COVID-19 - sivu 2/2

Lasten korona rokotukset ovat laittomia sekä turhia ja ne muodostavat terveysuhan

Erikoisesti lasten rokottaminen koronaa vastaan on eettisesti kestämättömällä pohjalla. Yhteiskunnassa pitäisi olla lasten etu etusijalla, mutta nyt kuitenkin puhutaan, että lasten koronapiikki suojelee ikäihmisiä tartunnoilta! Toisaalta taannoisten tutkimuksien mukaan rokotetut ihmiset voivat levittää deltavirusta aivan yhtä tehokkaasti kuin rokottamattomat. Onko varmistettu se, että mikä vaikutus lasten k-rokotuksilla on tulevan sukupolven hedelmällisyyteen, vai onko tarkoituskin varmistaa eurooppalaisen tulevan sukupolven sammuminen?

Lääkäreiden vetoomus lasten ja nuorten korona­rokotusten estämiseksi

Magneettimedia julkaisee lääkäreiden käynnistämän kampanjan lapsien pelastamiseksi koronarokotuksilta. Pelastetaan Lapset on lääkäreiden käynnistämä kampanja koronarokotusten estämiseksi. Heidän sivuiltaan on löydettävissä lääkäreiden, tutkijoiden ja terveydenhuollon työntekijöiden esille tuomaa riippumatonta tietoa. Tältä sivulta on myös nähtävissä kampanjaan osallistuneiden lääkäreiden ja terveydenhuollon ammattilaisten valokuvat.

Auktoriteetista on kysymys uudessa diktatuurissa

Koronahuijauksessa on kysymys uudesta valtion ehdottomaan auktoriteettiin perustuvasta diktatuurista. Tämä käy ilmi Rockefeller-säätiön kahdesta kirjasta ”Scenarios for the Future of Technology and International Development” ja “National Covid-19 Testing Action Plan”. Näistä kirjoista käy ilmi, miten globaali diktatuuri muodostetaan. Kirjoissa on ennakoitu sulkutilat, maskipakot, testaukset ja rokotukset, joiden avulla yhteiskunnat saadaan murretuksi diktatuuria palvelemaan. Kaikki on ennakolta suunniteltua. Lopullinen hiominen tapahtui sitten syksyllä 2019 koulutustilaisuudessa Event 201, joka ennakoi Covid-19-pandemian. Alusta alkaen siis koronapandemian suunnittelu ja toteutus olivat kansainvälisen miljardöörikerhon työtä; tässä käytettiin hyväksi Maailman Talousfoorumia (WEF), joka myös on tuon miljardöörikerhon työkalu. Miljardöörikerholla tarkoitan Rockefellereitten ja Rothschildien ohjaamaa eliittiä, joka koostuu etupäässä ns. Siionin Viisaista eli juutalaisesta eliitistä. Siionin Viisaisiin kuuluvat esim. sellaiset henkilöt kuin Bill Gates, George Soros, Henry Kissinger ja paroni Jacob Rothschild.

Näkökulma: Stefan Lanka on kumonnut virusopin lopullisesti

Magneettimedia julkaisee Vesa-Ilkka Laurion suomentaman videon (The Final Refulation Of Virology), jossa selostetaan muiden muassa Stefan Lankan kontrollikoetta. Kuitenkaan oheinen artikkeli ei kaikilta osin vastaa Magneettimedian linjaa. Joskin julkaisemme erilaisia ”Covid -19” aiheisiin johdattelevia artikkeleita, jotka muodostavat näkemyksiensä mukaisesti vastavoiman valtavirtaisen tiedonvälityksen ja terveysviranomaisten kautta käynnissä olevalle hirvittävälle koronahysterian lietsonnalle. Edelliseen liittyen, vaikka joku ei pitäisi “koronapandemiaa” täydellisenä huijauksena, voidaan selvästi havaita, että koronapakotteilla, pelotepandemialla ja koronarokote painostuksella pyritään luomaan järjestelmä, jolla globaalin valtaeliitin hallinnassa olevat eduskunnat ja hallitukset pystyvät tehokkaasti pakottamaan kansalaisensa kasvottoman valtaeliitin intressien mukaiseen agendaan.

Amanda Vollmer koronasta: Kuule selvät sanani – se on huijaus

Magneettimedia julkaisee Vesa-Ilkka Laurion suomennoksen Amanda Vollmerin videosta, ”HEAR ME LOUD AND HEAR ME CLEAR – IT’S A CON – ADV SPEAKS” (Kuule selvät sanani – se on huijaus). Kirjoituksen lopussa on myös suomentajan oma kommentti. Kuitenkaan tämä artikkeli ei kaikilta osin vastaa Magneettimedian linjaa.

EU:n elpymispaketti on elpymisen vastainen väline

Eduskunnassa käytiin 10.2.2021 lähetekeskustelu pääministeri Sanna Marinin hallituksen tukemasta “EU:n elvytyspaketista”. Kuitenkin mainittu elpymissuunnitelma ei ole koronaa, vaan liittovaltiokehitystä varten. Meidän pitäisi nopeasti aloittaa toimenpiteet rahareformiin siirtymiseksi, mutta ei rinnakkaisvaluutan sovelluksena.

Kavahda koronarokotetta ja älä alistu pelkopandemiaan

Valtavirtaisen tiedonvälityksen ja terveysviranomaisten kautta on käynnissä hirvittävä koronahysterian lietsonta. Vaikka joku ei pitäisi “koronapandemiaa” täydellisenä huijauksena, voidaan selvästi havaita, että koronapakotteilla, pelotepandemialla ja koronarokote painostuksella pyritään luomaan järjestelmä, jolla globaalin valtaeliitin hallinnassa olevat eduskunnat ja hallitukset pystyvät tehokkaasti pakottamaan kansalaisensa kasvottoman valtaeliitin intressien mukaiseen ruotuun. On siis luotu uusi kontrollointi ja hallinta järjestelmä, joka on silminnähtävän tehokas. Siinä osa kansalaisista itse toimii tehokkaana rattaana pakotetulle koronajärjestelmän toteuttamiseksi.

Koronahysterian sulkutilat painostavat rokotuksiin; juutalaismafian maailmanvalta lähellä!

Tällä viikolla sionisti Bill Gatesin säätiön tukema yhteistyökumppani lääkeyhtiö Moderna ilmoitti, että se on hakemassa koronarokotteelleen nopeaa myyntilupaa Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Koronahysteriaa hyväksikäyttäen valtamedia ja virkakoneisto on synnyttänyt globaalin poikkeustilan, jota voidaan hyödyntää juutalaiseliitin tyrannian ja hegemonian ylläpitämiseksi, sekä laajentamiseksi. Massiivisten sulkutilojen uuvuttamana ihmiset aivopestään ottamaan täysin arvaamaton koronarokote kehoonsa. Sitä kuinka rokotteilla voidaan manipuloida ja alistaa ihmiskuntaa käsittelemme yhtenä osa-alueena jäljempänä olevassa artikkelissa.

Elpymissuunnitelma ei ole koronaa, vaan väestönsiirtoa ja liittovaltiota varten

EU-johtajat sopivat 21.7.2020 Euroopan elpymissuunnitelmasta. Euroopan unionin monivuotinen rahoituskehys ja Next Generation EU, joka EU kommission mukaan on elpymisen nopeuttamiseen tarkoitettu väliaikainen väline, muodostavat yhdessä suurimman EU:n budjetista koskaan rahoitetun elvytyspaketin. Tämä yhteensä 1,8 biljoonan euron paketti ilmoitetaan tarkoitetun auttamaan rakentamisessa covid-19-pandemian jälkeistä Eurooppaa, joka oli vihreämpi, digitaalisempi sekä selviytymiskykyisempi.

Ei ole olemassa mitään koronavirusepidemiaa tai -pandemiaa

Olen päätynyt otsikon toteamukseen tultuani tietämään, ettei koronavirustaudin Covid-19 toteamiseen (diagnosointiin) käytetyllä testillä (RT-PCR) ole minkäänlaista diagnostista todistusvoimaa. Testiä ei voi käyttää taudin toteamiseen (diagnoosin tekemiseen). Suomen hallituksen ja THL:n käyttämä koronavirustesti on käyttökelvoton (vailla todistusvoimaa oleva) testi. Ei ole koronavirusepidemiaa. Ei ole pandemiaa. Jos jokin hengitystieinfektio on liikkeellä, se mitä todennäköisimmin on tavallinen kausi-influenssa (tai jokin muu kausiflunssa), jota ”hyötyvät tahot” esittelevät koronavirusinfektiona.

Varoitus koronaviruspropagandasta ja -hysterisoinnista

Idiotia ja röyhkeä tietämättömyyden pohjalta puhuminen kukoistavat. Toisaalta kyse voi olla kyse tietoisesta kansan huijaamisesta ”uusien tartuntojen”, ”testausten”, ”maskien” ja ”rokotusten” suhteen, tappava ja tuhoava propaganda maan johdon taholta siis – rokotteet ovat tuhoavia, orjuuttavia ja tappavia.

Kotimaa

Ulkomaat