Sionisti-Soinille unelmavirka: juutalaiseen pankkiin Lontooseen?
Perussuomalaisten johdosta kesällä syrjäytetty julkisionisti Timo Soini saattaa Iltalehden mukaan siirtyä ”kultaiselle tunkiolle” ja ryhtyä pankkiiriksi Euroopan finanssikeskuksessa Lontoossa. Koronkiskonta olisi huomattavasti ulkoministerin virkaa rahakkaampi hillotolppa nöyryytetylle populistille.
Soinin uusi puolueviritelmä Sininen tulevaisuus ei ole ottanut tuulta siipiensä alle toisen julkisionistin, Simon Elon johtamana. Hallituspaikasta huolimatta Sininen tulevaisuus ei ole vielä edes puolue, sillä ryhmältä puuttuu tuhansia kannattajakortteja.
Sininen tulevaisuus on pyrkinyt profiloitumaan Perussuomalaisia ”maltillisempana” ja maahanmuuttomyönteisempänä puolueena. Elo mielisteli isäntäänsä Soinia myös kesän lukuisissa julkisissa esiintymisissään, joissa hän syytti perussuomalaisia ”antisemitismistä” ja kehui, että hänen siskonsa on tehnyt lapsia juutalaisen kanssa.
Kummallisen Sinisen tulevaisuuden antisemitismikorttiin keskittyvästä kampanjoinnista tekee se, että Perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari on vähintään yhtä kova sionisti kuin Elo ja Soini. Daavidintähtiriipusta kantava Huhtasaari kävi hiljattain Israelissa kuvauttamassa itsensä juutalaisten miehittäjien kanssa.
Nyt Soinilla on kuitenkin tilaisuus lyödä laudalta kaikki kilpailevat sionistit niin Sinisestä tulevaisuudesta kuin Perussuomalaisistakin. Hänelle on tarjottu jokaisen shekeliselkärangan unelmavirkaa juutalaisen Jacques Attalin perustamasta Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankista eli EBRD:stä!
Palkkio globalistisesta politikoinnista
”Ryvettynyt ulkoministeri pääsee halutessaan vihreälle virkaoksalle unelmakaupunkiinsa Lontooseen,” Iltalehti kirjoittaa ja jatkaa:
”Ensi vuoden syyskuun alusta on Suomelle vapautumassa EBRD-pankin johtokunnan varajäsenen kolmivuotinen virka. Soini saa sen tahtoessaan.
Jos Soini tarttuu hallituskumppaneidensa lupailemaan laskuvarjoon, Suomen tomut taakseen karistaessaan hän kuittaa reippaan ansiotasokorotuksen.
Johtokunnan varajäsenen vuosipalkka oli EBRD:n tilinpäätöstietojen mukaan viime vuonna enimmillään 149 000 Englannin puntaa.”
”Jos Soini tarttuu virkaan, se poikkeaisi totutusta. Aiemmin on ollut tapana, että Suomi nimittää varajäsenen paikalle ulkoasiainhallinnossa olleen virkamiehen. Nyt tämä paikka saattaa mennä ryvettyneelle poliitikolle.”
Iltalehti muistuttaa, että Suomen poliittinen eliitti käy jatkuvasti korruptoitunutta kauppaa kansainvälisistä pankkiiripesteistä. Hallitusneuvotteluissa 2015 Soini sai oikeuden päättää EBRD-nimityksestä, kun taas Euroopan investointipankin varapääjohtajan virka meni sionisti Alexander Stubbille. Keskusta sai Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäsenen viran.
Pankit tarjoavat kovapalkkaisia tehtäviä poliitikoille palkinnoksi siitä, että nämä ovat puukottaneet äänestäjiään selkään ja ajaneet globalismia kansallisen edun sijaan. Pankit käyttävät poliitikkoja myös lobbaukseen, minkä lisäksi koronkiskojat hyötyvät lainsäätäjien sisäpiiritiedosta. Tämä on länsimaista demokratiaa käytännössä.
Soini tultaisiin toivottamaan lämpimästi tervetulleeksi juutalaispankkiin, sillä hän on poliittisen uransa aikana edistänyt Goldman Sachsin ylivaltaa Euroopassa sekä ajanut pankkiirien sydäntä lähellä olevaa pakkomonikulttuurisuuspolitiikkaa.
2016 Soini kävi kumartelemassa juutalaisten edessä Israelin Yad Vashem –museossa sekä piti puheen, jonka mukaan Eurooppaan saapuneet maahantunkeutujat täytyy kotouttaa holokaustipropagandan avulla.
Lue myös: Perussuomalaisten seuraavakin puheenjohtaja edustaa Goldman Sachsia – rajoja ei suljeta
Hillotolppa tämäkin.
Kuva Huhtasaaresta Israelissa briljantti! Halla-Ahon perussuomalaisissa ei ole mitään toivoa. Luulin että tämä on jo päivänselvä juttu ja nähty tällä vaalikaudella mutta selkeästi ei. Ihmiset valmiita taas höynäytettäviksi.
Halla-aho(Bergroth) on kerennyt vaikka mitä Suomalais vastaista paskaa tekemään esim antamaan tukensa suurmoskeijalle, äänestämään vihapuhe lakien puolesta eussa, äänestämään aseiden viennin puolesta Saudi-Arabiaan, leimaamaan mvlehdet ja vastaavat julkaisut Venäjän trollaukseksi, veti ihan suvakkilinjaa siihen päivään asti kunnes persut hajosivat, piti turpansa kiinni eikä edes puolittaista sanaa kuulunut yhdeltäkään persulta kun Suomeen päästettiin ennennäkemätön määrä Islamisteja.
Koittakaa nyt helvetissä persuäänestämistä suunnittelevat herätä tai muuten ihan oikeasti ansaitsette kaiken tämän paskan mitä tällä hetkellä päättäjät niskaamme kaatavat!! En sano että tuolla on puolueissa parempia vaihtoehtoja mutta eteenpäin menemistä ei ole äänestää maanpettureita uudelleen ja uudelleen.
Tänne ei saada vastuuntuntoisia ja korruptiovapaita päättäjiä, ennenkuin Jumalan pelko palaa kansan syviin riveihin. Nyt tässä maassa jaellaan nonstoppina kynsilyöntejä Herran kasvoille. Kannattaa(on kaikilla mittareilla pakko) miettiä mihin ollaan menossa, sillä hinta tulee maksettavaksi, ja se on kauhea inhim. ajatellen. Tuomio tulee olemaan absoluuttinen ja pyhä. Toisin sanoen tuomioista puuttuu viimeisellä tuomiolla armo, inhimillisyys, kohtuullisuus ja suhteellisuus. Tuomiot lankeavat siis täysin ansioiden mukaisina.
Ajatelkoot kulttuurimarxistit, kirkkohomot ja muutkin mädättäjät, mitä on luvassa iankaikkisuudessa, kun tuomiot on annettu eikä mitään voi enää muuttaa. Iankaikkinen piina ja ahdistus, ja kipu, jonka määrää on mahdotonta edes hahmottaa. Lievimmätkin tuomiot Helvetin järvessä ovat kestämättömiä, mitä sitten ne, jotka kohtaavat perversionisteja, muhaajia ja maan- ja valtionpettureita jne. Seis, seis, seis! Tämä on hätähuuto.
VIHDOINKIN oikea, totuuden ytimeen osuva kommentti! Olen odottanut tällaista viimeiset 11 vuotta (jonka olen ollut netissä).
Mutta saatanan sokeuttama kansa ei näe eikä ymmärrä. Sydämet avaavaa Jumalan sanaa ei enää julisteta, jäljellä on vain ulkokultailu. Luopumus on paitsi laaja myös syvä. Raamattu kutsuu sitä sokeudeksi (kyseessä on siis ytimiin asti menevä saatanan orjuus). Nykyisin palvotaan ihmistä (”ihmisoikeudet”, ihmisen ”vapaudet”, ”demokratia”, ”sananvapaus”, ”oikeus” siihen, siihen, siihen jne., jopa kansa on julistautunut itse omaksi esivallakseen – ”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle”, perustuslaki 2§ – siis täällä kurissa pidettävät ovat omia kurittajiaan, Room. 13:1-5). Kun ihmistä palvotaan, palvotaan siis saatanaa (koska syntiinlankeemuksen seurauksena koko ihmiskunta on luonnostaan saatanan orja, saatanan asuessa sydämissä ja hallitsen sieltä kaiken ihmisessä). Ihmisoikeudet ovat saatanan oikeuksia (esim. homous ja lastenmurhat aborteissa). Ihmisen vapaudet ovat saatanan vapauksia. Demokratia on saatananvalta. Sananvapaus on saatanan sananvapautta. Ihminen on saatanan orjuudessa pelkkä kävelevä saatana (sydämessään), joka kyllä hyvin osaa teeskennellä tarvittaessa hyvää ja siten pettää, 2. Kor. 11:14-15. Kaikki maailmassa on nykyään valhetta ja murhaa, Joh. 8:44; 1. Joh. 5:19; Ap. t. 26:18. Jopa kouluissa ja kodeissa on luovuttu evankeliumin (vapautuksen) opettamisesta! Lapsia työntämällä työnnetään ikuiseen helvettiin. Sitä on koko Suomen kansan kaikki toiminta.
Tuomio Jeesuksessa pelastumattomille (hän hankki meille syntien anteeksiantamuksen Jumalan edessä) on ikuinen helvetti, jossa siis itse joudutaan omien ajatusten, sanojen ja tekojen kohteeksi (koska niistä ei ole vastaanotettu sovitusta). Kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä – siis koko luonnollisen (= Kristuksessa pelastumattoman) ihmisen elämä, Room. 14:23.
Vain Jeesus Kristus on pelastus yhtään mihinkään. Hän on tie kaiken avun luo, Isän Jumalan yhteyteen, Joh. 14:6.
Ainoa todellinen soturi on Jeesus Kristus, ja hänessä myös hänessä pelastuneet, joissa asuu Jeesus eikä enää ”ihminen itse”, Gal. 2:19-20; Room. 6:7.
Oli hienoa nähdä todellinen kommentti! VIHDOINKIN!
Suomi on luisumassa anarkismiin, kun kaiken maailman luuserit saavat heilutella puikkoja, jotka eivät heille kuulu. Heistä ei ole johtajiksi, orjapiiskureiksi korkeintaan. Miten päästä eroon moisesta ”älyvapaudesta”?
Olen tullut ymmärtämään kantapään kautta, että dramaattinen käännös tilanteessa tapahtuu, kun huomattava joukko kansalaisia kääntää kasvonsa Kristuksen ristiiä kohti. Nyt risti on selkien takana ja psykopolitiikan tuottaman aivosumun peittämänä.
Täytyy olla olemassa kenties isokin joukko kansalaisia, jotka ovat vielä herätettävissä ja pelastettavissa, ja valjastettavissa sotaan Jumalan Sanan asearsenaalilla. Ei kannata säästellä omaa henkeäänkään, jos saa olla Herran asialla. ”Jonk´on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa”. Vaikka henki menisikin.
Arvoisat maanmiehet! Käydään taisteluun kansamme puolesta, lastemme, naistemme ja elinehtojemme. Tehdään se Kristuksen Jeesuksen nimessä, joka on ainoa toivomme tässä hulluinhuoneessa, jota potilaat pyörittävät. Kansakunta on mielenhäiriössä, josta voi pelastaa vain
Puolassa ehkä asiat ovat juuri siksi niin hyvin, että Puola on maailman kristillisin maa…
Miten esim. saksalaisten murhaaminen ja maanryöstöt liittyvät kristillisyyteen?
Pitäishän se jo tietää keiden asialla nämä kaikki ovat :
http://hs.mediadelivery.io/img/978/21c82675243046559940f8666df78924.jpg
lUKEKAA vaihto ehto medioiden kommentteja halla ahon ylistyksestä! Valitettavasti lammas kansa on tyhmempää kaikista todisteista huolimatta varmaan kuin ennen! Halla aho on vitun luuseri paska niin jokainen maanpetturi! No ehkä uuspaavalniemi edes puhu mikä on ongelman ydin!!
Paavo tajukangas myös yksi suuri vajakki joka ei tunnu tajuavan yhtään mitään, muuta kuin ihmettelee ongelmia ja ylistää lusifer kansaa!!!
https://mvlehti.net/2018/12/06/syylliset-oulun-joukkoraiskauksiin-ovat-paattajamme-ja-valtamedia/
Ongelma on juuri tuossa. Syyllisiä ovat muka ”päättäjämme”. Paskat ne mistään edes päätä! Kansainvälinen juutalaisuus on kaiken syypää!!!
Mitäs kitisette. Tämähän on sitä huulesta vedettyjen ihannoimaa demokratiaa.
Äänestää ketä hyvänsä, niin kaikki ovat samanlaisia.
Mitä vittua sitten enää voi äänestää, jos Halla-ahoon ei voi luottaa?
En pitäisi mitenkään kauheasti jutskujen puolustajina Israeliin matkaavia suomalaisia kristittyjä. Niillä on vain usein tapana lähteä etelänlomalle Israeliin.
No mikä puolue peölastaisi Suomen täydeltä mamutukselta, jos Persut ei kelpaa?
Oksettavaa sakkia. Kuvottaa tuo Sioni-Soini. 170 kiloa paskaa säkissä. Tuo ei ole mitään muuta. Maanpetturi. Kuolee onneksi pian sydäriin tai johonkin muuhun.
”Judeo-kristillisyys” — hoh-hoh-hoh-hoh-hoh-hoo! ¦D
Soini, Hirvisaari, Huhtasaari… Hyh-hyh, mitä sakkia.
Kuinka perkeleen tyhmä äänestää YHÄ Perussionisteja?
(((Kauppalehteä))) olen tunkenut takkaan ja saunaan muijan tuodessa niitä töistään tähän tarkoitukseen. Seillä ollaan sitä mieltä — ja ohjataan koko kansaa siihen suuntaan myös (median tärkein tehtävä nykyisin!) — että valtionyritysten osakkeet kannataa myydä. Eli antaa juutalaiselle kaikki pysyvästi pienten, hetkellisten pikavoittojen vimmassa! On lyhytkatsoista touhua, perkele! Ei niitä kansallisomaisuuksia sitten enää koskaan takaisin saada millään ilveellä. Joudutaan vain maksamaan omasta (rauta)tieverkosta ynnä kalustosta, pohjavesistä, sähköverkosta & sähköstä sekä kaikesta mahdollisesta hirveitä maksuja juutalaiselle. Rahammekin joudumme nyt jo anomaan tappavaa korkoa vastaan yksityiseltä juutalaispankilta. Korkomenot maksetaan verovaroin eli kansasta tehdään eliitin ynnä heidän kätyreidensä orjatyövoimaa! Lopulta kätyritkin heitetään leijonille, kun heitä ei enää mihinkään tarvita. Ahneet ja sokeat ihmisperkeleet eivät tätäkään edes tajua.