Sisäministeriö: vasemmistoväkivalta ei ole tuomittavaa – maahanmuuttovastaiset julisteet ovat!

Suomen Sisäministeriö jatkaa tutulla suomalaisvastaisella linjallaan tuoreessa ”ääriliikehdintäkatsauksessaan”, jonka mukaan Rajat kiinni! –mielenosoittajien pahoinpiteleminen ei ole äärivasemmistolaista väkivaltaa.

Sisäministeriön mukaan suomalaiset ovat reagoineet eliitin tietoisesti kärjistämään pakolaiskriisiin ”väärällä tavalla”: levittämällä rehellistä tietoa siirtolaisrikollisuudesta kotikaupunkiensa katukuvaan.

Uuden ”Väkivaltaisen ekstremismin tilannekatsauksen” mukaan erityisesti kansallismielinen ja maahanmuuttovastainen liikehdintä on kasvanut Suomessa kuluneen vuoden aikana.

Erityisen huolissaan Sisäministeriö on Pohjoismaisesta Vastarintaliikkeestä, joka järjestää säännöllistä toimintaa useissa Suomen kaupungeissa. Tasan vuosi sitten yksi mielenosoituksista päättyi aggressiivisesti, kun Arto Savolainen ja joukko muita tunnettuja äärivasemmistolaisia provosoi Vastarintaliikkeen aktivisteja.

Savolainen on saanut tuomioita muun muassa huumausaine-, väkivalta-, ampuma-ase- ja omaisuusrikoksista. Sosiaalisessa mediassa hän on julkaissut toistuvasti poliiseihin kohdistuvaa vakavaa väkivaltaa (1, 2) ihannoivaa materiaalia. Tästä huolimatta Savolainen on Sisäministeriön mukaan viaton ”sivullinen” eikä väkivaltaisen äärivasemmistolaisliikkeen edustaja.

Julisteet ovat ongelma – vasemmistoväkivalta ei!

Myös Vastarintaliikkeen jakamat julisteet ja lentolehtiset suututtavat Sisäministeriötä.

Vaikka poliisi joutui jo vuosi sitten myöntämään, että maahanmuuttovastaisten julisteiden sanoma on täysin totuudenmukainen, julkaisee Vastarintaliike Sisäministeriön mukaan vihatotuuksia, joista ei tulisi puhua ääneen. Siksi kyse on ”ääriliikkeestä”.

Maahanmuuton haitoista kertovien lehtisten levittämä hysteria on aiheuttanut jo hilpeyttä sosiaalisessa mediassa.

Kuvakaappaus Sisäministeriön julkaisusta. Klikkaa suuremmaksi!
Kuvakaappaus Sisäministeriön julkaisusta. Klikkaa suuremmaksi!

Vihatotuuksista pöyristyneet kulttuurimarxistit ovat tehneet lentolehtisiä jakavista suomalaisista rikosilmoituksia, joissa näitä epäillään muun muassa törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, vainoamisesta, laittomasta uhkauksesta ja jopa törkeästä kiristyksestä.

Siinä missä maahanmuuttovastaisten suomalaisten toiminta aiheuttaa Sisäministeriössä tahattomaksi komiikaksi yltyvää kauhistelua, on suhtautuminen äärivasemmistoon paljon ymmärtäväisempää.

Sisäministeriö on painanut villaisella kaikki äärivasemmiston viimeisen vuoden aikana suorittamat pahoinpitelyt, vaikka monet niistä ovat tallentuneet nauhalle.

Sisäministeriön mukaan äärivasemmisto ei syyllistynyt yhteenkään pahoinpitelyyn, vaikka rasisminvastustajat ovat todistetusti hyökänneet Rajat kiinni! –mielenosoituksiin muun muassa Tampereella, Turussa ja Helsingissä.

Kun äärivasemmistolainen Tommi Karjalainen tuomittiin Rajat kiinni! –mielenosoittajan pahoinpitelystä tänä keväänä päiväsakkoihin, ei yksikään valtamedia uutisoinut asiasta.

Sisäministeriö noudattaa valtamedian linjaa ja pyrkii suojelemaan niitä, jotka ovat valmiit tekemään Suomesta monikulttuurisen maan vaikka väkivalloin.

 

Lue myös:

Poliisi ja valtamedia esittävät: väkivaltaa suvaitsevaisuuden nimissä
Protestointi toimii: valtamedia painostettiin uutisoimaan PAM-liiton väkivaltaskandaalista
Valtamedia jatkaa itsenäisyyspäivän väkivaltaisuuksien valkopesua
Vasemmisto hakkasi vammaisen ja poliiseja – valtamedian mukaan vain maahanmuuttokriittiset ”meuhkaavat”

17 kommenttia

  1. Suomessa ovat maanpetturit olleet vallanpitäjinä jo kymmeniä vuosia.

    Plusääni(27)Miinusääni(0)
  2. Ei mitään rääpyä. Suomessa on poliittinen Sisäministeriö ja poliisi, joka perseilee äärivasemmiston ja anarkistien kanssa kaulakkain. Suomalainen poliisi on menettänyt ehdoin tahdoin omasta aloitteestaan kaiken uskottavuutensa kansakunnan edessä, joka vieläpä maksaa heidän palkkansa. Ts. meillä on ”Hitmaneja”, joita ei ole edes tilattu. Poliisi puree ”ruokkivaa kättä” ja kumartaa kulttuurimarxisteille ja anarkistisille terroristeille samalla pyllistäen Sinivalkoiselle Suomelle ja sen perimmäisille arvoille. Meillä on ensimmäinen maanpettureiksi julistautunut ja itsensä tunnustautuneeksi valtiolliseksi viranomaiseksi, jonka päämäärä on rikollistaa valkoinen suomalainen kansa vaikenemalla vasemmiston ja etenkin maahanmuuttajien tekemät rikokset kanta-asukkaita kohtaan aina kuolemaan saakka puhumalla tekijästä ”kouraansa” silloin kun se ajaa mädätyspolitiikan agendaa ja tuo paksun tilipussin sinne missä ns. ”puhdashenkiset periaatteet ja sydän sijaitsevat.”
    Mutta vastaavasti maahanmuuttajan kohtaama ”väkivalta” johtuen suomalaisen juntin kovista nyrkistä itsepuolustusksellisesti ja mustalta mieheltä katkeaa kynsinauha, silloin huutavat kaikki veturien pillit ja laivojen äänitorvet tästä ”kauheudesta” ja ”rasismista” keskellä mustaa päivää.
    Suomesta on tullut maa, jota en koskaan olisi uskonut tapahtuman, vaikka päästäni olisi viety viimeinenkin aivosolu.
    Suomessa vallitsee eliitin ja anarkistien anarkia ja kaikki he ovat myyneet sielunsa Saatanalle ja tuholle. Päällepäätteksi tämäkään ei vielä riitä. Suomen Ev.lut kirkkokin on menettänyt viimeisenkin kosketuksen todelliseen Herran sanaan ja Pyhän Hengen johdatukseen vaihtaen sen poliittiseksi punapappi toiminnaksi, joka vielä huudotaan alas vahvalla Votkalla ja muilla väkijuomilla, kuin se pystyisi peittämään petoksen ja matalamielisyyden, jolla oma kristikansa ollaan valmiita myymään teuraaksi maallisesta kunniasta ja mammonasta. Lopulta kaikki ”dialogin vahventaminen” on turhaa ja edessä odottaa mestauspölkky. Silloin voi jokainen sanoa, että se on oleva harjoitetun uskontonsa kieltämisen ja politiikan ehdoton loppu.

    Plusääni(9)Miinusääni(1)
    1. ”Sinivalkoiselle arvo-Suomelle” ja sen ”kristikunnalle” (koko luihulle saatanalaumalle):

      VIELÄKÄÄN kukaan tässä lastenmurhaaja-, homojenhyväksyjä-, kirkonvesittäjä- ja jumalanpilkkaajakansassa ei näe syytä omassa itsessään (sydämessään, ytimessään Jumalan edessä), vaikka YKSIN siellä syy ja AINOA vihollinen on, ei missään muualla (jos ihminen tai kansa tekee parannuksen, Jumalan viha poistuu ja hän vie ITSE pois vitsaukset). Kun Kristus (syntien anteeksiantamus) on kaikkialla hylätty, koko kansa on jäänyt saatanan orjien joukkioksi (Ap. t. 26:18), joka nykyisin julistaa kiivaasti itsensä (siis saatanan, ihmisen oma tahtohan on saatanan pää ja ihmisen koko ”valkoinen” minuus on saatana hänessä, joten koko Suomi on saatana) vapautta ja pelastumista, synnyttäen Jumalan raivon. Sytyttämänne Jumalan viha teidän tuhoaa; olette hybriksessänne ja luihuudessanne keskellä sitä. Myrkyllinen saatanalauma, kaikki te – petätte kaiken, myös itsenne. Sen vuoksi Jumala on, syystä, heittänyt viholliset ja rikolliset niskaanne, tuhoamaan teidät. Näin tapahtuu oikeus.

      Hirvittävä rääkyjä- ja petturilauma.

      Joona 3. luku.

      Sen sijaan että oltaisiin rehellisiä ja suostuttaisiin oikeaan totuuteen, syytä etsitään – viimeiseen asti – muista. Suomi on saatanan vihoviimeistä pohjasakkaa, todella luihu ja myrkyllinen saastaläjä.

      Vesa-Ilkka Laurio

      Plusääni(5)Miinusääni(3)
      1. Nonniin osa 2, olen kirjoittanut tänne kommentin (yllä), ja ilmoitan tästä erikseen, koska kommenttini julkaistiin viivästettynä, niin ettei sen ilmestyminen tullut näkyviin uusien kommenttien listaan eikä kukaan tiedä minun kirjoittaneen kommenttia ja silleen. Ehkä tämä ilmoitus tulee näkyviin uusien kommenttien listassa ja silleen.

        Plusääni(4)Miinusääni(3)
      2. Viestisi on karu, mutta taidatpa olla oikeassa. Islamistit on Jumala lähettänyt kuritukseksi Jeesuksen Kristuksen hylänneen kansakunnan kimppuun. Tarkoituksena on yrittää herättää kansa löytämään omat juurensa ja oman Jumalansa. Jonkun verran väkeä kai vielä pelastuu, mutta eiköhän Suomi muutoin ole jo mennyttä kalua. Länsimaat ylipäätänsä alkavat olla iltaruskon tavaraa. USA:ssa on pientä toivon kipinää, koska kristinuskolla on ollut siellä vahvin asema länsimaista. Patrioottiliike siellä on ihan avoimesti kristillistä, mistä Suomi-kristitty voi olla vain kateellinen etenkin, jos vertaa sitä EVL/Lestadius- touhuun täällä. Missä on Suomen taisteleva kristillisyys? Odinin avulla tästä ei selvitä (tosin päihittää sekin Allahin 6-0).

        Plusääni(1)Miinusääni(3)
      3. Olet asian ytimessä Vesa-Ilkka Laurio 16.8.2016 at 18.48. Paatumus on vankkaa ja todellakaan omassa sydämessä (itsessä) ei pahemmin nähdä vikaa. (hengellinen sokeus)

        Ketään näistä pakanoista ei huolestuta joutuuko ITSE kadotukseen, vai ei. Omatunto ei kolkuta. Vaikka on nuhdeltu : ”Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?” – Matt. 23:33

        Tuon kysymyksen pitäisi olla oleellisin ja polttavin kysymys elämässä, ohittaen kaiken muun, sen jälkeen kun on sydämessään sisäistänyt syntisyytensä (10 käskyä herättää omantunnon). Voi aloittaa vaikka tästä (Martti Luther osaa vääntää nämä asiat rautalangasta) :

        http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/1kasky.html

        Kysymys on siis siitä mitä minulle tapahtuu kuoleman jälkeen? Joudunko Jumalan eteen tuomiolle, ilman pelastautumismahdollisuutta? Tilanne tulee olemaan toivoton! ”Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin.”

        http://www.luterilainen.com/fi/lue/saarnoja/hebr-10-19-31,-hirmuista-on-langeta-el%C3%A4v%C3%A4n-jumalan-k%C3%A4siin

        Muita täällä tuomitsevat kyllä ja haaveilevat vihollisen ripustamisesta lyhtypylväisiin. kts. alla kohta 3.

        Ja sielujen paatumuksen tähden kaikenlainen välinpitämättömyys ja yleinen nilkkimäisyys on Suomessakin niin yleistä. Se on kollektiivista. Kansan parista nousevat myös nykyiset päättäjät jotka ovat yhtä nilkkejä kuin kansa itse (kansan kuvaa, kansan edustajia todellakin), mutta tätäkään ei tosiasiaksi haluta tunnustaa, koska kansa pitää itse itseään, itseään parempana. Omana jumalanaan.

        Älykkäitä kyllä ollaan ja tietoviisaita. Jopa vihollisen kristinuskoa (ja koko ihmiskuntaa) vastaan kehitellyt teoriat kuten : evoluutioppi, juutalaisen Darwinin korostama kehitysoppi ja rotuoppi, psylogia, marxismi, humanismi, ja oman itsen palvonta on hyvin omaksuttu monissa piireissä hyvin, ja niitä käytetään perusteluina erinäisille asioille (esim. rasismille tai sen vastustamiselle), mutta Jumalan Sanalle käännetään selkä. Olisi ainoa pelastus.

        Jumala tekee ihmiselle uuden sydämen jolloin tulee kyky havaita sielunvihollisen valheet. Mutta, koska se on istuttanut itsensä luonnollisten ihmisten sydämiin (”Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle, asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.”), pitää aloittaa sydämen puhdistautumisesta, sillä se voi olla nyt vihollisen hallussa, jolloin on mahdotonta ymmärtää asioita:

        https://youtu.be/Vhgb21UE5eg

        Paavalin kirje efesolaisille 2:1-10:

        1 Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne,
        2 joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa,
        3 joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin;
        4 mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut,
        5 on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa-armosta te olette pelastetut-
        6 ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa,
        7 osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa.

        8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja-
        9 ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.

        Plusääni(3)Miinusääni(2)
        1. Niin, kansa todella on läpikotaisin paatunut, ikään kuin kivikova saatanapatsas, jota kaikin voimin ja ”sisulla” pidetään pystyssä. Kansa ei ole sietänyt Jumalan lain (käskyjen) julistajia ja on hankkinut heidän tilalleen korvasyyhyynsä kansan oman sanan (Jumalan sanan kieltämisen) julistajia, nykyiset pellepapit ja -kirkot.

          Jumalan lain (kymmenen käskyn) julistuksen tarkoitus on luhistaa ja tappaa tuo saatanapatsas (Suomen kansa), kun Jumalan sanassa vaikuttava Pyhä Henki (Raamattu on Pyhän Hengen kirjoittama profeettojen ja apostolien kautta) tulee sanan julistuksen myötä sydämeen asumaan ja ajaa siellä syntiinlankeemuksen peruina luonnostaan asuvan saatanan pois. Lain julistuksen tarkoitus olisi johtaa kansa synnintuntoon, sydämen luhistumiseen ja epätoivoon syntien vuoksi:

          ”Lain kautta tulee synnin tunto” (Room. 3:20).

          Tätä itsensä luhistumista (katumusta) kansa ei siedä, ja siksi kirkot on vesitetty, kristinuskon opettamiset lopetettu ja pappien tilalle hankittu uskontoklovnit, jotka kuolaavat kaikkialla saatanaa, 2. Kor. 11:14-15. Siksi kansa on kivenkova saatanapatsas (”sisu” tarkoittaa sitä raivoa, jolla saatanaa ylläpidetään) ja jää sellaiseksi. Siksi Jumala on hylännyt tämän saatanapatsaan ja lähettänyt viholliset ja rikolliset tuhoamaan sen.

          Jumalan käskyjen tarkoitus ei siis ole se, että ihmiset alkaisivat ulkonaisesti teeskentelemään hyviä tekoja ja hurskautta, ulkokultailemaan. Lain tarkoitus on viedä syvään omantunnon hätään syntien vuoksi, jolloin sielu halukkaasti tarttuu uskolla Kristukseen, syntien anteeksiantamukseen. Ilman sydämen hätää kukaan ei todellisesti tarvitse Jeesusta Kristusta.

          Kun Jumala esim. sanoo: ”Älä varasta”, niin hän sanoo: ”Sinä varastat” (ei ainoastaan teoissa vaan erityisesti sydämessä), ja sen hän sanoo KAIKILLE IHMISILLE MAAN PÄÄLLÄ. Jokainen syntyy luonnostaan syntisenä, syntiinlankeemuksen turmelemana. Ja kun ihmisen sydän ymmärtää, että tuo ”Sinä varastat” tarkoittaa sitä, että ihminen on matkalla ikuiseen helvettiin, se kauhistuu sydänjuuriaan myöten. Tätä on katumus, omantunnon hätä.

          Tällaisille lain kauhistamille tulee sitten julistaa evankeliumia (syntien anteeksiantamusta) Jeesuksessa Kristuksessa. Evankeliumin sanassa vaikuttava Pyhä Henki vaikuttaa sydämessä uskon siihen (ellei ihminen ryhdy vastustelemaan), jolloin ihminen uudestisyntyy. Koko tässä prosessissa, jossa Jumalan laki luhistaa ja tappaa vanhan syntisen ihmisen ja Jumalan evankeliumi synnyttää tilalle uuden vanhurskaan ihmisen, sanotaan parannukseksi; se on siis katumus + usko.

          Parannuksen myötä sydämiin tulee siis asumaan Pyhä Henki, Jumala itse, ja saatana joutuu kaikkoamaan pois. Ihminen muuttuu saatanan lapsesta Jumalan lapseksi. Silloin Jumala alkaa kuulla kaikkia hänen rukouksiaan, ja jos suurin osa kansasta tulee parannukseen, se voi rukoilla Jumalalta kaikkien vitsausten poistamista ja vihollisten poistumista:

          ”ja mitä hyvänsä te (uudestisyntyneet kristityt) anotte minun (Jeesuksen) nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa” (Joh. 14:13);

          ”Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen” (Joh. 15:7);

          ”Ja kaiken, mitä te anotte rukouksessa, uskoen, te saatte” (Matt. 21:22).

          Katumattomia syntisiä Jumala sen sijaan ei kuule:

          ”Me tiedämme, ettei Jumala kuule syntisiä” (Joh. 9:31).

          Nykyisessä tilassaan Suomen kansan on siis turha rukoilla Jumalaa, sillä Jumala ei kuule heitä. Ensin on tultava Jumalan lapseksi, uudestisynnyttävä Jumalan sanasta (sitä juuri on tuo parannus).

          Näilläkin sivuilla harrastetussa maallisten totuuksien selvittämisessä ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta niiden tulee johtaa katumukseen ja avun pyytämiseen Jumalalta, ei omatoimiseen vihollisten ripustamiseen lyhtypylväisiin. Suomessa on Jumalan ulkopuolelle jättävä ”kansallinen vastarinta”, mutta se vain tuo tuomion itsensä ja kansan päälle:

          ”joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan; mutta jotka nousevat vastaan, tuottavat itsellensä tuomion” (Room. 13:2).

          Oikea tie on parannuksenteko, joka tuo yhteyden Isään Jumalaan ja kaiken avun.

          Nykyisin Suomen kansa yksinkertaisesti on kyvytön sietämään totuutta. Siksi täällä on paljon ns. ”totuussivustoja”, joiden tarkoituksena on itsepetos: Jumalan totuuden kiertäminen ihmisen totuuden avulla. Ne vain ajavat saatanaa (luonnollista ihmistä itseään ja hänen tahtoaan), perimmäistä valhetta ja tuhoutumista – saatanapatsasta.

          Ei ole muuta apua kuin Jumala. Tie hänen yhteyteensä on Jeesus Kristus, Vapahtaja. Vain hän on voittanut maailman (Joh. 16:33) ja perkeleen (1. Joh. 3:8).

          Plusääni(7)Miinusääni(2)
          1. Vastaavasti kun 5. käsky sanoo: ”Älä tapa”, niin se sanoo: ”Sinä tapat (sydämessäsi, moni myös ulkonaisin teoin)”. Tämä käsky julistaa kaikki suomalaiset tappajiksi. Sydämen viha on murhaamista:

            ”Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja” (1. Joh. 3:15).

            Suomen kansa on murhannut jo 700 000 lasta laillisissa aborteissa. Kansaa ei kiinnosta, mihin heidän murhaamiensa lasten sielut joutuvat. Kukaan Suomessa ei ole kelvollinen yhdenkään lapsen vanhemmaksi.

            Kun Suomen kansa on kodeissa, kouluissa ja kirkoissa lopettanut (oikean) Jumalan sanan opettamisen lapsilleen, se heittää heidät ikuiseen kuolemaan, helvettiin. Suomi on kammottava tappokone. Sitä, tappokonetta, foorumeilla yritetään kynsin hampain puolustaa ja pelastaa.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
          2. Annan paljon arvoa mitä kirjoittelet Laurio, mutta harmi ettet voi lähteä edes kaljalle….:)

            Itse sinnistelen tässä hyvin epänormaalissa Mailmassa mm juomalla muutaman oluen Perjantaina, Jos Jumala minua siitä syyttää niin So be it , antaudun, mutta koetan silti viestittää jumallaleni että olen sukupolvea joka syntyi tähän paskaan, Mind altering stufs…propaganda….lies…

            Olen myös Rock sukupolvea , My generation, London calling etc…

            https://www.youtube.com/watch?v=594WLzzb3JI

            People try to put us d-down (Talkin’ ’bout my generation)

            Plusääni(1)Miinusääni(1)
          3. Machulle at 17.42

            Koska annat paljon arvoa kirjoitteluilleni, niin annan sinulle kirjoitteluani lisää. En juovu viinistä vaan täytyn Hengestä, kuten Jumalan sana opastaa (ks. alla).

            Mutta mikä kännikala sinä olet? Huumeiden vetäjä (tekstistäsi päätellen)? Sinusta saa kuvan, että olet elosteleva rääpäle, jotka et näe vikaa omassa sydämessäsi vaan syytät itse Jumalaa! Siinä olet tämän kansan tyyppiedustaja. Koska siis haluat kuulla minua, niin kirjoitan seuraavaa:

            Minulla on viralliset (Jumalasta peräisin olevat) todisteet siitä, että olet tyhmä ja mieletön vaeltaja, pilkkaaja, remunpitäjä, voivottelija, vaikertelija, torailija, Herran teoilta silmänsä sulkeva, Herran sanan ylenkatsoja ja pilkkaaja, perkeleessä ja lihan himoissa vaeltaja ja vihan lapsi, joka olet kuollut rikoksiisi ja synteihisi ja matkalla helvettiin:

            ”Katsokaa siis tarkoin, kuinka vaellatte: ei niin kuin tyhmät, vaan niin kuin viisaat, ja ottakaa vaari oikeasta hetkestä, sillä aika on paha. Älkää sen tähden olko mielettömät, vaan ymmärtäkää, mikä Herran tahto on. Älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä, puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle, kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä” (Ef. 5:15-20);

            ”Viini on pilkkaaja, väkijuoma remunpitäjä; eikä ole viisas kenkään, joka siitä hoipertelee” (Snl. 20:1);

            ”Kenellä on voivotus, kenellä vaikerrus? Kenellä torat, kenellä valitus? Kenellä haavat ilman syytä? Kenellä sameat silmät? Niillä, jotka viinin ääressä viipyvät, jotka tulevat makujuomaa maistelemaan. Älä katsele viiniä, kuinka se punoittaa, kuinka se maljassa hohtaa ja helposti valahtaa alas. Lopulta se puree kuin käärme ja pistää kuin myrkkylisko” (Snl. 23:29-32);

            ”Voi niitä, jotka aamuvarhaisesta väkijuoman jäljessä juoksevat ja iltamyöhään viipyvät viinistä hehkuvina! Kanteleet, harput, vaskirummut, huilut ja viinit on heillä pidoissansa, mutta Herran tekoja he eivät tarkkaa, eivät näe hänen kättensä töitä. – – Voi niitä, jotka ovat urhoja viinin juonnissa ja aimomiehiä väkijuoman sekoittamisessa, jotka lahjuksesta julistavat syyllisen syyttömäksi ja ottavat oikeuden siltä, joka oikeassa on! Sen tähden, niin kuin tulen kieli syö oljet ja kuloheinä raukeaa liekkiin, niin heidän juurensa mätänee, ja heidän kukkansa hajoaa tomuna ilmaan, sillä he ovat ylenkatsoneet Herran Sebaotin lain ja pitäneet pilkkanansa Israelin Pyhän sanaa. Sen tähden syttyi Herran viha” (Jes. 5:11-12, 22-25);

            ”Mutta pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta niin kuin paula; sillä se on saavuttava kaikki, jotka koko maan päällä asuvat. Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä” (Luuk. 21:34-36);

            ”Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät – – juomarit eivätkä pilkkaajat – – saa periä Jumalan valtakuntaa” (1. Kor. 6:9-10);

            ”Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne, joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa, joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niin kuin muutkin” (Ef. 2:1-3).

            Sinunkin raukan tulisi pukea päällesi Herra Jeesus Kristus (syntien anteeksiantamus) ja astua elämässäsi pyhityksen tielle:

            ”Vaeltakaamme säädyllisesti, niin kuin päivällä, ei mässäyksissä ja juomingeissa, ei haureudessa ja irstaudessa, ei riidassa ja kateudessa, vaan pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus, älkääkä niin pitäkö lihastanne huolta, että himot heräävät” (Room. 13:13-14).

            Sillä tavalla pääset vapaaksi synneistäsi ja alat riemuita ja ”juopua” Pyhästä Hengestä, joka sydämestäsi virtaa:

            ”Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: ’Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi – – Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi’” (Joh. 8:31, 32, 36);

            ”Vapauteen Kristus vapautti meidät” (Gal. 5:1);

            ”Mutta juhlan viimeisenä, suurena päivänä Jeesus seisoi ja huusi ja sanoi: ’Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon. Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niin kuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat’” (Joh. 7:37-38).

            Sinulta puuttuu Raamattu ja Jeesus Kristus – ja silloin kaikki. Raamattu on koko elämäsi ajan ollut saatavillasi (käytä 1933/1938 Raamattua).

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Jos itse olisin armeijassa olisi vallankumous jo tullut ja uskon että poliisi ei oli tullut väliin!!! Mkä teitä vaivaa alempiarvoiset sotilaat kansalaiset ettekö ole vielä nähneet armeija johdolta tarpeeksi maanpetturuutta???

    KOSKA TEILLE RIITTÄÄ!!!

    Plusääni(7)Miinusääni(0)
  4. Meinaateko nuoret sotilaat vielä kantaa raiskaaja neekereiden ym arabien laukut omaaan maahanne, miten kehtaatte eikö teillä ole palleja enään????

    Plusääni(8)Miinusääni(0)
  5. Miksi ette sano ettei käy itse olisin eronnut armeijasta tuossa vaiheessa!!! Tajuatteko mitä teette

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
  6. Ketä teidän isänne oikein on????? Saatanan luuserit!!! Miksi teitte sen?? En ikinä olisi totelut vapaamuurari kenraalia ym!! Olisin haistattanut vitut!!!

    Miksi ette puolustanut kaveria ja hakanneet tätä maanpetturia??

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
  7. Suomeessa on paha vallassa ja maa elää itselleen todella vaarallista aikakautta.

    Vasemmisto ei ole vielä missään ja koskaan saanut lopulta yhtään mitään hyvää aikaan!!!!!!

    Ja nyt Suomessa kulttuurimarixilaiset heiluttaa tahtipuikkoa esiripun takana. Ovat todella pahoja ja saavat aikaan vielä tuhoa ja kärsimystä.

    Saatanan kommunistit.

    Plusääni(8)Miinusääni(1)
  8. P.Orpon sieraimissa Brysselin lihapatojen tuoksu on vastustamaton – eikä hän ole ainoa siinä suhteessa. Siksi hän viime syksyn aikana otti yli 30000 turvapaikkaturistia avosylin vastaan. Lisäksi hänen vaimonsa lakiasiaintoimisto on tehnyt tuottoisaa bisnestä auttamalla näitä maahantunkeutuneita pysymään maassa. Ilman ulkomailta saapuneita loisiakin sosiaaliturvamme jo muutenkin käytännössä kustannetaan edelleen kriittisen korkeaksi paisutettua KOROLLISTA ULKOMAANVELKAAMME kasvattaen.
    Sitten kun ”veljestä” tulee ”veljenpoika”, eivät rikolliset vallanpitäjämme enää pystykään kansan jotenkuten tyytyväisenä pitämiseksi tarjoamaan ”leipää ja sirkushuveja”…

    Plusääni(6)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat