Avokadon sisältämä avokatiini B häiritsee verisyöpäsolujen jakautumista, mutta jättää terveet solut rauhaan.
Tulokset hakusanalle "sy"
Vanha latteus kuuluu, että ”rasismi johtuu ennakkoluuloista”. Kantaväestö on syyllinen rasismiin, eivät maahanmuuttajat. Yleisradio pilasi huolimattomuuttaan vuosia jatkuneen propagandakampanjan haastattelemalla asiantuntijaa, jonka mukaan kontaktit siirtolaisten kanssa ruokkivat maahanmuuttovastaisuutta. Ylen Ajankohtainen ykkönen –ohjelman jaksossa ”Onko äärioikeisto vaarallinen” haastateltiin professori Heikki Patomäkeä. Ohjelmassa puhuttiin ”uusnatseista”, poliittisesta väkivallasta sekä Jyväskylän tapahtumista. Toimittaja Heikki Peltonen kysyi, miksi esimerkiksi monikulttuurisuudestaan […]
Yle.fi uutisoinnin mukaan presidentti Sauli Niinistö näkee taloudelliset leikkaukset eli poistot välttämättöminä Suomen velkaantuneen taloudellisen tilanteen takia. Taantumaan ollaan hiljalleen vasta heräilemässä, letkauttaa Niinistö Hangon-vierailunsa yhteydessä.
”Voimankäyttöä ja itsepuolustusta kritisoivien kommenttien taustalla on paistanut tietämättömyys.”
”Yhä useammin paljastuu tapauksia, joissa lääkäri tai onkologi on tehnyt syöpädiagnoosin vaikka potilas on terve.”
Haimasyöpä aiheuttaa neljänneksi eniten syöpäperäisiä kuolemantapauksia.
Syöpäsolut tarvitsevat happaman ympäristön, jotta ne voivat kasvaa ja levittäytyä nopeasti.
Jodi on kilpirauhasen hyvinvoinnin kannalta välttämätön hivenaine. Riittävä jodin saanti voi myös ehkäistä rintasyöpää.
”Tuoreiden tutkimusten ja raporttien mukaan terminaalivaiheen syöpäpotilaiden rankkoja kemoterapia- ja säteilyhoitoja jatketaan pitkälle senkin jälkeen, kun heidän tilansa on diagnosoitu toivottomaksi.”
Eturauhassyöpä on yleisin miehillä esiintyvä syöpä.
Veritulppia, aivoinfarkteja, sydänkohtauksia. Hormonipohjaisten ehkäisyvalmisteiden aiheuttamat vakavat terveysriskit ovat kiistattomat.
Sokeroidut ja prosessoidut elintarvikkeet aiheuttavat lukuisia haittavaikutuksia sekä lapsille että aikuisille.
”Tätä rokotetta ei ole testattu karsinogeenisen tai mutageenisen vaikutuksen varalta eikä sen vaikutusta hedelmällisyyteen tunneta.”
Kreikka hyväksyttiin eurojärjestelmään vuonna 2001, ja euro otettiin käyttöön seuraavana vuonna. Euroopan komission mukaan Kreikka oli kaunistellut tilastojaan. Kenenkä toimesta tämä oli tapahtunut? Kreikka on konkurssin partaalla, ja mikäli Kreikan velat armahdetaan, joutuvat EU:n takaaja valtiot maksumiehiksi. Kreikka on kansainvälisen taloudellisen katastrofin uhri?
Olibaanihartsin on havaittu auttavan syövän hoidossa.