Otsoni on lääkeaineena halpa ja hoitomuotona usein hyvin tehokas.
Artikkelit - sivu 82/276
Tällä kirjoituksella halutaan innostaa suomalaisia taisteluun vapautensa puolesta, kohti mahdollisimman täydellistä itsenäisyyttä, irrottautuaksemme kansainvälistä rahan imperiumia palvelevasta Suomen poliittisesta eliitistä, laittomasta Euroopan unionista, eurosta ja Natosta.
Lähi-idän politiikkaan erikoistunut al-Monitor uutisoi, että Venäjä ja Iran eivät vaikuta lisäävän strategista yhteistyötä. Tämä voi yllättää monet, sillä Syyrian sodan vuoksi Venäjää ja Irania pidetään usein luontevina liittolaisina. Venäjä on liittoutunut Syyrian hallituksen kanssa, koska Venäjällä on maassa sotilastukikohtia. Syyrian hallitusta vihaava valtamedia on alkanut tämän vuoksi väittää, että Venäjä olisi länsimaiden ”geopoliittinen vihollinen” […]
Vihervasemmistolle ja kunniakansalaisille iloisena uudistuksena kerrottiin radion Yle Puheessa maanantaina 21. marraskuuta, että suomalaisuuteen liittyvä perinteinen monikulttuurisuus muutetaan uusille kunniakansalaisille sopivaksi monikulttuurisuudeksi, jossa somalien ym. kulttuuria esitellään museoissa. Perinteisesti Suomen kansallismuseo on esitellyt Suomen historiaa kivikaudelta nykypäivään. Kansallismuseon rakennuksen suunnittelun toteutti Eliel Saarinen. Arkkitehtuuri edustaa kansallisromantiikkaa ja jugendia. Museon sisääntuloaulan katossa on Akseli Gallen-Kallelan maalaamat […]
Kukaan ei tiedä, miten käy Eurooppaa uhkaavalle TTIP-pankkivaltasopimukselle, kun Trump astuu virkaan.
Perussuomalaiset nuoret varmisti uudella puheenjohtajanimityksellä, ettei järjestö tule vastaisuudessakaan ajamaan itsenäisyyden eikä valkoisen Suomen asiaa. PS-nuorten uusi puheenjohtaja on kuopiolainen Samuli Voutila, joka vannoo tiukasti EU:n, Naton sekä niiden ajaman länsimaisen liberalismin eli kulttuurimarxismin nimiin. Blogikirjoituksessaan ”Ei enää koskaan yksin – Suomi NATO:n jäseneksi” Voutila kertoo tahtovansa, että ”Suomi on osa länttä myös sotilaallisesti”. Voutilan […]
Juutalaisen Erkko-säätiön omistama valemedia Ilta-Sanomat aloitti hyvissä ajoin itsenäisyyspäivän kulkueista valehtelun. Lehti valehteli, että 612-kulkueen jäsenet olisivat osallistuneet väkivaltaisuuksiin viime vuonna. Valtamedia on yrittänyt jo kolmatta vuotta pelotella kansalaisia pois 612-kulkueesta väittämällä, että kulkue toimisi väkivaltaisesti. Pelottelu ei ole onneksi purrut, vaan kulkueen osallistujamäärä on vain kasvanut. Ilta-Sanomat valehtelee uutisessaan: ”Viime vuonna 612-soihtukulkueen yhteydessä poliisi […]
Suosittu Youtube-käyttäjä Miten Maailma Toimii on suomentanut Ursula Haverbeckin videon, jossa tämä kertoo Euroopan pakolaiskriisin salatuista taustoista. Tekstitykset voi asentaa päälle hammasratassymbolista. Magneettimedia on kirjoittanut aiemmin videon pohjalta artikkelin ”Suunnitelma Euroopan tuhoavasta pakolaiskriisistä laadittiin jo 1940-luvulla”, jossa muun muassa totesimme: ”Toisen maailmansodan aikana Amerikassa julkaistiin Haverbeckin mukaan kolme merkittävää kirjoitusta, joissa pohdittiin samaa kysymystä: ’Mitä […]
Merkel tahtoo varmistaa, että Saksa on myös tulevaisuudessa avoin laittomille maahantunkeutujille.
”Ratkaisevaa on tietysti se, kuinka päteviä ja hyvin uhat tiedostavia henkilöitä presidentti Trump nimittää keskeisten torjuntavirastojen johtoon.”
Putinin hallinto ei muodosta aitoa oppositiota sionistien globaalille hegemonialle ja Uudelle maailmanjärjestykselle. Miksi sitten Putinin Venäjä auttaa vilpittömän oloisesti Syyrian hallintoa? Tätä syytä pohdimme lyhyesti tässä artikkelissa.
”Vuosien tutkimisen ja kokeilujen jälkeen tajusin kahdeksan askelta, jotka jokainen suolistosairaudesta kuten Crohnin taudista tai enteriitistä kärsivän tulee ottaa, jos haluaa parantua nopeasti ruoansulatuselimistön sairaudesta.”
Sionistien laiton siirtokuntaprojekti ja viha palestiinalaisia kohtaan saattaa koitua Israelille kohtalokkaaksi virheeksi.
Valtamedia arvuuttelee tällä hetkellä, kenestä tulee Amerikan seuraava ulkoministeri. Erot pääehdokkaiden välillä ovat lähinnä kosmeettisia – he kaikki ovat verenhimoisia sionisteja. Tiedotusvälineiden mukaan kirkkaimmat ennakkosuosikit ovat tällä hetkellä republikaanien entinen presidenttiehdokas Mitt Romney, Amerikan entinen YK-lähettiläs John Bolton sekä New York Cityn entinen pormestari Rudy Giuliani. Donald Trump sai paljon ääniä siksi, että hän kritisoi […]
Miksi Hillary Clinton ja kanssajuonittelijat estivät avun ja uhrasivat amerikkalaisia henkiä Libyassa?