Iltalehti uutisoi, että Suomen, Finnairin ja Israelin välille syntyi 1990-luvun alussa merkillinen kolmiodraama, kun juutalaisia alkoi matkustaa Neuvostoliitosta miehitettyyn Palestiinaan. PLO eli Palestiinan vapautusjärjestö vastusti luonnollisesti juutalaisten kuljetuksia Palestiinaan. Palestiina on sionistien laittomasti miehittämää aluetta, jossa juutalaishallinto sortaa raa’asti alkuperäisasukkaita näiden uskontoon katsomatta. PLO vaati Suomen hallitusta estämään järjestelyn, jossa juutalaiset miehittäjät matkustivat Neuvostoliitosta Suomen […]
Uutiset - sivu 26/80
Vaihtoehtomediat ovat vuosien ajan kirjoittaneet kriittisesti vallitsevista ravintosuosituksista. Arvovaltaisessa Jama Internal Medicine –tiedelehdessä julkaistu artikkeli kertoo, kuinka sokeriteollisuus ohjasi ravintokeskustelun sivuraiteille lahjomalla tutkijoita. Artikkelissa käsiteltyjen asiakirjojen mukaan sokeriteollisuuden etujärjestö Sugar Research Foundation maksoi 60-luvulla Harvardin yliopiston tutkijoille 6500 dollaria, mikä vastaa 50 000 dollaria vuonna 2016. Lahjusten tarkoituksena oli pimittää sokerin ja sepelvaltimotaudin välinen yhteys […]
Netflix alkaa tänä perjantaina levittää Suomessa sionistista propagandafilmiä, jonka teema on pelastusryhmäksi naamioitu terroristijärjestö nimeltä Syyrian siviilipuolustus (Syrian Civil Defence). Dokumentin nimi on Valkoiset kypärät, joka on myös Syyrian siviilipuolustusjärjestön yleinen kutsumanimi. Valkoisista kypäristä on tullut oleellinen osa sionistien propagandasotaa Bashar al-Assadin hallitusta vastaan; Valkoiset kypärät on terrorismin ystävällinen julkisivu. Netflix on ajoittanut elokuvan julkaisun […]
Middle East Eye (MEE) kirjoittaa, että Mahmud Ahmadinežadista saattaa tulla jälleen Iranin presidentti. Monet ovat tyytymättömiä pehmeämpää ja länsimyönteistä linjaa edustavaan nykyiseen presidenttiin, Hasan Ruhaniin. Iranissa pidetään seuraavat presidentinvaalit toukokuussa 2017. Ruhanin tukijat ovat MEE:n mukaan alkaneet pelätä, ettei nykyinen presidentti välttämättä jatkakaan toiselle kaudelle. Ruhani edustaa länsiystävällistä myöntyväisyyslinjaa. Monet äänestivät häntä alunperin siksi, että […]
Valtavirtainen Deutsche Wirtschafts Nachrichten (DWN) uutisoi viikonloppuna, että Suomen veronmaksajat ovat joutuneet rahoittamaan sionistista projektia, jossa terroristeja koulutetaan hyökkäämään Iraniin. DWN kirjoittaa, että muun muassa suomalaiset, amerikkalaiset, saksalaiset ja brittiläiset sotilaat ovat kouluttaneet Kurdistanin vapauspuolueen (PAK) terroristeja Irakissa. PAK-koulutusta järjestettiin DWN:n mukaan Isis-vastaisen koulutusohjelman kulissien suojissa. DWN ja PAK vahvistavat, että länsimaiset kouluttajat tiesivät tasan […]
Kansallinen Vastarinta julkaisi viikonvaihteessa videon, joka osoittaa, kuinka fanaattista ja epä-älyllistä toimintaa ”antirasistinen” aktivismi pahimmillaan on. Videolla esiintyy rasisminvastaiseen mielenosoitukseen matkaava nainen, joka törmääkin yllätyksekseen kansallissosialistiseen mielenosoitukseen. Nainen menettää nopeasti itsehillintänsä, ja hänen kumppaninsa joutuu seuraamaan syljensekaista raivokohtausta vierestä vähintäänkin nolostuneen oloisena. Kansallisen Vastarinnan mukaan naisen jälkeen paikalle saapui astetta uhkaavampia vasemmistofanaatikkoja, jotka kantoivat käytöksensä […]
Viime lauantaina Helsingissä järjestettiin Pidetään Suomi Suomena –niminen maahanmuuttokriittinen mielenosoitus, jonka oli määrä olla avoin kaikille kansallismielisille. Moni jätti kuitenkin osallistumatta kummallisen puhujavalinnan vuoksi. Muun muassa perussuomalaisten puoluelehti haastatteli Vuosaareen puhumaan saapunutta somalia Mona Walteria, joka ei ollut kiinnostunut niinkään maahanmuutosta vaan islaminuskon vastustamisesta. Walter asuu Ruotsissa. Keskustelua Walterin esiintymisestä on käyty muun muassa sosiaalisessa […]
Toimittaja, joka kirjoitti raiskauksesta sanomalehti Birguniin, Huseyin Simsek, totesi, että hän ja lehti ovat saaneet useita tappouhkauksia sosiaalisessa mediassa, koska asiasta on uutisoitu. Heinäkuussa Turkin perustuslakituomioistuin kumosi lakipykälän, joka teki kaiken seksin alle 15-vuotiaan lapsen kanssa rangaistavaksi “seksuaalisena hyväksikäyttönä”. Parlamentti sai puoli vuotta aikaa ehdottaa uutta lakia. Paikalla paljastuneet tosiasiat viittaavat siihen, että lasten seksuaalinen […]
Juutalainen Goldman Sachs –rikollispankki yrittää manipuloida Italian senaatin asemaan ja perustuslakiin liittyvää kansanäänestystä. Kriittinen talousjulkaisu Wolf Street uutisoi, että monikansalliset pankit pelkäävät kuollakseen negatiivista äänestystulosta. Goldman julkaisi tuoreeltaan 14-sivuisen raportin, jonka mukaan italialaisten täytyy kannattaa kansanäänestyksessä perustuslaillista lakiuudistusta. Mikäli italialaiset eivät tottele, voi poliittinen kuohunta aiheuttaa rikollisille pankeille suuria taloudellisia tappioita. Taustalla kummittelee Italian pankkikriisin […]
Yleisradion ja juutalaistoimittaja Ruben Stillerin Pyöreä pöytä –ohjelma on palannut kesälomilta, mikä tarkoittaa suomalaisvastaisen propagandan tulvaa suomalaisen veronmaksajan kustannuksella. Pyöreässä pöydässä kukin juontajista esittelee aiheen, josta piinkovien kulttuurimarxistien paneeli keskustelee muutaman minuutin ajan. Syksyn ensimmäisen lähetyksen alkulämmittelyksi toimittaja Kaarina Hazard hyökkäsi suomalaisia perhearvoja vastaan. Paneelin mielestä avioerojen määrä kasvaa, koska ”miehen ja naisen välinen” avioliittoinstituutio […]
Yleisradion Docventures-ohjelmassa vieraillut toimittaja Jessikka Aro tuskailee, että Suomen viranomaiset puuttuvat edelleen liian helläkätisesti sananvapaus- eli ajatusrikoksiin. Vaikka keskustelun pääpaino oli Arolle luontevasti Venäjässä ja Vladimir Putinissa, kertoi Aro olevansa huolestunut myös suomalaisesta ”äärioikeistosta” – erityisesti MV-lehdestä, Magneettimediasta ja Pohjoismaisesta Vastarintaliikkeestä. Aron mukaan itsenäiset mediat ja Internet-aktiivit ovat kyenneet painostamaan kulttuurimarxisteja itsesensuuriin. Kuten kirjoitimme hiljattain […]
Suomalaisen median toimintaa voisi verrata rikostutkijaan, joka tehtailee itse rikoksia. Ja sen päälle tutkii ne omat rikoksensa itse. Miten sitten tehdään “tutkivaa journalismia”? Tarvitaanko siihen vuosia Tampereen Yliopiston Tiedotusopin laitoksen vasemmistolaista aivopesua? Ei tarvita. Minä käytin seuraavan “jutun” tekemiseen ja kirjoittamiseen viisi minuuttia. Mikael Jungner pohti taannoisessa Facebook-päivityksessään ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden merkitystä Suomelle. Lehdissä uutisoitiin, että […]
Ranskan sionistiseen Front National –puolueeseen kuulunut Mantes-la-Villen varapormestari Dominique Ghys löydettiin hiljattain kuolleena vähintäänkin kummallisista olosuhteista. Ghysin kollega löysi kuolleen varapormestarin ruumiin tämän kotoa viime perjantaina. Front National –poliitikko makasi maassa käsiraudoissa, ilman paitaa, seksilelujen ympäröimänä ja koiran talutushihna kaulansa ympärillä. Todellinen skandaali on kuitenkin se, että nykyään Marine Le Penin johtama Front National on […]
Euroopan komissio määräsi kuunvaihteessa teknologiayhtiö Applea maksamaan 13 miljardin verorästit Irlannin hallitukselle. Monet iloitsivat näpäytyksestä, mutta talouskriittisen Wolf Street –julkaisun mukaan komission todelliset tavoitteet ovat paljon luultua kyynisemmät. Applen toiminta Irlannissa on yksi historian suurimmista veronkiertotapauksista. Monikansallisen yhtiön toiminta on herättänyt kansalaisissa suuttumusta. Euroopan komissio on päättänyt käyttää kansan ärtymystä hyväkseen EU-liittovaltiohankkeen edistämisessä. Wolf Street […]
DC Leaks –nettisivun George Soros –tietovuodoista selvisi, että Kreikan vasemmistolaisen pääministerin neuvonantaja on ollut kansainvälisen rikolliskapitalistin palkkalistalla. Pääministeri Aléxis Tsíprasin neuvonantaja Matthaios Tsimitakis on työskennellyt Sorosin Open Society –järjestön propagandakoneistossa. Tsimitakis on ammatiltaan toimittaja. Kun kreikkalainen lehdistö löysi Tsimitakisin nimen DC Leaksin sivuilta, häntä pyydettiin kommentoimaan asiaa. Hän myönsi työskennelleensä Sorosille, mutta pyrki puolustautumaan: ”Tarvitsin […]