Birminghamin kaupunginvaltuusto on piilotellut 23 vuoden ajan raporttia maahanmuuttajamiesten pyörittämästä valkoisten lasten seksiorjakaupasta. Uutinen nousi viimein pinnalle Rotherhamin pedofiiliverkoston paljastuttua. 1990 tutkija tohtori Jill Jesson palkattiin tekemään selvitystä Birminghamin lapsiprostituutiosta sekä lastensuojelun toimivuudesta. Häntä pyydettiin kirjoittamaan kaikesta näkemästään, vaikka tieto ei olisikaan miellyttävää luettavaa. Jesson pani pian merkille, että lapsiprostituution takana oli maahanmuuttajamiehistä koostuva ryhmä. […]
Tulokset hakusanalle "pedofiili"
Roman Polanski on maailman tunnetuimpia pedofiileja. Hän on myös palkittu elokuvaohjaaja, joka liikkuu viihdemaailman seurapiireissä edelleen kuin kala vedessä. Lisäksi hän on juutalainen ”holokaustiselviytyjä”, minkä vuoksi häntä ei haluta vangita lapsen raiskaamisesta. 1970-luvulla Polanski syyllistyi 13-vuotiaan tytön raiskaamiseen ja pakeni Yhdysvalloista välttääkseen vankilan. Siitä asti hän on vältellyt matkustamista maihin, jotka voisivat lain mukaan luovuttaa […]
Juutalaisia rabbeja on jälleen tuomiolla ja tutkinnassa törkeistä lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Tapaukset ovat olleet laajassa tiedossa juutalaisyhteisössä, mutta uhreja on kielletty kertomasta kärsimyksistään ulkopuolisille. New Yorkin Brooklynissa asuva juutalainen rabbi Baruch Lebovits tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan pienen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tuomio on naurettavan pieni, ja Lebovits joutuu käytännössä istumaan vain alle vuoden. Rabbia on syytetty […]
Vasemmistolaisissa Kinderladen-päiväkodeissa vanhempia painostettiin hyväksymään lasten ja päiväkodin työntekijöiden välinen seksi.
Sionisteilla ja vasemmistolaisilla on hegemonia kulttuurimarxilaisessa valtamediassa, mitä he käyttävät raadollisella tavalla hyväkseen.
Jeffrey Epstein oli hyvin kuuluisa juutalaispedofiili, jonka jättämästä jäämistöstä paljastunut kalenteri on aiheuttanut kiusallista pelkoa globaalin juutalaiseliitin piireissä. Kalenterista ilmenee se, kuinka kiinteästi Epstein oli yhteydessä johtaviin kansainvälisiin juutalaisiin pankkiireihin, akateemisiin guruihin ja poliitikkoihin. Yhteyksien pitäminen ei lakannut edes pedofiilin vankeustuomion jälkeenkään.
Tänään on holokaustin merkkipäivä. Ohessa suomalaisen revisionistin kertomus holokaustihuijauksesta.
Oheisessa artikkelissa käsittelemme sitä kuinka juutalaismafia pyrkii jatkuvasta heikentämään muita kansoja paitsi “juutalaista” kansaa ja Israelia. Esimerkiksi juutalaismafia edistää palestiinalaisia murhaavaa sionismia Israeliin, ja samalla monikulttuurisuutta Eurooppaan. Monikulttuurisuudella tarkoitamme hajottamisen ja hallinnan politiikkaa. Monikulttuurisuudella tuhotaan alkuperäistä kansallista identiteettiä ja yhteiskuntarauhaa. Kuitenkin monikulttuurisuuspolitiikka on vain yksi monista juutalaismafian instrumenteista, joiden avulla kyseinen mafia näivettää muita kansoja.
Joulun alla on ilmestynyt parikin joulukalenteria, joissa on kerrottu poliittisen ruohonjuuritason aktivistien nimiä, kuvia ja taustoja suurelle yleisölle. Ensimmäisenä lähti liikkeelle työtä vieroksuvan luokan ”anti”-fasistinen Varisverkosto, joka on ottanut silmätikukseen perinteisen työväenluokan binääriset miehet ja naiset.
Referoimme jäljempänä Eric Strikerin (ES) kirjoitusta, joka on esitetty The Unz Review: An Alternative Media Selection -julkaisussa. ES kiinnittää huomiota siihen laajaltikin juutalaistoimijoiden harjoittamaan salattuun pedofiliaan, josta syytetään juutalaistoimijoiden lisäksi tiettyä länsimaista eliittiä.
Yhdysvaltojen korruptoitunut sionistipresidentti Donald Trump murhautti Lähi-idän merkittävimmän antisionistin, kenraali Qassim Suleimanin ohjusiskulla perjantaiaamuna 3. tammikuuta 2020 Irakissa Bagdadin lentokentällä. Suleimani oli Iranin vallankumouskaartin Quds-joukkojen komentaja ja hän ansioitui merkittävimmin viime vuosinaan Isis-terroristijärjestön nujertamisessa Irakissa ja Syyriassa.
Jäljempänä oleva kirjoitus käsittelee tiettyjä Hasidi-yhteisöjä, ja niissä esiintyneitä riitinomaisia lasten seksuaalisia hyväksikäyttöjä. Näitä on tapahtunut esimerkiksi New Yorkin Brooklynin ortodoksijuutalaisten rituaalisissa kylpylöissä. Kirjoituksessa käsitellään myös Talmudin ”henkistä” merkitystä.
Jäljempänä esitetyssä artikkelissa tarkastellaan hiljattain maailmaa kuohuttanutta pedofiiliskandaalia. Ajoitettiinko Israel-lobbyn kautta Jeffrey Epsteinia kohtaan suunnatut oikeusprosessit aikaan, jolloin Yhdysvaltojen ja Iranin suhteet ovat räjähdysherkät? Tämä vaikuttaisi varsin todennäköiseltä siinä suhteessa, että myös Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump oli saanut haasteen 13-vuotiaan tytön raiskaamisesta, joka liittyi Epsteinin ”sosiaaliseen elämään”. Tässä tapauksessa Trump olisi täysin Israelin toiveita toteuttava instrumentti.
Suomen hallitus nimitti vuodenvaihteessa työryhmän, jonka tehtävä oli selvittää uusia keinoja, joilla ”vihapuheeseen syyllistyneitä” suomalaisia voitaisiin rangaista tapauksissa, joissa nämä eivät ole varsinaisesti rikkoneet lakia. Työryhmän tänään julkaisema raportti vaatii rajuja toimia suomalaisten sananvapautta vastaan.
Suomi ja Suomen kansa on nykyisin ajautunut ennen näkemättömän vainon, alistuksen ja erikoisesti häpäisyn kohteeksi. Historian saatossa Suomi oli täysin kolonialistisessa orjuudessa Ruotsin hirmuhallinnon ikeessä, ja Venäjän sortokausista (s. 1 ja s. 2) selvisimme suhteellisen hyvin; itse asiassa Euroopan unioni jäsenenä Suomi ei ole niin itsenäinen kuin oli Venäjän keisarillisena Suomena. Nykyisin Suomen poliittiset johtajat, ja […]