Toisen maailmansodan vaarallisimmat radiolähetykset paljastivat sodan syyn

Amerikkalaissyntyinen Ezra Pound oli paitsi yksi viime vuosisadan arvostetuimpia runoilijoita myös ankara yksityisen keskuspankkijärjestelmän vihollinen.

Poundin juutalaisvastaisiksi usein kutsutut poliittiset kannanotot ovat tehneet hänestä erittäin kiistanalaisen hahmon valtavirrassa. Toisen maailmansodan aikana hän teki säännöllisesti radiolähetyksiä, joissa hän osoitti tukeaan akselivalloille, jotka Saksan johdolla olivat lunastaneet taloudellisen itsenäisyytensä yksityisiltä pankeilta.

Julkaisemme Sensuroitua historiaa –blogin artikkelin Poundin ajattelusta ja sota-ajan radiolähetyksistä. Magneettimedia ei välttämättä allekirjoita kaikkia artikkelissa esiintyviä kannanottoja, vaan julkaisemme artikkelin siksi, että Poundin poliittiset ajatukset ovat Suomessa yhtä suuria tabuja kuin esimerkiksi Fjodor Dostojevskin ja Alexandr Solženitsynin. Poliittinen korrektius ei saa estää meitä tutustumasta historiamme merkkihenkilöiden ajatuksiin. Toimitus on tehnyt pieniä muutoksia alkuperäiseen artikkeliin.

 

Ezra Poundin radiolähetykset

Michael Collins Piper on omistanut yhden luvun tuoreessa kirjassaan The Confessions of an Anti-Semite Ezra Poundin sodanaikaisille radiolähetyksille Italiasta. Pound asui fasistisessa Italiassa jo ennen sotaa. Lähetyksissä hän kritisoi USA:n hallitusta, ja rangaistukseksi tästä hänet suljettiin mielisairaalaan 1945–58. 1945 häntä kohdeltiin epäinhimillisesti sulkemalla karuun häkkiin. Kuuluisaa kulttuurihenkilöä ei sentään murhattu.

Itse radiolähetyksissä ei ole mitään rikollista, mutta ne tulkittiin ”vihollisen” propagandaksi. Niissä esiteltiin kuitenkin historiallisia tosiasioita, Poundin tekemien tutkimusten tuloksia ja USA:n perustajaisien näkemyksiä. Radiolähetykset tuskin olivat siis ristiriidassa Yhdysvaltojen perustuslain kanssa!

Radiolähetykset ilmestyivät 1978 täydellisenä kokoelmana, mutta juuri kukaan ei ole niitä lukenut. Mediakoneiston ja yhteiskunnan valheisiin ohjelmien sisällöstä sen sijaan törmää paljon useammin. Ezra Pound oli runoilija ja vaikutusvaltainen ihminen monella muullakin alalla. Eustace Mullins oli hänen suojattinsa ja sai mentoriltaan tiedot esimerkiksi Yhdysvaltojen keskuspankki Fedin rakenteesta. Ehkäpä siksikin mies oli hiljennettävä.

 

Epäisänmaallinen maailmansota

Poundin suurin huoli oli sota ja amerikkalaisnuorten turhat kuolemat taisteluissa. Hän kauhisteli Franklin D. Rooseveltin hallinnon ja sionistien [viimeistään vuoden 1912 presidentinvaalien myötä juutalaistaustaiset pankkiirit olivat vakiinnuttaneet asemansa modernissa amerikkalaisessa poliittisessa lobbyssa. Toim. huom.] sotapropagandaa.

Pearl Harborin tapahduttua hän tajusi joukkojen marssivan sotaan pian. Hän kauhisteli ajatusta siitä, että “20–40-vuotiaat miehet kaatuisivat siksi, että Sassoonit ja muut brittiläiset juutalaismafiosot saisivat jäädä Singaporeen ja Shanghaihin.” ”Se ei ollut käsitykseni amerikkalaisesta patriotismista,” hän jatkoi.

Poundin mukaan USA:n liitto brittiläisen kapitalismin ja neuvostobolshevismin kanssa oli vastoin Yhdysvaltojen alkuperäisiä arvoja ja perinteitä. Hän kysyi kuuntelijoiltaan, miksi he olivat liittyneet näihin joukkoihin. “Kaksi jengiä. Juutalainen ryhmä Lontoossa ja juutalainen murhajengi Moskovassa. Hyväksyvätkö kauniissa taloissaan asuvat ihmiset Virginiassa, Delawaressa ja muualla todellakin herra Litvinovin koplan ja näiden aatteen?” Poundin mukaan Amerikkaa puolustettiin Amerikan mantereella.

Vapaussotaa ei oltu Poundin mukaan käyty sen vuoksi, että jonain päivänä sotia käytäisiin siirtokuntien herruudesta samalla, kun yksityinen aseteollisuus paisuttaisi tuottojaan. Poundin mukaan USA:n traditio oli vaalia Pohjois-Amerikan mantereen kulttuuria ja torjua ulkoa tulevat uhat. Nuorten sotilaiden lähettäminen Singaporeen ja Omahalle kuolemaan brittien monopolien ja suoranaisen sotahulluuden puolesta ei ollut amerikkalaisen patriootin teko.

Pound paheksui myös terroripommituksia ja sanoi, että amerikkalaiset gangsteritkaan eivät tappaneet naisia, lapsia tai siviileitä yleensäkään. Tällaiset menetelmät eivät olleet myöskään kansallisten perinteiden mukaisia.

 

Koronkiskonta toisen maailmansodan motiivina

Pound vihasi sotia ja piti toista maailmansotaa historiallisen hyväksikäytön ketjun jatkumona. Sodat olivat tuhoisia kansallisvaltioille, mutta tuottoisia kapeille eturyhmille. Poundin mukaan sodista hyötyivät lähinnä kansainväliset pankkiirit. Pound on nykyään erityisen kiistanalainen siksi, että hän kritisoi usein juutalaistaustaisia pankkiireita.

“Joskus anglosaksit saattavat herätä näkemään sen tosiasian […] että kansakunnat johdatellaan sotaan sen vuoksi, että ne tuhoaisivat toisensa. Tarkoitus on tuhota niiden sosiaalinen järjestys, tuhota niiden väestöt. Eikä ole mitään räikeämpää ja selvempää esimerkkiä kuin oma amerikkalainen sisällissotamme länsimaiden historian ennätyssuurine armeijoineen. Sen ovat lyöneet vain tuoreemmat Warburgien [tunnettu juutalainen pankkiirisuku. Toim. huom.] pankkihuoneen triumfit eli sodat 1914–18 ja nykyinen sota.”

Sotien taustalla oli Poundin mukaan koronkiskontaan perustuva pankkijärjestelmä, minkä vuoksi hän tuomitsi modernin taloudellisen mallin: “Ei ole olemassa vapautta ilman taloudellista vapautta. Vapaus, joka ei ole vapautta velasta on puhdasta hölynpölyä. On haisevaa sanahelinää kutsua tuollaista kahletta vapaudeksi. […] Kyllä, vapaus on vapautta kaikenlaisesta velasta, mukaan lukien koronkiskonnasta.”

Poundin näkemyksen mukaan koronkiskontailmiön ymmärtäminen oli keskeistä historian yleisessä ymmärtämisessä. “Ennen kuin et tiedä, kuka on lainannut mitä ja kenelle, et tiedä mitään politiikasta, et tiedä mitään historiasta, et tiedä mitään kansainvälisistä kiistoista.” Hän lisäsi:

“Koronkiskontajärjestelmä ei tee hyvää millekään kansakunnalle millään tavalla. Se on sisäinen uhka sille, jolla on omistuksia. Koronkiskonta ei voi olla hyödyksi valtioille kansainvälisen diplomatian pelissä. Koronkiskonnan tarkoitus on synnyttää riitoja kansojen välille, käyttää huonointa ruoskana parasta vastaan. On koronkiskurien peliä usuttaa roisto sivistyneen vastustajan kimppuun. Se on rumaa ja vaarallista uhkapeliä. Se ei tuota kenellekään voittoa.”

Pound näki, että toisen maailmansodan taustalla oli selkeä historiallinen jatkumo:

“Sota ei alkanut 1939. Versailles’n pahamaineinen sopimus ei ollut sen syy. On mahdotonta ymmärtää sotaa tuntematta ainakin muutamaa historiallista tapahtumaa, jotka käynnistivät taisteluiden kierteen. Kukaan ei voi ymmärtää sitä tuntematta vähintään muutamia tosiasioita ja niiden kronologista sarjaa. Tämä sota on osa ikivanhaa taistelua koronkiskurin ja muun ihmiskunnan välillä: koronkiskurin ja talonpojan, koronkiskurin ja tuottajan, koronkiskurien ja merkantilistisen järjestelmän välillä […]

Nykyinen sota juontaa juurensa vähintään Englannin keskuspankin perustamiseen 1600-luvun lopussa, 1694–98. Puoli vuosisataa myöhemmin Lontoon koronkiskurit lakkauttivat Pennsylvanian siirtokunnan paperirahan 1750. Tätä ei yleensä opeteta amerikkalaisissa kouluissa. Siirtokunnat kapinoivat menestyksellisesti 26 vuotta myöhemmin.”

Poundin mukaan ennen kaikkea rahakysymys usutti liittoutuneet toisen kerran Saksaa vastaan 1900-luvulla: “Kulta. Mikään muu ei yhdistänyt kolmea hallitusta Englannissa, USA:ssa ja Venäjällä. Tämä on heidän intressinsä: kulta, koronkiskonta, velka, monopoli, luokkaintressi, ja mahdollisesti myös välinpitämättömyys tai suoranainen halveksunta ihmisyyttä kohtaan.” Vaikka kulta oli keskeinen syy taisteluille, se edusti pohjimmiltaan pelkuruutta: “Kulta ei ole kansakuntien selkäranka vaan niiden tuho. Pelkuri. Ensimmäinen vaaran henkäys johtaa kullan virtaan maasta ulos.”

 

Hitler Euroopan vapauttajana

Pound piti Hitlerin johtamaa Saksaa kansakuntana, joka seisoi urheasti kansainvälisiä rahanlainaajia ja myös kommunistista Venäjää vastassa. Saksan viholliset olivat koko ihmisyyden vihollisia.

“Jos tiedätte yhtään modernin Euroopan asioista, tiedätte Hitlerin arvostavan enemmän ihmisiä kuin koneita. Jos ette tiedä tätä, ette tiedä mitään. Ja tämän lisäksi joko tiedätte tai ette tiedä, että Stalinin hallinnolle ihmiset ovat pelkkiä raaka-aineita. Tämä on materialismin tulos. Jos pitää ihmisiä saastana ja ajattelee, että ihmisyys on pääasiassa materiaa, silloin päätyy tähän.”

Todellisen vihollisen Pound näki kansainvälisessä kapitalismissa. Kaikki maailman kansat olivat sen uhreja:

“He työskentelevät yötä päivää ja käyvät taskuillasi. Myös Venäjän työläisen taskulla. Pääoma ei kuitenkaan ole kansainvälistä tai äärikansallista. Se on alikansallista – pääoma on kuin lentohiekka kansojen alla! Se tuhoaa kaikki kansakunnat, lait ja hallitukset. Se tuhoaa kansakunnat, kunkin kerrallaan, Venäjän imperiumin ja Itävallan 20 vuotta sitten, Ranskan eilen, Englannin tänään.”

Poundin mukaan amerikkalaisilla ei ollut käsitystä siitä, miksi heidän piti taistella Britannian sotaa Saksaa vastaan: ”Edes herra Churchillilla ei ole ollut rohkeutta kertoa amerikkalaisille, miksi haluaa näiden kuolevan. Hän ei uskaltanut kertoa, mistä sodassa oli kyse. Hän taistelee kultakannan ja monopolin puolesta. Hänen tavoitteenaan on näännyttää ihmiskunta ja panna se maksamaan ennen kuin se voi syödä oman työnsä hedelmiä.”

Englantilaisia Pound varoitti, että vaikka Neuvostoliiton kommunismi muodosti uhan heidän vapaudelleen, se ei ollut suurin vaara, joka heitä uhkasi:

“Koronkiskonta on kalvanut Englantia Elizabethin päivistä lähtien. Ensin oli kyse panteista, kreivien kiinteistöjen kiinnityksistä, koronkiskonnasta feodaaliaatelia vastaan. Sitten alkoi esiintyä hyökkäyksiä yhteistä maata kohtaan, kylien yhteisten laidunten näpistyksiä. Sitten kehitettiin koronkiskontajärjestelmä, kansainvälinen koronkiskontajärjestelmä, joka on Cromwellin ajoilta asti laajentunut alati.”

Lopuksi Pound esitti, että suuret rahavaltiaat voittaisivat sodan – ei yksikään kansallisvaltio –, mikä loisi perustan uudelle sodille tulevaisuudessa: “Liikkuvat parasiitit siirtyvät Lontoosta Manhattanille. Ja tämä esitetään valheellisesti kansallismielisten iskulauseiden koristamana. Se esitetään amerikkalaisena voittona. Se ei ole amerikkalainen voitto. Hetki on vakava. Se on myös hämmentävä. On kaksi ilmiöiden sarjaa, ne, jotka liittyvät tämän sodan kamppailuihin ja toisaalta ne, joiden kautta sytytetään tulevaisuuden sodat.”

 

Valtamedia vapauden vihollisena

Poundin mukaan pääsyy ajan ongelmiin oli valtamedian, tuohon aikaan etenkin lehdistön, manipulointi. Se oli pääsyy myös kaikkeen sotakuumeeseen etenkin Yhdysvalloissa.

“En tietenkään luota amerikkalaisten sanomalehtien julkaisemiin uutisiin. Hapuilen valhemassojen keskellä – tiedän useimpien lähteiden olevan epäluotettavia […] Amerikkaa on johdettu harhaan. Media on valheiden alkulähde. Sotasyylliset jatkavat valheidensa suoltamista lehdistön kautta. He halusivat tämän sodan ja jatkavat valehteluaan, jotta sota jatkuisi ja laajenisi.”

Pound näki manipuloinnin jatkuneen jo kauan:

“Sanomalehtien artikkeleissa valehdellaan ja vaietaan totuudesta. Vaikka kaikki lehdet eivät valehtele samalla tavalla, kaikki vääristelevät silti totuutta. Yhdysvalloissa ei ole julkista alustaa, jossa politiikassa voitaisiin keskustella rehellisesti. Kaikilla tiedotusvälineillä on tabuaiheita, joista keskustelu on kiellettyä. Kaikki mediat vääristelevät totuutta. Miettikää, kuinka paljon tiedotusvälineet ovat syöttäneet meille valheita näiden vuosien aikana.”

Poundin mukaan kansalaisten oli lakattava luottamasta lehdistöön ja tutkittava itse nykyisiä tapahtumia ja historiaa. Heidän olisi vaadittava kansanedustajiltaan tarkempia selvityksiä politiikasta ja toimistaan. Tiedotus oli niin kontrolloitua, ettei valtaapitävien vastaisia mielipiteitä voitu esittää. Kansalaisten oli siis keskusteltava keskenään ja kirjoiteltava esimerkiksi kirjeitä vanhojen siirtokunta-aikojen tapaan (ennen vuotta 1776).

Amerikan tilanne oli Poundin mukaan Eurooppaa pahempi, sillä Euroopassa esimerkiksi vapaamuurareista keskusteltiin yleisesti ja vapaamuurareita pidettiin yleisesti uhkana. Amerikassa heistä ei tiedetty juuri mitään. Pound kysyi: “Keitä he olivat? Mistä he saivat rahansa? Kuka kontrolloi heitä?”

 

Kenellä on oikeus luoda rahaa?

Tärkeään rahanluontikysymykseen liittyen Pound huomasi kontrolloidun lehdistön lisäksi myös korkeakoulueliitin peittelevän totuutta. Poundin mukaan historiassa on esimerkkejä siitä, että kansallisvaltiot ovat luoneet itse tarvitsemansa rahan sen sijaan, että ne olisivat lainanneet rahaa yksityisiltä pankeilta:

“Vuosia taloustieteilijät ovat valehdelleet ja jopa kehottaneet välttämään valtion myöntämiä lainoja. Kun Salamiin taistelun voittaneet laivat rakennettiin, rahat lainattiin valtiolta laivanrakentajille sen sijaan, että olisi pantattu koko kansakunta korkoa kiskovien […] sikojen joukolle. Ikävä kyllä lähes kaikki kansakunnat ovat päättäneet alkaa velkaantua sioille aina niistä päivistä lähtien, kun Englannin saastainen keskuspankki perustettiin.

On kuitenkin poikkeuksia, valtioita, jotka ovat rahoittaneet julkisia hankkeita itse. Yksi esimerkki on Pennsylvanian siirtokunta. Myös ranskalaiset lainaavat. Siksi britit ampuvat entisiä liittolaisiaan.

Kaikki mahdollinen on tehty, jotta amerikkalainen Utahissa tai Montanassa ei oppisi todellista taloutta tai historiaa. Perustuslakimme kuitenkin antaa kongressille luvan säädellä hintoja, vaikka sanamuoto kuuluu ’oikeus säädellä rahan arvoa’ – se on täysin sama asia.”

Poundin mukaan amerikkalaiset eivät ole tehneet perustuslain mukaista politiikkaa, vaikka laki tarjoaa suojan yksityisiä pankkiireita vastaan: ”Valtio voisi suojella kansaa, mikäli se noudattaisi perustuslakia ja antaisi kongressin luoda uutta rahaa!”

”Voisimme rakentaa oikeudenmukaisen yhteiskunnan yksinkertaisilla rahauudistuksilla, jollaisia Adams ja Lincoln olisivat pitäneet rehellisinä ja perustuslain mukaisina. Keinottelijat aloittaisivat mieluummin vuosien sodan ja tapattaisivat miljoonia nuoria sotilaita kuin antaisivat amerikkalaislehdistön kirjoittaa rehellisesti rahauudistuksen eduista.”

Matkustelustaan ja kansainvälisistä sitoumuksistaan huolimatta Pound oli ennen kaikkea amerikkalainen nationalisti ja mitä todellisimmassa merkityksessä patriootti. Samaan aikaan Pound totesi amerikkalaisten olleen erittäin epätietoisia Euroopan asioista.

 

Juutalaiskysymys ja rasismi

Pound ei ollut varsinaisesti juutalaisvihaaja: “Älkää aloittako pogromia. Se ei ole hyvä juttu.” Hän olisi halunnut tehdä jonkinlaisen kevyemmän pogromin, jos se olisi ollut mahdollista, eliitin huipulla suoritettuna verettömänä puhdistuksena. Hän kannatti laillisuusperiaatetta. Hän ei halunnut tuhota tai vainota juutalaisia.

Kommunismi oli Poundin mielestä vanhojen juutalaisten opetusten perillinen ja hän kutsui sitä “Juudan vasemmaksi kädeksi” ja julisti: “Bolshevikkien moraaliton järjestelmä on peräisin Talmudista […] Talmud on yksi ja ainoa bolshevistisen järjestelmän alkuperä.”

Poundin mukaan juutalaistaustaiset pankkiirit olivat vaikuttaneet voimakkaasti länsimaiden historiaan: ”Osoittaa täydellistä tietämättömyyttä väittää, että Ranskan vallankumous olisi voinut onnistua ilman juutalaisväestön panosta. […] Jos olisimme tunteneet Pariisin kommuunin taustat, olisimme ymmärtäneet paljon paremmin Venäjän bolshevikkivallankumousta. Ikävä kyllä meiltä pimitetään tärkeää tietoa. Miksi?”

Vaikka Poundia väitetään rasistiksi, hän oli harmissaan esimerkiksi rasistisista hyökkäyksistä japanilaisia kohtaan. Hieman Pearl Harborin jälkeen hän totesi: “BBC:n kommentaattori kertoi musiikkihallin yleisölleen, että japanilaiset olivat shakaaleja ja että vielä hetki sitten Japanissa vallitsi täysi barbaria. En ymmärrä, miten tällaista karkeaa typeryyttä voi pitää isänmaallisuutena.”

Pound totesi myös: “USA oli sanoinkuvaamattomalla törkeydellä […] loukannut mitä hienostuneimpia ihmisiä maan päällä, uhannut heitä nälänhädällä, uhannut heitä saarrolla ja uhitellut, että he olisivat liian heikkoja taisteluun.” Tulos oli Pearl Harbor ja USA:n interventio sotaan. Japanin kiinalaiset viholliset Pound näki vastaavanlaisina kansainvälisten rahanlainaajien ja juonittelijoiden uhreina kuin japanilaiset.

Poundia viehätti muiden kansakuntien nationalistiset tunteet. Hän ei ollut muukalaisvihaaja. Hän uskoi, että itsenäiset kansat tahtoivat vapautua kansainvälisen pääoman kahleista. Pound arvosti myös Eurooppaa ja sen kulttuureita. Euroopan ja Japanin anti sivilisaatiolle sai ihailua ja niiden riippumattomuuden murskaaminen järkytti Poundia: “On kansoja, jotka haluavat oman hallinnon eivätkä Baruchien tai Sassoonien diktatuuria. Montako miljoonaa liittoutuneiden sotilasta […] on tarkoitus kuolla Euroopan ja Japanin alistamiseksi?”

”Kannatamme kunniallista kansainvälistä kauppaa, olipa kyseessä sitten eurooppalaiset tai eräät juutalaiset kuljetusyhtiöt. Kannatamme luonnollista kaupankäyntiä – kaupankäyntiä, jossa kansakunnat käyvät vaihtokauppaa ylijäämällään ja omilla tuotteillaan. Miksi luonnollinen kaupankäynti ei toteudu? Miksi kaikkien alle 40-vuotiaiden oletetaan olevan valmiita kuolemaan monopolien ja törkeän epäoikeudenmukaisuuden puolesta?”

Pound arvosti Italian ja Saksan talousjärjestelmiä ja sanoi, että jokaista niissä toteutettua uudistusta olisi tullut puolustaa: “Parhaat miehet Englannissa tietävät tämän. Panettelun aika on ohi ja sen loppuminen tulisi todeta selvästi.” USA:n perustuslaki olisi mahdollistanut vastaavat uudistukset myös Amerikassa. Vastaava vallankumous oli hänen mukaansa kyseessä Vapaussodassa 1776 (brittiläisiä monopoleja vastaan).

 

Historian ja tiedon kunnioittaminen

Kaikki uudistukset vaativat kuitenkin tietoa. Poundin hyvä ystävä oli revisionistien kärkimies Harry Elmer Barnes. Yhdessä he nimittivät eliitin suosimia valheellisia eksyttäjiä “hovihistorioitsijoiksi”.

Pound havaitsi, että ihmiset eivät pystyneet tekemään oikeita päätöksiä tulevaisuuttaan ajatellen, koska heille oli valehdeltu heidän menneisyydestään. Poundin mukaan oli perustavan tärkeää tuntea historiaa. Tämä näkemys oli keskeinen hänen ohjelmissaan. Pound kehotti kuulijoitaan ottamaan selvää, keitä he olivat ja miksi maailma oli kriisissä. Kuulijoilleen Pound totesi:

“Älkää kuolko kuin eläimet. Jos hukutte valtamerellä tai kuolette aavikolla, ottakaa ennen sitä selvää, miksi teille on varattu tällainen kohtalo. Muuten kuolemme kuin eläimet. Koronkiskojat kutsuvat meitä karjaksi. Jos olemme tietoisia siitä, miksi kuolemme, emme ole karjaa vaan ihmisiä.”

Poundin asianajajat huomauttivat, että esitelmissä ei kritisoitu liittoutuneiden sotaponnisteluja tai heikennetty amerikkalaisten sotilaiden tai perheiden taistelutahtoa. Poundin pääasiallinen kritiikin kohde oli koronkiskonta ja talouspolitiikka. Lähetykset olivat lähinnä historian luentoja sekä poliittista ja talousteoriaa. Amerikkalaisille kerrottiin, että jos he olisivat ymmärtäneet Euroopan asioita paremmin, he olisivat tajunneet, että sota oli turha.

 

Julkaistu Sensuroitua historiaa –blogissa 20.4.2015.