Valtavirtainen The Jerusalem Post uutisoi hiljattain, että juutalaisilla on ällistyttävä ylivalta-asema Amerikan presidentinvaaleissa – ainakin 50 % demokraattien vaalirahasta on peräisin juutalaisilta.
Yhdysvallat - sivu 13/22
”Vuonna 2015 Israelin silloinen puolustusministeri Moshe Ya’alon näkikin Israelin kannalta Islamilaisen valtion olevan parempi hallitsija Syyrialle kuin al-Assadin hallinto.”
”Hootonin mukaan saksalaisten verenperimää oli siis järjestelmällisesti muutettava, jotta maa ei enää koskaan muodostaisi sotilaallista uhkaa.”
”Kun rajat avattiin kaikille, muuttui keskivertomaahanmuuttajan profiili täydellisesti: saksalainen korvattiin esimerkiksi afrikkalaisella.”
Holokaustilobbaajat väittävät, että ”holokausti tapahtui, koska se on historian tarkimmin dokumentoitu tapahtuma”. Väite on varmasti historian suurin valhe, kuten artikkelissa osoitamme.
”Israel kaavailee nyt jopa sionistien ja ääri-islamistien yhteisiä aseistettuja joukkoja terroristien valtaamalle alueelle eteläisessä Syyriassa. Kehtaako joku vielä väittää, että Israel taistelee muslimiterrorismia vastaan?”
”Vaikka Israel on perustettu täysin laittomasti ei-juutalaisilta ryövätylle alueelle, ei George Soros ole kyseenalaistanut juutalaisvaltion olemassaolon oikeutusta.”
CEPA:n (Center for European Policy Analysis) raportti ”Winning the Information War” suosittelee eurooppalaista sensuuriviranomaista, jotta voitaisiin torjua esimerkiksi maahanmuuttovastaisuuden nousua.
”Juutalainen Kuhn, Loeb & Co. –pankki oli alusta asti edustettuna CFR:n hallituksessa, johon Kahn ja Warburg kuuluivat.”
Valtamedia on yrittänyt rauhoitella markkinoita ja kansalaisia uutisilla hyvin menneistä pankkien stressitesteistä, mutta asiantuntijat eivät näe syytä juhlaan.
”Miksi Venäjä ajoi Ukrainan IMF:n syliin, kun länsimainen finanssieliitti on yhdessä kuorossa vaatinut entistä kovempaa sotilaallista voimaa Putinia vastaan?”
”En yllättyisi lainkaan todisteista, jotka osoittaisivat Erdoğanin lavastaneen koko konfliktin luodakseen tekosyyn poliittisen opposition tuhoamiselle.”
”On riski, että mikäli Britannia ei liity Euroopan talousalueeseen, hallitus tulee täyttämään pankkien kaikki toiveet, jotta nämä eivät lähtisi. Tämä johtaisi pankkien vaikutusvallan nopeaan paisumiseen.”
”Kun Filip II määräsi juutalaisten omaisuuden takavarikoitavaksi, selvisi, että ’juutalaiset olivat omistaneet puolet koko Pariisista’!”
Lähes kaikki itsenäisiä medioja lukevat ovat törmänneet yhdysvaltalaisen David Deesin provokatiiviseen ja äärimmäisen tarkkanäköiseen taiteeseen.