Yhteiskunta - sivu 26/107

Vihreät tahtoo maahanmuuttajia Suomeen laman keskellä

Medioissa yliäyräitten lietsottu koronakriisi on räjäyttänyt globaaliin korkovelka järjestelmään ja finanssikeinotteluun perustuvan talouskuplan. Tämä on aiheuttanut myös Suomessa talouskriisin ja suuren määrän lomautuksia. Työ- ja elinkeinoministeriön kesäkuun työllisyyskatsauksen mukaan, Suomessa on tällä hetkellä 416 900 työtöntä työnhakijaa. Tästä huolimatta vihreät haluavat kiihdyttää maahanmuuttoa Suomeen.

Arabiemiraattien sopimus diplomaattisuhteista Israelin kanssa ja siihen liittyvät huomiot

Israel on jälleen kunnostautunut palestiinalaisten elinolojen kaventamisessa. Tässä tapauksessa taustalla on Arabiemiraattien eilinen päätös solmia diplomaattisuhteet Israelin kanssa. Luonnollisesti päätöksellä pyritään kurjistamaan entisestään palestiinalaisten asemaa, sillä nyt Israelin on määrä aloittaa laajojen alueiden laillistetun ryöstelyn Länsirannalla.

Varoitus koronaviruspropagandasta ja -hysterisoinnista

Idiotia ja röyhkeä tietämättömyyden pohjalta puhuminen kukoistavat. Toisaalta kyse voi olla kyse tietoisesta kansan huijaamisesta ”uusien tartuntojen”, ”testausten”, ”maskien” ja ”rokotusten” suhteen, tappava ja tuhoava propaganda maan johdon taholta siis – rokotteet ovat tuhoavia, orjuuttavia ja tappavia.

Salattu Lissabon-Vladivostok hanke; etu vai haitta?

Euroopan unionin ja Venäjän välisestä mahdollisesta Lissabon-Vladivostok hankkeesta on tihkunut niukasti tietoa ja ei juuri ollenkaan valtavirtaisten tiedonvälityskanavien kautta. Parhaillaan projekti lähentää Venäjää ja EU:ta taloudellisesti ja poliittisesti. Mikäli Yhdysvallat vaikuttaisivat hankkeeseen tulevaisuudessa, tarkoittaisi se pahimmillaan kehitystä kohti yhtä Maailmanhallitusta.

Pääkirjoitus: työtehoa ei pidä keskittää perustuslakituomioistuin hankkeelle, vaan vallankumoukseen

Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta, vaan sitä korvaava perustuslakivaliokunta. Suomessa on esiintynyt aktivismia perustuslakituomioistuimen perustamiseksi maahan. Esimerkiksi kansalaisaloitteita on laadittu perustuslakituomioistuimen perustamisen puolesta. Nykyisessä Suomessa ei ole mahdollisuuksia perustuslakituomioistuimen saavuttamiseksi. Varteenotettavin syy tähän on siinä, että Suomen valtiossa tapahtuvat merkittävät poliittiset ja virkasääteiset päätökset, joilla on merkitystä Euroopan unionin ja negatiivisen globalisaation suhteen, päätetään tietyn globaalin eliitin toimesta, ennen kotimaisten vallanpitäjien päätöksiä. Perustuslakituomioistuin on mahdollinen vasta perusteellisen yhteiskunnallisen murroksen jälkeen.

Mielenosoitus: Hallituksen erottamiseksi ja Suomen eroamiseksi Euroopan unionista

Hallituksen erottamiseksi ja Suomen eroamiseksi Unionista -mielenosoitus Helsingissä 1.9. 2020 klo 13:30. Mielenosoituksella muiden muassa vastustetaan EU:n liittovaltio kehitystä sekä sitä, että Suomen hallitus pääministerin johdolla on tekemässä maastamme Unionin ikuisen velkavangin.

Elpymisrahaston kautta tulonsiirtounioniin ja liittovaltioon; yhteiskunnallinen murros on välttämätön

Elpymisrahasto on saanut uudet ulottuvuudet. Sen sijaan, että Suomi vaalisi kansakuntaansa hyödyntävää omavaraistaloutta ja keskittyisi itsenäiseen rahapolitiikkaan, kaataa Suomi Euroopan unionin hyödyksi entistä enemmän rahaa elpymisrahaston yhteydessä. EU-budjettia koskevien neuvottelujen tuloksena on päädytty koronaelpymisrahastoa koskien Suomen osalta tulokseen, jossa Suomi maksaa reilusti 600 miljoonaa euroa enemmän kuin aikaisemmalla budjettikaudella.

Israel-lobby kontrolloi Euroopan unionia ja myös ”pakolaisvirtoja”

Kasaarimafia ei vaikuta vain Yhdysvalloissa, vaan sen kauhistuttava vaikutus on myös Euroopassa tosiasia. Maailma kokonaisuudessaan saa kärsiä mainitun mafian toiminnasta. Islamilainen maailma ei ole valloitusretkellä Euroopassa, vaan kysymyksessä on kasaarimafian gobaliin valtapoliittiseen pyrkimykseen sisältyvä Eurooppaan kohdistuva väestönsiirto poliittisen Lähi-idän alueelta, mikä on johtava tulevaisuudessa ylitsepääsemättömiin demografisiin ongelmiin.

Huomioita kulttuurivallankumouksesta

Suomessa oikeusinstituutio ja poliisi ovat politisoituneet. Nämä toimivat modernin ”kulttuurivallankumouksen” toteuttajina maassamme. Oikeuslaitos ja poliisi ovat nykyisessä Suomessa ne välineistöt, joiden avulla isänmaallisia ihmisiä ja ryhmiä vainotaan, että Suomesta muodostuisi soveltuva monikulttuurisen EU:n ”liittovaltion” maakunta.

”Juutalainen” eliitti edistää agendaansa tukemillaan ja synnyttämillään rotumellakoilla

Defund the Police (DP) – ja BLM-liikkeen rahoittajina toimii muiden muassa ”juutalainen” miljardööri-keinottelija George Soros ja hänen organisaationsa, mitkä ovat poikkeuksetta juutalaisen eliitin agendan toteuttajia. Myös USA:n mustien oikea vihollinen ei ole ”valkoinen” ihminen: kaikkien etnisten ryhmien pitäisi taistella ”juutalaista” eliittiä ja niiden yhteiskunnalle tuhoisaa systeemiä vastaan.

Kaksi tietoisuuden tasoa

Juutalaisen eliitin kontrollissa olevan Washingtonin modernista imperialistisesta ulkopolitiikasta ovat saaneet kärsiä niin poliittisen Lähi-idän alue kuin myös Bosnia, Kosovo ja muut lukemattomat valtiot. Suomen sionistipresidentti Sauli Niinistö on syyllistynyt räikeään epärehellisyyteen, sionistipresidentti Donald Trumpin tapaamisen yhteydessä. Niinistö ei esittänyt Krimin itsenäistymistä sionistisen lännen operoiman Ukrainan vallankaappauksen näkökulmasta, vaan syyllisti Venäjän mielivaltaiseksi ”ryöstäjäksi” ”kasakka” vertauksillaan. Niinistö on yksi Euroopan nöyrimmistä sionistisen Yhdysvallan valtapolitiikan edistäjistä ja samalla hän muodostaa todellisen uhkan Suomelle.

Osa suomalaisista tuntee vastuunsa; taistelukoulutusta on hankittu

Saksalaislehti Focusin uutisoi taannoin saksalaisten kansallissosialistien harjoitelleen aseellista toimintaa venäläisellä leirillä. Harjoitusleirin koulutuksen suorittaneiden joukossa on lehden tietojen mukaan myös suomalaisia ja ruotsalaisia. Lehden lähteet ovat peräisin Saksan turvallisuusviranomaisilta.

Suomessa laitetaan yhteiskuntaa konkurssitilaan sekä kypsytellään mahdollisen Union liittovaltion raameihin

Hiljattain Suomen eduskunnassa tehtiin päätös Euroopan vakausmekanismin (EVM) kriisirahaston käyttöönotosta ja Suomen EU-vastuut voivat siinä kasvaa jopa kymmeniin miljardeihin euroihin. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on päättänyt selvittää, onko euroryhmän taannoin tekemä päätös EVM-kriisirahaston käyttöönotosta Suomen perustuslain mukainen. Poliittisten vallanpitäjien toimesta Suomea ollaan laittamassa lunastuskuntoon ja mahdollisen EU:n liittovaltion maakunnaksi sekä suunnitellaan rankkoja taloudellisia pakotteita negatiivisen globalisaation hyödyksi. Olemme ajautuneet historialliseen tilanteeseen, missä maan pelastamiseksi on tehtävä yhteiskunnallinen murros, joka velvoittaa myös mitätöimään Euroopan unionin jäsenyyden sekä eurovaluuttaan liittymisen.

Suomen kansalle on valehdeltu vasten kasvoja. Hiljattain Pekka Haavisto (vihr.) vakuutti haastattelussa, että al-Holilta tuotavien jihadistista ideologiaa (Isis) kannattavien naisten sekä näiden lasten ”pelastusoperaatio” on jäädytetty koronaepidemian takia. Haaviston mukaan ketään ei olla sieltä nyt tuomassa Suomeen.

Kotimaa

Ulkomaat