Onneksi tietoisuus maamme poliittisen eliitin rikollisuudesta kasvaa kansan keskuudessa päivä päivältä. Päämääränä olkoon nykyisen eduskunnan ja hallituksen hajottaminen ja niiden jälleenrakentaminen jalostuneemmilla aineksilla, joiden pyrkimyksenä on itsenäinen Suomi.
Tulokset hakusanalle "facebook"
Suomessa on bruttokansantuote kasvanut tasaisesti vuosi vuodelta, mutta silti kansakunta on jakautunut yhtäältä rutiköyhiin ja toisaalta ökyrikkaisiin. Tämä laittomuus johtuu varallisuuden epäoikeudenmukaisesta jaottelusta: köyhiltä ohjataan rahaa rikkaiden taskuun esimerkiksi verottamalla.
Voisiko ketogeeninen ruokavalio joskus vielä olla syövän lääkkeetöntä ”perushoitoa”? Henkilökohtaisesti uskon sen olevan kriittisen tärkeää jokaisen syövän hoitoon ja toivottavasti se tulee jonain päivänä olemaan yleisesti hyväksytty ensimmäinen askel syövän hoitamisessa. Ketogeenisessä ruokavaliossa eliminoidaan kaikki tärkkelys ja muut hiilihydraatit, paitsi kasvisten sokerit, ja korvataan ne terveellisillä rasvoilla ja laadukkailla proteiineilla. Premissinä on ajatus, että […]
Suomalainen yhteiskunta hyökkäsi Magneettimediaa vastaan, sillä lehti julkaisi ”vääriä” näkökulmia yhteiskunnallisiin aiheisiin. Vaikka lakiin on kirjattu omantunnon vapaus, on se lähinnä sananhelinää. Kulttuurimme on täynnä arvoja, joita ei saisi kyseenalaistaa – muuten leimautuu mielipiderikolliseksi. Nämä arvot eivät kuitenkaan ole perinteisiä suomalaisia arvoja. Niiden historia on vain muutamia vuosikymmeniä vanha.
Oletteko koskaan miettineet, miksi nuo samat ärsyttävät, ylimieliset ja satunnaiset käyttäjät vain sattuvat ilmestymään aina kellon tarkkuudella heti kiisteltyjen viestien jälkeen? He seuraavat, odottavat ja iskevät samoihin aiheisiin ärsyttääkseen ja vedotakseen käyttäjien tunteisiin sosiaalisessa mediassa ja tuhansilla muilla sivustoilla. Oli kyseessä sitten rokotteet, GMO, luomuruoka tai mikä tahansa muu luonnollisen terveyden aihe tai valtavirrasta poikkeava mielipide, nämä ”trollit” paljastuvat osaksi laajempaa monimutkaista operaatiota, joka palvelee monikansallisia ruokajättiläisiä, lääketeollisuuden kartelleja, suurta maatalousbisnestä ja kemikaaliyhtiöitä, joiden liikevaihto pyörii yhteensä biljoonissa dollareissa.
Valheiden valtakunnassa totuudesta tulee maanpetos. Hyökkäykset ovat lisääntyneet nopeasti terveyssivustojen ylläpitäjiä ja niiden lukijoita vastaan. Heikosti verhottuja uhkailuja ovat esittäneet teollisuuden edustajat (joista monet ovat salanneet lukijoilta yhteytensä teollisuuteen) sekä nyt myös kansainväliset järjestöt kuten UNICEF. On käynyt hyvin selväksi ja hyvin nopeasti, että nyt – enemmän kuin koskaan – tarvitsemme apua ja kannatusta voidaksemme vastata näiden teollisuuden pelureiden entistä likaisempiin temppuihin ja taktiikoihin.
Kristillisen kirkon menestys aikojen myrskyissä on perustunut sen joustavaan kykyyn sovittaa oppejaan kulloisenkin maallisen eliitin tavoitteisiin. Tämä näkyy etenkin Pohjois-Euroopan protestanttisissa kirkoissa kuten meidän evankelis-luterilaisessa valtionkirkossamme. Siksi on vaikea uskoa ateistien ja arvoliberaalien usein toistamaan väitteeseen, että protestanttinen kirkko olisi jotenkin lähtökohtaisesti muutosvastarintainen. Lähempi tarkastelu paljastaa, että luterilaisessa kirkossa vaikuttaa nykyään iso joukko pappeja, joiden moraaliset asenteet ovat liberaalempia kuin keskivertokansalaisilla, eivätkä he epäröi julistaa radikalismiaan myös maallisilla foorumeilla.
Steve Sailer kirjoitti artikkelissaan Onko Israelilla takaovi USA:n vakoilujärjestöihin? Israelin huipputeknologiayrityksien yhteyksistä amerikkalaisia vakoilevaan NSA:han. Alusta alkaen oli sangen epäilyttävää, että israelilainen Amdocs oli vastuussa amerikkalaisten puhelinyhtiöiden laskutuksesta ja kaksi Israelin yritystä, Narus ja Verint, ovat sekaantuneet AT&T:n ja Verizonin salakuunteluun NSA:n puolesta. Ei myöskään ole yllättävää, että joku läheisesti Israeliin kytköksissä oleva antoi salaa […]
Pink Floydin ”The Wall”-albumin luonut Roger Waters on julkaissut pitkään odotetun avoimen kirjeen, jossa vaatii muusikkokollegoitaan boikotoimaan Israelia. Kirjeessään Waters selvittää olleensa osa Israelin vastaista boikotti- ja pakoteliikettä jo seitsemän vuoden ajan ja miettineensä pitkään kirjeen kirjoittamista. Hän tuomitsee kirjeessään Israelin ihmisoikeusrikkomukset ja selittää syyt toimintaansa. Roger Waters oli kertonut jo maaliskuussa David Croninin haastattelussa […]
Yhdysvallat on itseoikeutettu maailmanpoliisi ja ylikansallinen moraalinvartija. Euroopan suostumuksella ja Israelin tahdosta Yhdysvallat on valtuuttanut itsensä äärimmäisiin tekoihin ”demokratian” nimissä. Kun amerikkalainen sotilas pommittaa, raiskaa tai lyö pistimellä ”vihollisensa” kuoliaaksi, hän tekee sen avoimuuden, sananvapauden ja Yhdysvaltain perustuslain nimissä. Amerikka terrorisoi muita terrorisminvastaisen sodan nimissä. Sen agentit välittävät kehitysmaissa oopiumia ja kokaiinia, sillä onhan sota […]
Juuri joulun aikoihin Facebook jäädytti Natural Newsin FB-tilin, kun olimme postanneet lainauksen Mohandas Gandhin historiallisesta lauseesta: Kaikista Brittien tekosista Intiassa historia tulee pitämään pahimpana kokonaisen kansan riisumista aseista. – Mohandas Gandhi, omaelämänkerta Tämä historiallinen lainaus taisi olla Facebookin moraalinvartijoille liikaa. He jäädyttivät tilimme ja antoivat meille ”viimeisen varoituksen”, seuraavasta ”FB:n yhteisönormien” rikkomisesta seuraisi tilimme pysyvä […]
Tässä artikkelissa on tarkoituksena käsitellä länsimaisen joukkotiedotusvälineistön omistussuhteita ja niiden hallintaa. Tällainen taustojen tutkimus osoittaa järkyttävän tosiasian: Amerikan Yhdysvaltojen ja yleensä läntisen maailman erilaiset joukkoviestintäkanavat ovat miltei täysin kansainvälisen harvainvallan hallinnassa ja kontrollissa.
Tämä juttu on hämmästyttävä. Siinä on jotain hämärää, eikä vielä voida vetää varmoja johtopäätöksiä.
Jos haluaa selvittää itselleen, mitä talousmarkkinoilla on seuraavaksi tapahtumassa, kannattaa katsoa tarkkaan, mitä sisäpiirissä tehdään. Sisäpiirin informaatio on paljon tarkempaa ja ajantasaisempaa kuin meillä muilla, joten heidän kuullessa suurista mullistuksista he usein reagoivat rahojensa kanssa melko näkyvästi valmistautuessaan tulevaan. Juuri nyt näyttää siltä, että Wall Streetin sisäpiiriläiset ja keskuspankit ovat tekemässä erittäin epätavallisia siirtoja, aivan kuin ne valmistautuisivat nopeasti johonkin suureen.
Vähähiilihydraattinen ruokavalio eli karppaus nousi viime vuonna lopullisesti kansan tietouteen iltapäivälehtien jatkuvien lööppien ja tv-keskustelujen myötä. Tiedon lisääntyminen ei kuitenkaan välttämättä tarkoita oikean tiedon lisääntymistä. Vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta liikkuu edelleen paljon ennakkoluuloja ja virheellistä tietoa lehdissä ja kansan keskuudessa. Välillä jopa ravitsemuksen asiantuntijat levittävät näitä virheellisiä ennakkoluuloja karppauksesta. Asiantuntijoiden nuorempi polvi tuntuu onneksi suhtautuvan ruokavalioon avoimen […]