Perskeko-hallitusta on pilkattu kuvilla, jossa SSS-kolmikko on puettu Hollywoodin demonisoimiin SS-univormuihin. Joissain irvailuissa SSS-miehet virnistelevät Auschwitzin porteilla. Pila kuitenkin ontuu ja pahasti.
monikulttuurisuus - sivu 11/17
”Hänen mukaansa siirtolaiset itse eivät ole nykyisen kriisin pääsyyllisiä – syyllisiä ovat monikansalliset pankkiirit, jotka käyttävät siirtolaisia ja kokonaisia valtioita pelinappuloinaan.”
”Juutalaisen Bonnierin suvun omistama ja juutalaisen Peter Wolodarskin johtama Dagens Nyheter sai tiedon pakolaisten seksirikoksista jo elokuussa.”
Keskusrikospoliisin ylikomisario johtaa yhdistystä, joka vaatii poliisin politisointia sekä yritysten uhkailua työntekijöiden poliittisten mielipiteiden perusteella.
“Tappajien tukijoukot purskahtivat nauruun, kun yksi todistaja kertoi, kuinka pahoinpidelty nainen huusi tuskissaan. Tämänkaltaista käyttäytymistä on mahdoton selittää järkevän mielenlaadun omaaville.”
Britit estivät toisen maailmansodan todellisen holokaustin – miljoonien saksalaissiviilien teurastamisen bioaseella. Juutalaisjärjestöt kostivat tämän pahoinpitelemällä ja murhaamalla tuhansia brittejä seuraavien vuosien aikana Lähi-idässä ja Euroopassa.
”Perskeko-Suomi alkaa muistuttaa yhä enemmän Afrikkaa niin väestörakenteeltaan kuin elinkeinoiltaan.”
Esimerkiksi Helsingin Sanomat palvoo Black Lives Matteria ja väittää propagandassaan, että se on alistettujen mustien oikeutettu protesti rasistista yhteiskuntaa vastaan!
Suvakit eivät usein halua liata omia käsiään ja hukata aikaansa, joten he valjastavat demlaantuneen oikeusjärjestelmän ja läpimädät poliisivoimat uhrinsa kimppuun.
Kukaan tuskin yllättyy siitä, että Tarantinon sadistisen rotutrilogian on tuottanut lihavien Hollywood-juutalaisten kaksikko, Weinsteinin veljekset.
Tiesitkö, että rasisminvastaiset opetussuunnitelmat pohjautuvat Israel Ehrenburg –nimisen miehen teorioihin?
”Taloudellisen omavaraisuuden ja voimakkaan yhteispohjoismaisen armeijan rakentaminen on tärkeää myös siksi, että Euroopan pitkä rauhanaika vaikuttaa tulleen tiensä päähän.”
Yhtenä päivänä vuodessa myös poliisit voisivat kertoa peittelemättä kaikesta rikollisuudesta ja levottomuuksista, joita laittomat maahantulijat aiheuttavat, sekä kuinka he kokevat työnkuvansa muuttuneen viimeisten kuukausien aikana.
Kulttuurimarxismi yritti esimerkiksi Vihreiden johdolla jo 1970-luvulla laillistaa pedofilian.
Suomalaisvastainen väkivalta muhii sekä täyteen ahdetuissa vastaanottokeskuksissa että suurten puolueiden rahoittamissa lehtitaloissa.