Korona- ja rokotekriisi on paljastanut, että Suomen poliittinen koneisto suosii aukottomasti suuria lääkeyhtiötä, jotka rikastuvat patenttien ja tuotteidensa keinotekoisten korkeiden hintojen avulla. Suomen taloudellinen ja yhteiskunnallinen järjestelmä ohjataan Maailman talousfoorumin (WEF) suunnitteleman Suuren nollauksen (Great Reset) linjaan. Edellä mainittu ei kuitenkaan vielä riitä, sillä Suomi on luovuttanut myös puolustuspoliittisen ja ulkopoliittisen valta-asemansa juutalaismafian (Siionin Viisaat) johtamalle läntiselle liittoumalle, jonka niin kutsutussa johdossa on Yhdysvallat.
Yhteiskunta - sivu 21/107
Kohdistamme kantelun Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sekä Suomen valtioneuvoston toimista poikkeusolojen ja siihen liittyvien sulkutilojen asettamisen takia. Kantelu on lähetetty Suomen valtioneuvoston oikeuskanslerinvirastoon.
Koronahysteria ottaa jatkuvasti uusia harppauksia suhteessa käsistä lähteneeseen perusoikeuksien polkemiseen sekä koronadiktatuuriin siirtymiseen. Tuoreimpien tietojen mukaan hallituslähteet Italiassa ovat kertoneet medialle, että maassa siirretään kevään vaaleja ensi syksylle. Suomessa hallitus taas ”harkitsee” ulkonaliikkumiskieltoa.
Valmiuslain soveltaminen on laitonta: siinä viestintä keskitettäisiin valtioneuvoston kanslialle. Valmiuslaki avaa Pandoran lippaan, sillä poikkeusolojen lakkauttamisen säännös puuttuu. Globaalilla koronahysterian lietsomisella valtaeliitti tavoittelee Euroopan unionin liittovaltiokehityksen tai maailmanhallituksen muodostamista.
Koronarajoituksilla ja koronarokotteisiin liittyvissä säädöksissä on ensisijaisesti kysymys vallasta ja hallinnasta, missä kansallisvaltioiden poliittiset koneistot ajavat isänmaataan pakkolunastuskuntoon globaalin valtaeliitin hyväksi sekä maailmanhallituksen toteutumiseksi. Kun koronaan liittyvät vääryydet paljastuvat, paljastuvat silloin muutkin poliittisen koneiston laittomuudet kansalle ja parhaillaan tämä johtaa vallankumoukseen.
Kristiina Kalliojärvi esittää kirjoituksessaan “Miljardikavallus!” kuinka Suomen eurojäsenyyteen liittymisprosessissa toimittiin vastoin Suomen perustuslakia. Lakia Suomen maksuvälineen muuttamiseksi euroksi ei ole koskaan säädetty, eikä sitä löydy Suomen lakikokoelmasta. Tähän maanpetokselliseen toimintaan osallistuivat muiden muassa yksityishenkilönä Esko Aho (Aholla ei ollut pääministerinä kansan antamaa mandaattia) ja nykyinen istuva presidentti Sauli Niinistö.
Ray Kurzweil ihannoi “jumalmaisena” ajatusta tekoälyn laittamisesta aivoihin. Kuitenkin on huomattava, että ihmisen biologinen (aivoneurologiaan liittyvä) älykkyys (työteho) ei voi kasvaa itsessään aivojen biologisten ominaisuuksien suhteen, vaikka aivoihin asetettaisiin nanorobotteja. Päinvastoin aivot rapistuisivat käytönpuutteesta ja valvonta saavuttaisi huimat mittasuhteet.
Nyt vuoden vaihteessa aloitettiin maailmalla koronarokotukset, joiden jälkeen ennen muuta vanhuksien kuolemat nousivat hurjaan kasvuun. Myös koronarokotuksen jälkeen ilmenneitä sairaustapauksia on ilmaantunut huolestuttavan paljon. Koronarokotuksien ja sairaus- sekä kuolemantapausten välillä on korrelaatio, ja niiden välillä on myös ilmeinen yhteinen tekijä – koronarokotus.
Elben kruunuksi kutsutun saksalaiskaupungin – Dresdenin terroripommituksista on kulunut 76 vuotta. Tämä joukkotuho muodostaa ainoan holokaustin, mitä toisen maailmansodan aikana tapahtui. Tämä sotarikos ei kuitenkaan ole tiettyjen asiantuntijoiden mukaan “sotarikos”, sillä toisen maailmansodan aikana ei ollut voimassa ilmapommituksia käsittelevää valtioiden välistä sopimusta. Mutta, koska on olemassa sellainen kuin kirjoittamaton lainsäädäntö, jonka mukaan Dresdenin syyttömien siviilien joukkomurha oli todellakin sotarikos. Se oli ihmismielen mustimpia hetkiä maailmanhistoriassa.
MTV-uutisoinnin mukaan Venäjä on valmis katkaisemaan välinsä Euroopan unioniin, mikäli Unioni asettaa Venäjälle pakotteita, jotka ovat sille liian raskaita kantaa. Läntiselle ylikansalliselle uusliberalistiselle riistojärjestelmälle uskollinen valtamedia tiedottaa, että “Venäjän äänenpainot Eurooppaa kohtaan ovat kovaa vauhtia kovenemassa, siitä on muitakin esimerkkejä. Tämä viimeisin on kuitenkin voimakkain ja suorapuheisin versio, Kivimäki sanoo MTV Uutisissa.” Mitä muuta voitiin odottaa Venäjältä, jota Yhdysvallat ja EU ovat painostaneet sekä poliittisesti että sotilaallisesti.
Eduskunnassa käytiin 10.2.2021 lähetekeskustelu pääministeri Sanna Marinin hallituksen tukemasta “EU:n elvytyspaketista”. Kuitenkin mainittu elpymissuunnitelma ei ole koronaa, vaan liittovaltiokehitystä varten. Meidän pitäisi nopeasti aloittaa toimenpiteet rahareformiin siirtymiseksi, mutta ei rinnakkaisvaluutan sovelluksena.
Presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri jatkavat likasanko politiikkaansa Venäjän suuntaan juutalaiseliitin kontrolloiman Yhdysvaltojen suoman “turvallisuuden” tunteen vahvistamana.
Magneettimedia julkaisee partisaani –julkaisun kirjoittaman artikkelin “Palestiinalaisvastaista sortoa tukeva juutalaisjohtaja vastustaa suomalaisnationalismia”, jonka mukaan Helsingin juutalaisyhteisön puheenjohtaja Yaron Nadbornik hyökkää tuoretta Sinimusta Liike -puoluehanketta vastaan, vaikka liikkeen nationalismi on hyvin rauhanomaista verrattuna Nadbornikin sionismiin ja hänen kannattamaansa terroristivaltio Israeliin, joka suorittaa kenestäkään piittaamatta palestiinalaisten kansanmurhaa.
Valtavirtaisen tiedonvälityksen ja terveysviranomaisten kautta on käynnissä hirvittävä koronahysterian lietsonta. Vaikka joku ei pitäisi “koronapandemiaa” täydellisenä huijauksena, voidaan selvästi havaita, että koronapakotteilla, pelotepandemialla ja koronarokote painostuksella pyritään luomaan järjestelmä, jolla globaalin valtaeliitin hallinnassa olevat eduskunnat ja hallitukset pystyvät tehokkaasti pakottamaan kansalaisensa kasvottoman valtaeliitin intressien mukaiseen ruotuun. On siis luotu uusi kontrollointi ja hallinta järjestelmä, joka on silminnähtävän tehokas. Siinä osa kansalaisista itse toimii tehokkaana rattaana pakotetulle koronajärjestelmän toteuttamiseksi.
Aškenasijuutalainen miljardööri ja sijoituskeinottelija George Soros on ehdottanut ikuista lainaa ratkaisuksi Euroopan unionin velkataakan ongelmiin. Valtavirtaiset taloustieteilijät katsovat Euroopan velkataakan syntyneen suoraan esimerkiksi “koronapandemian” aiheuttamana. Kansanedustaja Elina Lepomäki (kok.) ja STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà näkevät, että ikuiset lainat olisivat ratkaisu Euroopan velkatason vaikeuksiin.