”Mitä enemmän pankki antaa lainaa, sitä tuottavammalta se vaikuttaa lyhyellä tähtäimellä, mikä nostaa pankin johdon palkkioita. Kyse on kirjanpitohuijauksesta.”
Käyttäjän "Toimitus" artikkelit - sivu 67/232
Monet diabeetikot tiedostavat matalaglykeemisen ruokavalion hyödyt. Mutta miksi he eivät ole kuulleet kurkumasta, joka on yksi maailman tutkituimmista antidiabeettisista kasveista?
Australialainen SBS-kanava haastatteli hiljattain Syyrian presidenttiä Bashar al-Assadia, joka johtaa taistelua ISIS:iä ja al-Qaidaa vastaan. Assadin mukaan amerikkalaisista on vuosikymmenten ajan ollut vain harmia. Assad totesi haastattelussa, että 1950-luvulta lähtien Amerikan jokainen hallitus on tehnyt tuhoisaa ulkopolitiikkaa luoden jatkuvasti uusia ristiriitoja, joita ei ole edes yritetty ratkaista. Assad nosti esimerkkitapaukseksi Irakin. Saddam Husseinia pelänneen Israelin […]
Savon Sanomat uutisoi tänään, että poliisin kirjaamien seksuaalirikosten määrä on kolminkertaistunut edelliseen vuoteen nähden. Lehti myöntää, että ainut konkreettinen selitys hämmästyttävälle kehitykselle on se, että hallitus on päästänyt maahamme viimeisen vuoden aikana ennätysmäärän laittomia tunkeutujia. Savon Sanomien uutinen rikkoo pitkään jatkuneen mediahiljaisuuden. Suomalainen poliisi ja valtamedia ovat viime kuukausina tehneet kaikkensa, jotta katupartiot ja maahanmuuttovastaiset […]
Goldman Sachsin rikosten vuoksi 250 miljoonaa ihmistä alkoi 2008 kärsiä nälänhädästä. Nälkää näkevien määrä kasvoi historiallisen suureksi.
Eurooppaan kohdistuvaa siirtolaistulvaa ylläpitävän juutalaisen George Sorosin mukaan EU-valtioiden on velkaannuttava pankeille, jotta maat kykenevät ratkaisemaan hänen itsensä rahoittaman pakolaiskriisin. Tuoreessa vetoomuksessaan Euroopan parlamentille Soros toteaa, että Brexit ja pakolaistilanne ovat kaksi Euroopan suurinta haastetta tällä hetkellä. Ratkaisuksi hän ehdottaa liittovaltiohanketta, jolle hankittaisiin rahoitusta hänen itsensä kaltaisilta keinottelijoilta. Soros kutsuu miljardien dollareiden lainasuunnitelmaansa ”kasvurahoitukseksi”. Komealta […]
MV-lehti kysyi tänään, kenen palveluksessa ja missä tarkoituksessa aliupseeri Juho Pylvänäinen osallistui sotilaspuvussa mielenosoitukseen? Ylikersantti on vain vähän miehistön yläpuolella. Aliupseeri Juho Pylvänäisen osallistuminen Pride-mielenosoitukseen oli vähemmän itsenäinen, kuin osallistuminen poliittiseen ohjaukseen armeijan saattamiseksi USA–Nato -henkeen yhteensopivaksi. Kun Pylvänäisen kavereita ja tykkääjiä tarkastelee, hänen touhuunsa linkittyy iso kulttuurimarxistien verkosto. Vähemmän maineikas amerikkalaismielinen everstiluutnantti Torsti Sirén […]
Useat vaihtoehtomediat ovat kutsuneet Amerikan republikaanien presidenttiehdokasta Donald Trumpia riippumattomaksi todellisen opposition edustajaksi. Väite on valheellinen. Uutisoimme jo toukokuussa, että Trump on palkannut Goldman Sachsille ja George Sorosille työskennelleen juutalaisen Steven Mnuchinin vaalikampanjansa rahoituspäälliköksi. Vaikka Trump on kalastellut ääniä eliittivastaisilla lausunnoillaan, puhuvat hänen konkreettiset tekonsa puolestaan. Juutalaiset järjestöt ovat vastustaneet kovaan ääneen Trumpia siksi, että […]
Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n johtoon kuuluva juutalainen David Lipton vaatii Irania alistumaan ulkomaalaisille pankeille ja lopettamaan Hizbollahin tukemisen. Al-Monitor-julkaisun mukaan Iranissa vieraillut Lipton tahtoo, että Iran tekee ”perustavanlaatuisia muutoksia” pankki- ja rahoitusjärjestelmäänsä. Liptonin mukaan Iranin tulisi toimia nyt samalla tavalla kuin Itä-Euroopan maat toimivat Neuvostoliiton romahdettua. Tuolloin Liptonin kaltaiset (usein juutalaistaustaiset) oligarkit yksityistivät julkisen omaisuuden ja […]
”Pride-marssin mainostaminen koko perheen tapahtumana kuulostaa hämmentävältä, sillä kuvien perusteella ei kenenkään vastuuntuntoisen aikuisen pitäisi viedä lastaan moiseen tapahtumaan.”
Selleriä on käytetty aasialaisessa kansanlääkinnässä tuhansien vuosien ajan.
Ihmisiä on hoidettu ruoan avulla koko tunnetun historian ajan. Pidämme monia yrttejä pelkkinä mausteina, vaikka niitä voidaan käyttää myös lääkkeenä.
Eliitin keskustelu Brexitin uhista ja mahdollisuuksista jatkuu. Israelissa näkemykset ovat polarisoituneet sadistisimpien siirtokuntafanaatikoiden ja pragmaattisempien sionistien välillä. Kuten eilen uutisoimme, EU:ta pidetään yleisesti sionismille hyödyllisenä maailmanpoliittisena rakenteena, joka on ollut elintärkeä juutalaisvaltion taloudellisen hyvinvoinnin kannalta. Osa kiihkosionisteista on kuitenkin valmis hankkiutumaan siitä eroon siksi, että monet EU-maat ovat muodollisesti vastustaneet laitonta siirtokuntapolitiikkaa. Erohakemuksen jättänyt, porsaaseen […]
Heikkilän mukaan ”Suomen media on muuttunut pelkäksi markkinointikoneistoksi”.
MV-lehti julkaisi suomennettuna Puolan TVP:ssä 27.6.2016 julkaistun jutun Saksan ja Ranskan suunnittelemasta supervaltiosta, jonka tarkoitus on korvata EU: ”Supervaltio EU:n tilalle – Ranskan ja Saksan uhkavaatimus” Eurooppalainen supervaltio EU:n tilalle. Tällaisen ultimatumin esitti Saksan ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier Visegrad-ryhmän valtioille Prahan kokouksessa. Ajankohtaisohjelma Minęła 20 ja tvp.info -portaali saivat käsiinsä suunnitelmaa kuvaavan 9-sivuisen dokumentin, jonka ovat […]