New York Times kirjoitti, että raiskaaja oli vannonut pyhittävänsä koko elämänsä taistelulle valkoisuutta vastaan.
kulttuurimarxismi - sivu 15/18
”Kaikesta näytöstä huolimatta Kalevalla on otsaa kyseenalaistaa juutalaisterrorismin olemassaolo!”
”Helsingin Sanomat osoitti solidaarisuutta äärivasemmistolaiselle terroristille artikkelissaan poliittisesta väkivallasta.”
”Koska osa uhreista oli ulkomaalaistaustaisia, koulusurmia ei tulla käsittelemään valtamediassa samalla tavalla kuin esimerkiksi Auvisen ja Saaren tapauksia.”
Hallitus, eduskunta ja oikeastaan koko se järjestelmä joka sen takana on, tulisi hajoittaa.
”Lomforsilla oli yleisölleen kolme pointtia: 1. Maahanmuutto ei ole uusi ilmiö. 2. Me kaikki olemme itse asiassa maahanmuuttajia. 3. Ruotsalaista kulttuuria ei ole olemassakaan!”
Liberaalit ovat löytäneet täydellisen pakettiratkaisun, jolla kaikki opposition kritiikki voidaan tyrmätä yhdellä sanalla: Venäjä!
”Sionismin isät puhuivat etnisestä puhdistuksesta, arabien orjuuttamisesta ja kansainvälisestä liittovaltiosta, jota sionistit hallitsevat Israelista käsin.”
”Olen täysin vakuuttunut siitä, että suomalaisissa mamutusmokutuksen vastustajien joukossa on suuri määrä susia lampaiden vaatteissa. Mädättäjiä. Pettureita. Mukaoppositiota.”
Muirin mukaan ”antisemitismi” syntyi, kun kristinuskon omaksunut Euroopa rakensi kulttuuri-identiteettiään vihaamalla ei-kristittyjä eli esimerkiksi juutalaisia.
Jos poikaa ohjataan kasvamaan ja kehittymään siten, että hän omaksuu feminiinisiä piirteitä, silloin hänet on kasvatettu vastoin luonnollista järjestystä.
Länsimaisen miehen yleiseen neitiytymiseen voivat olla syynä niin kutsutut ksenoestrogeenit.
Parkkolan pahoinpitely ja muu vasemmistohuliganismi sivuutettiin monissa lehdissä kokonaan. Sen sijaan otsikot kirkuivat ”meuhkaavista” maahanmuuttokriitikoista.
”Pakotteita hän perusteli sillä, että jäsenmaiden on toteltava Euroopan unionia.”
Sekä Lindström että Elo ovat myös tehneet selväksi, että ääri-islamisteja enemmän heitä huolestuttavat ”uusfasistit” ja ”kiihottaminen kansanryhmää vastaan”.