Puhdistettu valkoinen jauho sisältää vain kolmanneksen täysjyväjauhon kuidusta. Suurin osa vihannesten, hedelmien ja viljojen kuiduista poistuu jalostusprosessin aikana.
Käyttäjän "Toimitus" artikkelit - sivu 46/232
1600-luvulla noitia poltettiin roviolla. Tänään noitia poltetaan median roviolla. Ruotsissa on eniten median ajojahtia Pohjoismaissa, ja sen määrä on viisinkertaistunut vuodesta 1980. Median ajojahdista on kehittynyt moderneja noitaoikeudenkäyntejä. Toimittajilla on valta tuhota ihmisen elämä täysin – voima, jota he mielellään käyttävät. Seurauksista yksilölle he eivät ota vastuuta. He vain tekevät samaa, kuin kaikki muutkin. Nyt […]
”Soini, Terho ja Halla-aho ovat kuin samasta puusta veistettyjä puheenjohtajaehdokkaita, sillä he kaikki ovat turvallisesti monikansallisten pankkien ja suursijoittajien taskussa.”
Macalla kerrotaan olevan lukemattomia positiivisia terveysvaikutuksia. Sen kerrotaan nostavan testosteronin määrää, lisäävän energisyyttä ja libidoa, parantavan mielenterveyttä, lievittävän kuukautisia edeltävää kipua sekä olevan hyödyllinen monin muin tavoin.
Ruotsinjuutalaisen Dinkelspiel-oligarkkiperheen omistama Öhmangruppen on valtaamassa suomalaistenkin piensijoittajien suosimaa Nordnet-yhtiötä. Dinkelspielit aikovat vetää Nordnetin pois pörssistä. Suomessa Arvopaperi-lehti uutisoi kaupoista neutraaliin sävyyn, mutta ruotsalaisen Nordfrontin mukaan kyse on likaisesta yritysvaltauksesta. Dinkelspielit omistavat Nordnetistä jo nyt huomattavan osan, mutta kauppojen avulla he pyrkivät saamaan paljon lisää äänivaltaa yhtiössä. Dinkelspielit tahtovat saada Nordnetistä noin 67,5 prosentin omistuksen […]
Maahanmuuttajamielenosoittajat tunkeutuivat rautatieaseman sisätiloihin vainoten naisia, jotka poliisi pelasti. Miksi tapahtuneesta ei uutisoida? MV-lehti uutisoi toissapäivänä muslimirähinästä Helsingin rautatieaseman edustalla ja jopa sisätiloissa: ”Muslimit rähinöivät Helsingissä 5.11. – ihanaa monikulttuurista rikkautta”. Viranomaiset eivät ole tiedottaneet sanallakaan siitä, mitä tuolloin tapahtui. Myöskään valtamedia ei ole uutisoinut asiasta mitään, vaikka maahantunkeutujien riehuminen tapahtui Suomen ehkä keskeisimmällä paikalla! […]
”Monet päättäjät, kuten presidentit Martti Ahtisaari ja Tarja Halonen sekä ministeri Alexander Stubb ovat nostaneet omat motiivinsa kouluvierailuunsa monikulttuurisuuden puolesta.”
Wikileaks on julkaissut jälleen uusia sähköposteja, jotka valottavat Clintonin pariskunnan häiriintynyttä mielenmaisemaa. Tällä kertaa tietovuodot käsittelevät perverssejä väkivaltarituaaleja. Wikileaks sai käsiinsä Hillary Clintonin presidentinvaalikampanjan päällikön John Podestan sähköposteja, joissa puhutaan niin sanotuista Spirit Cooking (’sielunpaistaminen’) –illallisista. Podestan perhe sai 28.6.2015 Marina Abramovic –nimiseltä ”performanssitaiteilijalta” sähköpostin, jossa kysyttiin, aikooko koko perhe osallistua ”sielunpaistajaisiin”. Abramovic on ladannut […]
Viime päivinä on uutisoitu paljon siitä, että Ison-Britannian poliittinen eliitti ja ”oikeuslaitos” yrittävät kumota Brexit-kansanäänestyksen tuloksen. Valtavirtainen valemedia ei ole kuitenkaan kertonut, ketkä ovat Brexit-vastaisen kampanjan moottoreita. Tohtori Andrew Joyce tutki Brexit-vastaisen kampanjan vaikutusvaltaisimpia taustahahmoja The Occidental Observer –julkaisua varten. Juutalaisten yliedustus hankkeessa on huomattavan suuri. Kuten olemme kirjoittaneet, pitää valtaosa juutalaisjulkaisuista Brexitiä haitallisena, koska […]
Yle-toimittaja Kaarina Hazard sekä ”ruskeaksi tytöksi” itseään kutsuva juutalainen Shirley ”Koko” Hubara osoittavat tukeaan kulttuurimarxistien järjestämälle ja valkoisilta kielletylle No Whites Allowed –tapahtumalle. Tapahtumasta uutisoi ensimmäisten joukossa Kansallinen Vastarinta, jonka mukaan No Whites Allowed on osa Helsingissä ensi viikonloppuna järjestettävää feministilaisuutta. Feministien mukaan rotuerotteluun perustuvan tapahtuman avulla voidaan torjua ”rasismia”. Järjestäjät ovat julkaisseet lisäksi listan […]
Joka kolmas sairastaa vyöruusun elämänsä aikana.
”Richin kannalta diili oli täydellinen: hänen todellinen isänmaansa Israel sai jatkuvasti arvokasta tiedustelutietoa, Rich itse rikastui huimaan tahtiin, ja koko lysti kustannettiin amerikkalaisten veronmaksajien rahoilla.”
Valtavirtainen terveydenhoitojärjestelmä painostaa vanhempia rokotuttamaan lapsensa, vaikka usein tilastolliset terveysriskit realisoituvat ikävin seurauksin.
Valtamedia on pitänyt kovaa ääntä Euroopan ”siirtolaisvastaisista iskuista”, kuten Lahden KKK-miehen esiintymisestä. Samalla toimittajat ovat yrittäneet vähätellä siirtolaisten rikoksia. Mitä sanoo faktantarkastus? Sekä Suomessa että muualla Euroopassa liberaalit toimittajat ja äärivasemmistolaiset aktivistijärjestöt ovat ”pitäneet kirjaa” ja panneet liikkeelle perättömiä huhuja maahantunkeutujiin kohdistuneista ”iskuista”. Kommunistisessa Stasi-tiedustelupalvelussa aiemmin työskennelleen juutalaisen Anetta Kahanen perustaman Amadeu Antonio -säätiön mukaan […]
Sionismin ja monikulttuurisuuden nimiin vannova valtavirtainen valemedia on kauhuissaan tohtori David Duken poliittisesta menestyksestä. Duke-vastainen mustamaalauskampanja on levinnyt nyt Amerikasta jopa Suomeen. Senaattoriksi pyrkivä Duke kauhistuttaa valtaeliittiä erityisesti siksi, ettei hän yritä tyypillisten ”maahanmuuttokriitikoiden” tavoin puolustella juutalaisia. Duken suomeksikin käännetty Juutalainen ylivalta –kirja on yksi aihealueen moderneja perusteoksia. Ei siis ihme, että Duke joutuu käymään […]