Ilman riittävää sappea elimistö ei pilko rasvoja eivätkä rasvaliukoiset ravinteet imeydy.
Terveys ja hyvinvointi - sivu 14/61
Sekä tieteellinen näyttö että tietoisuus D-vitamiinin tärkeydestä terveydelle kasvaa koko ajan.
PPI-pohjaiset lääkkeet aiheuttavat enemmän vahinkoa ihmisen elimistölle kuin aiemmissa lääketieteellisissä julkaisuissa on kerrottu.
”Tuttu kasvi tappaa monet organismit, kuten sellaisia bakteereja ja viruksia, jotka aiheuttavat korvasärkyä, flunssaa ja nuhaa.”
Rokotteiden aiheuttamista haittavaikutuksista maksetaan yhä enemmän korvauksia.
”Vaikka keinovalon käyttöönotto on mahdollistanut ympärivuorokautisen työnteon, kehomme ei ole sopeutunut valotulvaan siihen vuorokaudenaikaan, jolloin tulisi olla pimeää.”
”Syöpäteollisuus pyrki kaikin keinoin pimittämään ihmisiltä tiedon, että oli olemassa kivuton hoitomuoto, jota käyttämällä terminaalivaiheen syöpäpotilaiden parantumisaste oli 100 %.”
Runsasrasvainen ruokavalio auttaa pienentämään kehon rasvamäärää, ehkäisemään diabetesta ja edistämään sydänterveyttä.
Tutkimusten mukaan glyfosaatti vaikuttaa hermoston välittäjäaineisiin ja on yhteydessä moniin sairauksiin.
Käveleminen on muutakin kuin tapa siirtyä paikasta toiseen ja polttaa kaloreita: sillä on huimia hyötyjä mielenterveydelle.
Feta sulaa hyvin ja on vähemmän allergeeninen ja aiheuttaa vähemmän tulehdusta kuin lehmän maidosta valmistetut juustot.
Länsimaisen lääketieteen pahimmat virheet liittyvät vääriin diagnooseihin. Sairautta ei voi hoitaa oikein, jos ei tiedetä mistä se johtuu.
Kaikki tietävät, että probiooteista on hyötyä terveydelle. Alla mainitsemme kaksitoista vasta löydettyä hyötyä, jotka saattavat yllättää!
Kanelin yhdisteet lievittävät tulehdusta ja parantavat glukoosiaineenvaihduntaa.
Uusi tutkimus osoittaa, että tomaattiuute saatta ohentaa verta yhtä tehokkaasti tai paremmin kuin aspiriini, ilman sivuvaikutuksia.