Juutalaisvaltion perustamisessa Palestiinaan huomioitiin sen poliittisesti keskeinen suhde Eurooppaan, Aasiaan ja Afrikkaan nähden. Siten Israel muodostaa myös sotilas-strategisen polttopisteen maailman valta-asemaa ajatellen. Israelin valtio sisältyy kasaarieliitin suunnitelmien sarjaan toteuttaa tämän mafian pyrkimykset Talmudin ennustuksien mukaisesti.
Käyttäjän "Markku Juutinen" artikkelit - sivu 41/43
Noin kuukausi sitten turkkilaishävittäjä ampui alas pommitustoimenpiteessä olleen venäläishävittäjän Pohjois-Latakiassa. Venäläiskone putosi Syyrian puolelle rajan tuntumassa olevalle Jamadin kylän alueelle, jota turkkilaiset kutsuvat ”Turkmeenin vuori” nimellä.
Sipilän hallitus pyrkii jättämään lakiesityksen eduskunnalle helmikuussa 2016, mikäli työmarkkinajärjestöt eivät pääse yhteisymmärrykseen kilpailukykyyn liittyvistä ratkaisuista.
Kuluneella viikolla tuli ilmi kaksi erillistä raiskausepäilyä, joissa uhrina olivat 14-vuotiaat tyttölapset. Molemmissa tapauksissa todennäköisin syin epäiltyinä ovat turvapaikanhakijat.
Pariisin terrori-iskuun liittyvällä liioitteluun perustuvalla hysterialla lietsotaan kollektiivista ulkoista uhkaa ja pelonilmapiiriä, jonka välityksellä globaali eliitti voi ohjata julkista mielipidettä kannattamaan ylikansallisia pyrkimyksiään esimerkiksi sotilaallisen ”humanismin” alueella Lähi-idässä.
Pariisia järisytti myöhään illalla perjantaina (13.11) terrori-iskujen sarja, jota ranskalaislehdet kuvailivat ”täytenä sotana”, joka jättää jo ainakin 153 uhrin luvullaan Charlie Hebdon kokemat surmat synkkään varjoonsa.
Suomen liittyessä Euroopan Unionin jäsenmaaksi vuonna 1995, eivät kaikki aavistaneet unionin kehittyvän byrokraattiseksi demokratian ulottumattomissa olevaksi supervallaksi, jota ohjailevat vallanhimoiset miehet globaalien imperialistien itsevaltaiseen syleilyyn.
Venäläisen Kogalymavia-lentoyhtiön kone oli matkalla Sharm el Sheikhin lomakohteesta Pietariin lennonjohdon menettäessä tutkayhteyden koneeseen varhain lauantaina (31.10). Myöhemmin koneen hylky löydettiin Siinain niemimaalta Arishin kaupungista etelään. 1 Oliko Yhdysvaltojen ja Israelin elävöittämä ISIS asialla vai tapahtuiko lento-onnettomuus?
Äskettäin tapahtuneilla kirjamessuilla Helsingissä keskityttiin Venäjä-teemaan. Vastakkainasettelulta Suomen ja Venäjän välille ei voitu välttyä. Kirjamessujen keskustelutapahtumassa pohdittiin muiden muassa sitä, mikä olisi paras menetelmä propagandaa vastaan? Käyttökelpoisin tapa kuulemma olisi avoin ja vapaa keskustelu
Suomen poliittinen eliitti on saanut maamme noudattamaan Suomea köyhdyttävää kansainvälisten rahoituslaitosten sanelemaa toimintaa. Tämän poliittisen operoinnin tarkoituksena on ollut ja on edelleen ajaa esimerkiksi Euroopan valtioita konkurssiin EU:n liittovaltion ja maailmanvaluutan synnyttämiseksi.
Transatlanttista kauppa- ja investointikumppanuussopimusta (TTIP) neuvotellaan parhaillaan Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välille. Sopimus esitellään välineeksi esimerkiksi kaupan vapauttamiseen, turhan byrokratian poistamiseen ja sääntelyn joustavuuden lisäämiseen.
Muutama päivä sitten aloitti Venäjä ilmaiskut Daesh-Isis-terroristeja vastaan Syyrian hallituksen pyynnöstä vastavoimaksi Yhdysvaltojen johtamalle hyökkäykselle.
Ruotsalaisen Express-lehden toimittaja Lotta Gröning kirjoitti kolumnin, jossa kritisoidaan suomalaisten kielteistä suhtautumista pakolaispolitiikkaan ja sivutaan yleensä ”turvapaikanhakijoihin” liittyvää poliittista kenttää. Grönin myös ivailee Suomelle sen kokemasta avuntarpeesta sodan aikana.
Ruotsin keskustapuolue halajaa Naton turviin. Puolueen johto kirjoittaa Svenska Dagbladetin mielipidesivulla julkaistussa lausunnossa, että liittoutumattomuus voi osoittautua turvallisuusriskiksi turvan sijaan. Kuka uhkaa Ruotsin turvallisuutta? Puoluejohto tahtoisi myös Suomen liittyvän sotilasliittoon Ruotsin kanssa yhtä aikaa.1
Sipilän hallituksen yhteiskuntasopimuksen tyrmäyksestä katkeroitunut SSS-kolmikko on jälleen jyräyttänyt täysilaidallisen leikkauksia. Hallitus on jyräämässä kolmikannan. Samalla kuitenkin rahaa riittää pakolaistulvan ylläpitämiseksi ja muihin ulkomaisiin uskomattomiin kohteisiin.