännen laittomasta hyökkäyksestä Irakiin. Sodan motiivi jäi suomalaisille kuitenkin epäselväksi. Keskiviikkona julkaistiin niin sanottu Chilcotin raportti, joka on selvitys katastrofaalisen Irakin sodan syistä. Yhdysvallat väärensi todisteita Saddam Husseinia vastaan, jotta länsi sai tekosyyn murskata Israelin ja dollarivaluutan ylivalta-asemaa uhmaava hallitus. […]

Puolustusvoimat: sääntöjä saa rikkoa, kun kyse on Pride-homokulkueesta

”Suomen puolustusvoimat” on linjannut, että univormut mielenosoituksissa kieltävää määräystä saa rikkoa, kun kyse on kulttuurimarxistisesta mielenosoituksesta. Niin sanottu Pride-gate syntyi, kun ”puolustusvoimien” leivissä työskentelevä ylikersantti Juho Pylvänäinen osallistui sotilasasussa homomielenosoitukseen Helsingissä. Mielenosoitus on herättänyt vastalauseita, sillä puolialastomien ja sadomasokistiasuihin pukeutuneiden aktivistien sekaan oli raahattu myös pieniä lapsia kulttuurimarxistisen aatteen toteemeiksi. ”Puolustusvoimien” sotilaspukua koskevissa säännöissä lukee: […]

Kotimaa

Ulkomaat