Virallisen yhteiskuntamme petoksen kaksi peruspilaria ovat korolliseen velkaan perustuva raha- ja pankkijärjestelmämme sekä koko yhteiskuntaa liikuttava terveyspolitiikkamme. Onko Suomi pelkkä petos alusta loppuun?
lääketeollisuus - sivu 1/3
Tuhannet siteeraamanne ja viittaamanne tutkimukset ovat väärässä, käyttökelvottomia, merkityksettömiä, harhaanjohtavia – ja lääketieteelliset julkaisut ovat tietoisia asiasta, mutta eivät tee sille mitään.
Kirschin ja hänen tutkijakollegoidensa tutkimusten mukaan mielialalääkkeet ja lumelääkkeet eli plasebot vaikuttavat vain vähän tai eivät juuri ollenkaan masennukseen. Pelkällä sokeripillerillä on masentuneelle siis lähes yhtä suuri vaikutus kuin reseptilääkkeellä.
”Nyt osavaltion senaattori Pan esittelee uutta SB 18 -lakia, joka myöntää valtiolle täydellisen päätäntävallan lapsen parhaimmasta edusta, minkä osavaltion ja lääkeviranomaisten ”ammattilaiset” saavat määritellä.”
”Jos et ole aiemmin tutustunut karanteenilakiin, voi tulla järkyttävänä yllätyksenä kuinka helposti perusoikeudet voidaan heittää romukoppaan pandemian aikana.”
”Britanniassa keuhkosyöpäpotilaiden kokonaiskuolleisuusaste on 8,4 % kuukauden sisällä, mutta joissain sairaaloissa kuolleisuusaste oli huomattavasti korkeampi, jopa 50,9 %.”
”Kun otetaan huomioon se, mitä jo nyt tiedämme pysyvistä seksuaalisuusongelmista joita SSRI-lääkkeet ovat aiheuttaneet, on perusteltua pohtia sitä kuinka syntymää edeltävä tai lapsuudenaikainen altistuminen vaikuttaa henkilön kehitykseen tai toimintaan pitkällä aikavälillä.”
Jo lähes sadan vuoden ajan allopaattisen ja luontaisen tai funktionaalisen lääketieteen kannattajien välillä on ollut perustavanlaatuisia erimielisyyksiä.
”CDC on aiheuttanut monille merkittävää haittaa, kärsimystä ja jopa monta kuolemaa valheillaan ja itsekkäillä vilpillisillä toimillaan, jotka rikastuttavat lääketeollisuutta, eritoten rokotteiden valmistajia”
”Rokotteista tehdään toisin sanoen tehottomia ja niistä kiskotaan mahdollisimman kovaa ylihintaa. Kansalaiset joutuvat maksamaan huijauksesta niin euroissa kuin terveydellään.”
”Vahingollinen kemikaalien, lääkkeitten ja rokotteiden kasautumisen yhteisvaikutus aivoihin syntymästä lähtien on todellinen huolenaihe.”
”Kuolinsyy pannaan olemassa olevan sairauden syyksi eikä lääkkeen syyksi, vaikka potilas olisi ottanutkin sitä sairauden hoitoon.”
Ihmiset eivät enää kykene ajattelemaan selkeästi, vielä vähemmän muistamaan hallituksen ja rikollisen lääketeollisuuden tekemiä hirveyksiä. He voivat toistaa samat teot kerta toisensa jälkeen. He pitävät muutaman vuoden taukoa, jotta ihmiset ehtivät unohtaa.
Heikkilän mukaan ”Suomen media on muuttunut pelkäksi markkinointikoneistoksi”.
”Kolikolla voi kuitenkin olla positiivinen kääntöpuoli: fuusiot ovat usein merkki taloudellisista ongelmista.”