Antirasismin ”ruskea” mannekiini onkin juutalainen

Kysymys: Mikä puhuu äidinkielenään hepreaa, käy synagogassa, on korkeasti koulutettu, kutsuu itseään intersektionaaliseksi feministiksi, ottaa kantaa Israelin politiikkaan, haluaa kiristää sananvapauslakeja Suomessa, valittaa jatkuvasti ”holokaustista” ja valkoisen kulttuurin sisäsyntyisestä pahuudesta sekä käyttää aseenaan valtamediaa?

Vastaus: pieni ruskea tyttö.

Keskiviikkona julkaisimme artikkelin Helsingissä järjestetystä rasisminvastaisesta Meillä on unelma –ilmaiskonsertista. Tutkimme erityisen tarkasti tapahtumassa puhuneen rabbi Simon Livsonin puheenvuoroa sekä ristiriitaista asetelmaa, jossa tunnustuksellinen sionisti päästetään puhumaan suvaitsevaisuuden, monikulttuurisuuden ja vapaiden rajojen puolesta.

Livsonin puheenvuoro ei saanut juurikaan huomiota Magneettimedian ulkopuolella. Tapahtuman myötä syntyi kuitenkin toinen tähdenlento: Koko Hubara, jonka naama tuli viimeistään torstaina kaikille tutuksi Helsingin Sanomien tekemän etusivun jättihaastattelun ansiosta.

Hubara rehkii toimittajana Radio Helsingissä, mutta ennen kaikkea hänet tunnetaan Ruskeat tytöt –blogistaan. Blogin idea on yksinkertainen: viaton suklaasilmäinen ”ruskea tyttö” ihmettelee naiivisti maailman pahuutta ja valkoisten ihmisten rasistisia asenteita. Kas tässä tyylinäyte:

”Onko se painajainen se, että minun vanhempani ovat saaneet aikanaan kokea niin syvän rakkauden toisiaan kohtaan, että he halusivat mennä naimisiin ja perustaa perheen. Onko se painajainen se, että he halusivat muuttaa Suomeen, koska täällä meidän perheellämme on paremmat ja turvallisemmat oltavat. […]

Painajainen on se, että minua ei pidetä suomalaisena, vaikka olen tavallinen, hyvä ihminen, ja minulta suomalaisuuden saavat anastaa ihmiset, jotka haluavat tappaa minut. […]

Painajainen on se, että tämä on minun yksi, ainoa elämäni, tässä yhdessä, ainoassa kotimaassani. Tämä ei ole unta, mutta minä. en. ole. painajainen. Minä olen unelma.”

Hubaran lapselliset, syyllistävät ja häpeilemättä oikeaan aivopuoliskoon tarrautuvat vuodatukset uppoavat kuin kuuma veitsi voihin Pohjoismaissa, joissa individualismi, lempeys ja tasa-arvo kulkevat kirjaimellisesti kantaväestön geeneissä. Kuinka kukaan kehtaisi kyseenalaistaa pienen ruskean ressukan kokemia kauheuksia tai tämän tarjoamaa utopiaa maailmasta, jossa ylikansallinen Kumbayan kaiku peittää viimein alle rumat rasistiset herjat?

 

Ruskea tyttö vai juutalainen intellektuelli?

Hubara nousi valtakunnalliseen valokeilaan Immos-kohun ja tiistain ilmaiskonsertin myötä. Iltalehti luonnehtii hänen tuotoksiaan ”koskettaviksi”. Yle Puheen toimittajalta puolestaan ”pääsi itku”, kun ruskea tyttö julisti olevansa ”unelma”. Torstaina Hubara kertoi itsestään HS:n syväluotaavassa haastattelussa.

Pieni ruskea tyttö on 31-vuotias. Naiivit blogikirjoitukset tulevat valtiotieteiden kandidaatin kynästä. Isä: Israelissa syntynyt juutalainen. Lempiohjelma: amerikkalainen Girls, jonka ovat tuottaneet Dunham, Kaplan ja Apatow. Kaikki juutalaisia. Mielikuva pienestä ruskeasta tytöstä alkaa muuttua.

Yle Puheen iltapäivä haastatteli Hubaraa torstaina. Hubara rehvasteli, että juuri hän ja hänen ystäväpiirinsä olivat tiistain rasisminvastaisen tapahtuman takana. Ainut asia, mikä hänelle jäi tapahtumasta hampaankoloon oli se, että jopa siihen osallistuneet suomalaiset olivat aivan liian rasistisia.

Myös Alexander Stubbin twiitti ”monikulttuurisuus on rikkaus” oli Hubaran mielestä äärimmäisen loukkaava, koska Stubb ei ollut tarpeeksi militantti. Hubara kertoo olleensa mukana buuaamassa Homma-foorumin perustaja Matias Turkkilalle, kun tämä yritti pitää puhetta (tämä on varmasti ollut hieno hetki maahanmuuttokriittisen liikkeen sionistiselle siivelle!).

Hubaran temppeli.
Hubaran temppeli.

Hubara puhuu hepreaa toisena äidinkielenään, käy synagogassa ja elää muutenkin juutalaisia juuriaan kunnioittaen. Hän on paitsi juutalainen niin myös ”intersektionaalinen feministi”. Feminismi merkitsee hänelle sitä, että on väärin puhua mustien päätähuimaavista raiskaustilastoista, koska 95 % raiskaajista on miehiä. Hän viittaa ”holokaustiin” ja muistuttaa: ”Meille luvattiin, ettei enää koskaan.” Ylpeänä Hubara kertoo, että jo hänen isoäitinsä järjesti tukea Neuvostoliiton juutalaisille.

Hubaran mielestä on painajaismaista, että isänmaalliset arvot ovat Suomessa nousussa. Hän vaatii poliisilta ja medialta kovia toimia kansallismielisiä vastaan. Hubara vakuuttelee Ylen kuulijoille, että yhdelläkään Suomeen tulevalla maahanmuuttajalla ei ole yhteyksiä ISIS:n kaltaisiin äärijärjestöihin. Sen sijaan sortava valkoinen suomalainen yhteiskunta radikalisoi maahanmuuttajia.

 

Valkoiset ovat suurin ongelma

Pahinta Hubaran mielestä maailmassa on kansainvälinen rakenne – jonkinlainen globaali etninen salaliitto, jossa valkoinen on ”arvokkaampi kuin muut”. Juuri valkoiset ihmiset ja kulttuurit vaikuttavat olevan juutalaisbloggaajalle merkittävin yksittäinen ongelma.

Hubaran mukaan valkoinen kansainvälinen salaliitto murskataan panostamalla nuorten asennekasvatukseen. Suomalaislapsille on aikaisessa vaiheessa alettava opettaa, että yhteiskunnan vitsauksista pahin eli rasismi syntyi kolonialismin ja orjakaupan perintönä. Rasismi on siis puhtaasti valkoista eurooppalaista alkuperää.

Puhuessaan ”rasismin” historiasta Ylellä Hubara ei maininnut paljon kolonialismia vanhempia ilmiöitä, kuten Talmudissa kuvattua juutalaista rasismia. Hän ei myöskään koskaan syytä juutalaisia esi-isiään mustien orjakaupasta, vaikka juutalaisilla oli tässä suhteellisesti paljon suurempi rooli kuin valkoisilla. Vain valkoiset ovat syyllisiä.

Miksi Hubara ei muistuta meitä siitä, että valkoiset olivat ensimmäinen kansa maailmassa, joka kielsi orjuuden eettisin perustein?
Miksi Hubara ei muistuta meitä siitä, että valkoiset olivat ensimmäinen kansa maailmassa, joka kielsi orjuuden eettisin perustein?

Sen lisäksi, että valkoiset suomalaiset nuoret on opetettava häpeämään juuriaan ja kulttuuriaan, vaatii Hubara ryhtiliikettä myös mediamaailmaan.

Hänen mukaansa tiedotusvälineiden on alettava käsitellä ”rasismia” ja kansallismielisiä mielipiteitä uudella strategialla. Maahanmuuton vastustaminen ei olekaan ”yhdenvertainen mielipide”. Se ei itse asiassa ole mielipide lainkaan vaan jonkinlaista sanoiksi puettua pahuutta, jota ei tule noteerata julkisessa keskustelussa. Hubaran mukaan maahanmuuttokeskustelussa ei ole kyse dialogista, vaan siirtolaisvirtojen vastustajat on yksinkertaisesti hiljennettävä.

 

Hubaran unelma

Hubara oli järjestämässä Meillä on unelma –tapahtumaa yhdessä Radio Helsingin Aleksi Pahkalan kanssa. Kun Pahkala haastatteli juutalaista viime helmikuussa, hän totesi Ruskeat tytöt –blogin nostaneen ”parhaiten suomalaisen arkirasismin pinnalle, mitä minä olen nähnyt”. Tuolloin Hubara kertoi noudattavansa ”isänsä uskonnon” perinteitä ja pelkäävänsä eniten keski-ikäisiä valkoisia ”duunarin” näköisiä miehiä.

Hubara kertoi missiostaan; hänen mukaansa suomalaiset tiedotusvälineet eivät näytä kansalaisille vieläkään tarpeeksi paljon ei-valkoisia kasvoja. Mustaa, ruskeaa ja juutalaista on saatava lisää, hinnalla millä hyvänsä. On tehtävä rodullinen kulttuurivallankumous. Lopuksi Hubara syytti valkoista suomalaista yhteiskuntaa siitä, että maassamme on niin vähän mustia menestyjiä.

Meillä on unelma –ilmaiskonsertti.
Meillä on unelma –ilmaiskonsertti.

Immos-kohun alettua Hubaraa haastateltiin jälleen Radio Helsingissä. Juutalaisen mukaan Olli Immosen monikulttuurisuusvastainen kirjoitus oli ”henkilökohtaisesti loukkaava”. Hubaran opetti kuulijoille, että maahanmuuttokriittisyys on vain peitenimi rasismille. Vaikka Hubara on juutalainen, hän haluaa vapaata muslimimaahanmuuttoa Eurooppaan (mikä ei ole lainkaan harvinaista). Hubara totesi, että muslimit eivät ole koskaan tehneet hänelle mitään pahaa – toisin kuin pahat valkoiset rasistit. Hän muistutti jälleen maagisesta luvusta: ”6 000 000 mun kaltaista ihmistä murhattiin”.

Hubara Radio Helsingissä latistaa keskustelun Afrikasta ja arabimaista tulevasta siirtolaishyökyaallosta sanomalla, että ”Suomi on aina ollut monikulttuurinen ja monitahoinen maa”. Jos näin kerran on, miksi monikulttuurisuuden puolesta sitten täytyy paasata suu vaahdossa? Jos asia on itsestäänselvyys, miksi siitä edes keskustellaan? Tiistaina puhuneen rabbi Simon Livsonin tavoin Hubara vaatii ”ehdotonta nollatoleranssia” ja lainsäätäjiltä uusia aseita poliittisen sensuurin tueksi:

”Kyllä mun mielestä eurooppalaisena maana meidän täytyy pystyä rajaamaan sitä keskustelua, meillä ei ole sijaa rasismille eikä fasismille eikä tällaiselle keskustelulle. Se ei ole sananvapautta. Meillä on isoja isoja kansanryhmiä, jotka vaiennetaan täällä täysin, joilla ei ole minkäänlaista sananvaltaa asioista eikä minkäänlaista pääsyä yhteiskuntaan.

Ja täähän ei tietenkään koske vain maahanmuuttajia tai humanitäärisistä syistä tänne tulleita ihmisiä tai rodullistettuja ihmisiä, vaan meillä on paljon paljon huono-osaisia kantaväestöön kuuluvia ihmisiä, joita käytetään hyväksi tässä poliittisessa pelissä ja usutetaan heikossa asemassa jo valmiiksi olevia ihmisiä toisiaan vastaan.”

 

Uusi proletariaatti

Hubara toisteleekin haastatteluissaan kommunismin juutalaisen isän Karl Marxin teesejä. Marxin mielestä isänmaallisuus lietsoi vihaa ja riistoa huono-osaisten proletaarien välille. Kommunistit tahtoivat torjua tämän murskaamalla kansallisvaltiot ja hävittämällä kansalliset kulttuurit, joita pidettiin riiston rakenteina.

Radio Helsingin toimittajat tuskin edes tajusivat kuinka homeisia Hubaran opit olivat. Puhdasta kommunismia sadan vuoden takaa.

ruprop

Hubaran retoriikalla luodaan siis uusi proletariaatti, jota ei määrittelekään luokka vaan rotu. Hän on kuluneen viikon aikana kertonut lukuisissa haastatteluissa, että myös esimerkiksi virolaiset ja inkerinsuomalaiset ovat hänen tavoin ”ruskeita”. Juutalainen aktivisti tahtoo yhdistää kaikki potentiaalisesti itsensä ulkopuolisiksi tuntevat yhdeksi voimaksi, joka voi pyyhkiä ”syrjivän” suomalaisen kantakulttuurin pois.

Sekoittamalla juutalaiset, afrikkalaiset, arabit ja inkerinsuomalaiset tahdotaan tietysti hämärtää keskustelu rodun merkityksestä sekä eri maista tulevan maahanmuuton laadullisista eroista (1, 2).

Hubara argumentoi Radio Helsingin haastattelussa, miksi poliittinen sananvapaus on turha ja jopa haitallinen asia. Hänen mielestään Suomessa on (tarkemmin määrittelemätön) ryhmä siirtolaisia, jotka eivät saa ääntään tällä hetkellä kuuluviin. Tämän vuoksi myöskään suomalaisia maahanmuuton vastustajia ei saa päästää kuuluviin. Todella loogista ja vakuuttavaa.

 

Alituinen huoli suomalaisesta väkivallasta

Hubaran leipälaji on valitus suomalaisten rasistien suorasta toiminnasta.

Ylen Aamu-tv-ohjelmassa tiistaina esiintynyt Hubara maalasi rohkein vedoin kuvaa Suomesta, jossa valkoinen peto vaanii jo kotioven kynnyksellä: ”Joka kerta kun lähtee ulos kotoa, sen on semmonen alitajuinen kela, että jotain voi tapahtua tänään.”

Hubaran maalaama kuva suomalaisuudesta on synkkä.
Hubaran maalaama kuva suomalaisuudesta on synkkä.

Hubaran mukaan suomalainen sosiaalivaltio on ”asettanut pelon ruskeisiin”. Hän muistutti jälleen, että ”ruskeita” ovat esimerkiksi korkeasti koulutettu juutalainen Hubara itse sekä inkerinsuomalaiset. Hubaran hurjat tarinat väkivallasta eivät ole mitään uutta. Samanlaisia kertomuksia analysoimme Magneettimediassa maaliskuussa ”rasisminvastaisella viikolla”:

”Ylen haastattelussa Suomen Punainen Risti lietsoi taitavasti rasistisen väkivallan paniikkia. Pikkarainen valisti kuulijoita siitä, kuinka kantasuomalaisten tulisi toimia, jos he joutuvat todistamaan rasistisen iskun maahanmuuttajaa vastaan. Radiossa esimerkiksi pohdittiin, mitä tehdä, jos hyökkäys on niin väkivaltainen, että maahanmuuttajan apuun rientävä moraalinvartija joutuu itsekin hengenvaaraan.

Anteeksi kuinka? Milloin yksikään suomalainen on viimeksi joutunut tällaiseen tilanteeseen? Pikkarainen ei tietenkään kerro tosielämän esimerkeistä eivätkä Yleisradion toimittajat niitä pyydäkään. SPR ei väittänyt suoraan, että maahanmuuttajiin kohdistuisi Suomessa tappavaa väkivaltaa. Sen sijaan SPR spekuloi ja johdatteli radion kuuntelijoita.

Mediakritiikitöntä yleisöä vietiin kuin pässiä narussa. Yleisölle jäi mielikuva, että maahanmuuttajia piestään kaduilla henkihieveriin tämän tästäkin, kun kerran Yleisradion on jo jaettava selviytymisvinkkejä. Johdattelua. Mielikuvia.”

 

Roturoolileikkejä

Juutalainen Hubara tuskin on epätietoinen siitä, että kutsumalla itseään ”ruskeaksi tytöksi” hän tekeytyy afrikkalais- tai arabitaustaiseksi ja piilottaa samalla tosiasian, että hän edustaa maailman varakkainta ja vaikutusvaltaisinta etnistä ryhmää. Maailmalla Hubaran kaltaisia juutalaisia on pilvin pimein.

On Tim Wisen ja Sally Kohnin kaltaisia juutalaisia, jotka tekeytyvät valkoisiksi. Wise ja Kohn valittavat jatkuvasti ”valkoisesta etuoikeudesta” ja vaativat, että ”meidän valkoisten” on viimein avattava rajat kokonaan ja tehtävä lännestä Afrikan siirtomaa.


Twiitti: Kun juutalaista Sally Kohnia kohdellaan huomaavaisesti, syyttää hän yhteiskuntaa ”valkoisesta etuoikeudesta”.

Australiassa on puolestaan Bindi Colen kaltaisia juutalaisia kulttuurimarxisteja, jotka tekeytyvät aboriginaaleiksi. Erityisen kiehtovaa on se, että Australiassa on rangaistavaa ”vihapuhetta” epäillä aboriginaaleiksi itseään väittävien etnistä taustaa. Tästä on kiittäminen australianjuutalaista tuomaria nimeltä Mordechai Bromberg. Kun toimittaja Andrew Bolt totesi, ettei Bindi Cole ole todellisuudessa aboriginaali, tuomitsi Bromberg Boltin vihapuheesta.

Olipa kyse ”aboriginaali” Colesta, ”valkoisesta” Kohnista tai ”ruskeasta” Hubarasta, on sanoma aina sama: ”Valkoinen yhteiskunta on läpimätä ja sortava – väestönvaihto on väistämätön!”

 

Uuslysenkolaiset

trofim_lysenko-wikimedia
Lysenko.

Roturoolileikit ovat mahdollisia, sillä Hubaran mielestä rotu ei ole biologinen käsite vaan ”sosiaalinen konstruktio”.

Hubaran ajatusmaailmaa kutsutaan toisinaan humoristisesti uuslysenkolaisuudeksi, millä viitataan Neuvostoliitossa kunnioitettuun ”biologiin” Trofim Denisovitš Lysenkoon. Juutalaisen Marxin oppeja ”biologisessa” tutkimustyössään soveltanut Lysenko väitti, että perinnöllisyystiede oli porvarillista huuhaata.

Jos perinnöllisyystiede olisi oikeassa, sehän merkitsisi synnynnäisiä eroja ihmisten välillä, mikä tuhoaisi kokonaan kommunismin kansainvälisyyteen ja tasa-arvoon tähdänneen projektin. Lysenko päättikin keksiä biologian uudelleen – biologian, jossa ei olisi sijaa epätasa-arvolle, ”fasismille” ja ”rasismille”.

Maataloudesta erityisen kiinnostuneen Lysenkon mielikuvituksessa perintötekijät eivät vaikuttaneet viljan siemeniin, vaan kaikki riippui siitä, kuinka siemeniä käsiteltiin. Teoriaansa nojaten Lysenko suunnitteli uusia viljelytekniikoita, joilla Neuvostoliitto saataisiin kammettua kehityksen urille. Ikävä kyllä Stalin oli antanut ”puhdasoppiselle” Lysenkolle paljon poliittista vastuuta; kuten arvata saattaa, ”fasismista” puhdistettu marxistinen maanviljelyohjelma johti nälänhädän puhkeamiseen.

Hubara ja hänen oppi-isänsä ovat oman aikamme lysenkoja, jotka kiistävät rotujen biologisen todellisuuden. On vain ”rodullistettuja” ihmisiä. Sekä Lysenko että ”rodullistamisesta” vaahtoavat vasemmistoideologit painottavat, että hankitut ominaisuudet periytyvät. Mustat raiskaavat ja murhaavat valkoisia enemmän, koska valkoiset ovat ”rodullistaneet” heidät tekemään niin. Pahan valkoisen yhteiskunnan painama stigma periytyy mustalta isältä pojalle, vaikka todellisuudessa meidät erottaa pelkkä ihonväri.

Hubaran lisäksi Suomen valtamediassa ”rodullistamisesta” on aiemmin paasannut lähinnä ”rasismitutkija” Vesa Puuronen. Ei liene yllättävää, että Puuronen on julkikommunisti. Kotisivuillaan Puuronen jakaa valokuvaa itsestään pitämässä banderollia, jossa lukee tyhjentävä iskulause: ”Eläköön marxismi-leninismi.” Puurosen ja Hubaran höpinä ”rodullistamisesta” on 2000-luvun lysenkolaisuutta, jossa perinnöllisyystiede saa piut paut yksinkertaisesti siksi, että puhe periytyvistä rodullisista ominaisuuksista on poliittisesti epäkorrektia.

Kun valtamedia haluaa tietoa maahanmuuttokriittisyydestä, kääntyy se Vesa Puurosen puoleen. Kuvakaappaus Puurosen kotisivuilta.
Kun valtamedia haluaa tietoa maahanmuuttokriittisyydestä, kääntyy se Vesa Puurosen puoleen. Kuvakaappaus Puurosen kotisivuilta.

 

Miksi media rakastaa Hubaraa?

Hubaran kirjoitustyylin purevuus perustuu siihen, ettei hän yritäkään esittää tilastoja tai tieteellisiä argumentteja väitteidensä tueksi. Bloggaajan tuotokset herättävät vastustajissa huonoa omatuntoa, sillä niissä vedotaan kauhistuttaviin anekdootteihin, joiden todenperäisyys jää kuitenkin hämärään. Suomalainen duunari katsoi pahasti. Suomalainen duunari huusi järkyttyneelle somalilapselle raitiovaunuissa. Suomalainen duunari hyökkäsi viattoman teinin kimppuun kaupassa. Suomalainen hallituspoliitikko suunnitteli joukkotuhontaa Breivikin muistopäivänä ja niin edelleen.

Helsingin Sanomien kaltaiset mediat puolestaan nielevät pureskelematta Hubaran hekumoinnin. Valkoisia maahanmuuttajien uhreja ei päästetä julkisuuteen antamaan perspektiiviä poliittisesti korrekteille itkuvirsille. Tilastot esimerkiksi osoittavat, että mustat hyökkäävät valkoisten kimppuun 60 kertaa useammin kuin valkoiset mustien kimppuun. Valtamedia ei kuitenkaan tasapainota ”ruskeiden tyttöjen” kertomuksia valkoisilla tytöillä, jotka ovat joutuneet mustien raiskaamiksi tai pahoinpitelemiksi.

Koko Hubarasta on hurjaa vauhtia tulossa seuraava puhuva pää, jolta valtamedia janoaa kommentteja aina, kun tarvitaan ”arvovaltaisia” tahoja kommentoimaan ”päätään nostavaa” rasismia. ”Ruskea tyttö” on pelkkä karikatyyrihahmo; sen takaa löytyy juutalaistaustainen intellektuelli, joka on kietonut vanhat marxismin opinkappaleet mediaseksikkääseen pakettiin. HS:n Nyt-liitettä lukeva kulttuurillisen lobotomian kärsinyt Suomi tietysti rakastaa ruoskia itseään Hubaran alttarilla.

Toivottavasti maahanmuuttokriittiset julkaisut alkavat tästä lähtien tuoda ”Ruskean tytön” aatteellista ja etnistä taustaa entistä voimakkaammin esille. Kulissien on aika kaatua.

 

Arvi Pihkala

52 kommenttia

  1. Paavolaisen sivulta.

    http://www.kotipetripaavola.com/antisemitismi.html

    Olen kirjoittanut tämän kirjoituksen erikoisesti juutalaisille (israelilaisille), mutta tämä kirjoitus on tarpeellinen jokaisen luettavaksi. Rakastan Israelin kansaa ja tämän kirjoituksen aihe on todella tärkeä. Antisemitismin juurien takana on aikomus tuhota Israelin kansa sekä pyrkimys estää heitä löytämästä Jumalan armoa ja rakkautta. Tässä maailmassa vallitseva pimeyden ruhtinas nostattaa antisemitismin vainoa juutalaisia vastaan siitä huolimatta mitä he tekevät; tekevät he sitten oikein tai väärin. Pimeyden ruhtinas nostattaa kaikki kansat vihaamaan ja vainoamaan juutalaisia (israelilaisia) aikojen lopussa viimeisinä päivinä.

    Antisemitistisen vainon syy ei ole juutalaisissa ja siinä mitä he tekevät, sillä pimeyden ruhtinas (saatana) on antisemitismin takana, joka saa ihmiset vihaamaan juutalaisia ja Israelin kansaa. Antisemitismi on väärin, eikä kukaan saisi kannattaa sitä millään tavoin. Jumalan sanassa (Tanakh) on ratkaisu sille kuinka antisemitismi voidaan pyyhkiä pois ihmisen sydämestä ja millä tavalla ihminen tulee siihen päätökseen, että hän haluaa siunata Israelin kansaa.

    Tanakh Jumalan sana kertoo meille mitä Israelin kansalle tulee tapahtumaan aikojen lopussa viimeisinä päivinä. Käytän tässä kirjoituksessa kahta Raamatun käännöstä;33/38 Raamattua sekä juutalaisten hepreasta englantiin kääntämää käännöstä nimeltään Jewish Publication Society Old Testament 1917.

    Plusääni(6)Miinusääni(93)
  2. Hieno kirjoitus, kiitos! Jos kerran hän saa elää niin pelossa täälä, niin siitä vaan muuttamaan vaikka aina niin turvalliseen Israeliin!

    Plusääni(105)Miinusääni(13)
        1. Voisiko toimitus seuloa pois tuollaiset asiattomuudet?

          Magneettimedialta vaaditaan erityistä tarkkaavaisuutta uskottavuuden suhteen jo käsittelemiensä aihealueiden erityislaatuisuuden takia. Magneettimedian haasteena on nimenomaan uskottavuus. Sitä ei saavuteta, jos henkilöihin ja ihmisryhmiin kohdistuvalle vihaviestinnälle annetaan tilaa.

          Kristityt, juutalaiset, ateistit ja mitkä tahansa katsomukselliset ryhmät ovat oikeutettuja uskomaan kuten uskovat. Kuitenkaan millään ryhmällä ei ole oikeutta uskonvapauden nojalla sortaa toisia.

          Kaikkien katsomusten epäkohdista saa ja pitää voida kertoa, mutta väitteet tulee alistaa tarkasteltaviksi, koska se kuuluu argumentointiin. Retoriikka, agitointi ja suoranainen vihaan yllyttäminen on sitten asia erikseen, samoin lapsellinen räyhääminen.

          Plusääni(6)Miinusääni(29)
          1. jkjk,

            Oletko siis sitä mieltä, että on erittäin typerää uskoa kirjoituksiesi järkevyyteen vaikka itse niihin uskoisitkin? Oletko varma, että haluat tuon palautteen kolmen sanan perustelemattomina töksäytyksinä kuten itse moista harrastat?

            Viisaammille:

            Uskonvaraisuudet ovat uskonvaraisuuksia – ihan hyvin ymmärrettävistä syistä – joten niistä ei pääse selvyyteen. Voidaan keskustella mitä voidaan tietää ja missä sen myötä menevät uskon rajat, mutta niin kauan kuin on keskustelijoita, tuolle keskustelulle saattaa olla tilausta.

            Minkään mielipideautomaatin ei pidä määritellä mikä on järkevää. Jos tämä näkee voivansa tuoda hyvin perusteltuja mielipiteitä niin siitä vain, mutta orastavan ymmärtämisensä saisi kernaasti osoittaa kyllä vaikenemalla.

            Plusääni(2)Miinusääni(15)
      1. Itse asiassa se on rikollisuutta, joka vain NAAMIOITUU uskonnoksi, valhe siis tässäkin. Joh. 8:44 sanoo selvästi, että juutalaisuus on valehtelua ja murhaa. Sitä suurin osa Suomea palvelee ja palvoo.

        Plusääni(53)Miinusääni(13)
        1. Joh. 8:44 ei sano mitään tuollaista ja koko luvun selkeys on vähän niin ja näin.

          Joh.

          31 Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: ”Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani;
          32 ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi”.

          Paino ei ole sanalla juutalaiset, vaan ne juutalaiset, jotka uskoivat häneen.

          Sitten:

          37 Minä tiedän, että te olette Aabrahamin jälkeläisiä; mutta te tavoittelette minua tappaaksenne, koska minun sanani ei saa tilaa teissä.

          Tekstiyhteyden mukaan nämä olivat ja eivät olleet niitä em. uskovia juutalaisia. Luvun alkuosa kertoo joukossa olleen myös fariseuksia, epäuskoisia hurskastelijoita.

          Plusääni(2)Miinusääni(19)
  3. Siis mitä helvettiä? Kyllä valittu kansa kehtaa! IMO tuo monikulttuurinen konsertti oli jo hyvissä ajoin etukäteen suunniteltu. Koko voisi seuraavaksi kirjoittaa valkoisten kohtaamasta rasismista Jenkeissä. Pliiiis?

    Plusääni(57)Miinusääni(3)
  4. Hyvä Arvi Pihkala. En nyt ihan ymmärrä kirjoitustasi. Puhut kovasti tieteellisistä faktoista. Kertomasi esimerkit eivät ole tiedettä vaan tarkoitushakuisuutta. Puhut ettei perinnöllisyystiede ole oikeassa…häh ? Professori J. Philippe Rushton ei ole tiedeyhteisössä hyväksytty eikä hänen väitteitä kukaan ole todeksi todistanut. Kyllä suo nyt Arvi on viety kuin pässiä narussa. Eikös Koko puhunut rasismista yleensä ? Jos ihminen on syntynyt Suomessa niin eikös hän ole suomalainen. Jos ihmisellä on Suomen kansalaisuus niin eikö hän ole Suomen kansalainen ? Eikös Karjalan evakot ole suomalaisia kun sattuivat syntymään nykyisellä Venäjän alueella. Just joo, juutalaiset pyörittää koko maailmaa kun niillä on rahaa ja valtaa. Heh heh…ohessa suora lainaus ”1700- ja 1800-luvulla pankkimaailmassa toimi useita vaikutusvaltaisia juutalaisia pankkiirisukuja, kuten Rothschildit Euroopassa, Warburgit Hampurissa ja myöhemmin myös muualla, Oppenheimit Kölnissä, Spreyerit Frankfurtissa, Hambrot Lontoossa, Sassoonit Intiassa ja Guenzburgit Pietarissa” Ihan mielelläni kuulisin kommentin esim. kuinka monta juutalaista on Forbesin listalla…. eli yhteenvetona jos on Suomen kansalainen niin on Suomen kansalainen. Siinä ei uskonto, ihonväri, ideologia yms merkkaa mitään. Onhan Suomessakin vasemmisto, oikeisto ja persut. Kukas noista vetää asiassa populistista linjaa….? Ai niin …unohdin suomenruotsalaiset ja saamelaiset (ovat muuten tummempia kuin kantaväestö). Luen mielelläni kolumnejasi mut sopiiko että jatkossa pysyt asiassa sekä perustelet näkemyksesi muilla kuin jostain ihme kätköistä löytämilläsi perusteilla joilla toistaiseksi ei ole ollut tiedemaailmassa mitään pohjaa…..Meillä On Unelma !!!!

    Plusääni(13)Miinusääni(64)
  5. He luovat menestyksensä riitaanuttamalla ja velkaannuttamalle meidät. Kysykää siten itseltänne lähdettekö tämän seitsenpäisen pedon (menora symb.) eksytykseen mukaan vai käännättekö tälle selkänne?

    Plusääni(45)Miinusääni(2)
  6. Näin vallankahvassa olevat maanpetturit huijaavat suomalaisia: ””Immos-kohu on harhautusta”
    Monikulttuurisuus-keskustelu on lähtökohdiltaan absurdia, paukauttaa kristillisdemokraattien puoluesihteeri Asmo Maanselkä Puheenvuoron blogissaan, jonka hän on otsikoinut ”Immos-kohu on harhautusta”.
    Hän epäilee, ettei moni-ilmeinen suomalainen kulttuuri ole aidosti ongelma monikulttuurisuuden vastustajille, vaan kyse on siitä, että Maanselän mukaan ”valtiovalta ottaa tänne hallitsemattoman määrän maahanmuuttajia”.”, http://mvlehti.net/2015/07/31/immos-kohu-on-harhautusta/

    Plusääni(29)Miinusääni(4)
  7. Vuonna 2008 ennustettiin näin:

    Secret plot to let 50million African workers into EU:
    http://www.express.co.uk/news/uk/65628/Secret-plot-to-let-50million-African-workers-into-EU

    Samoihin aikoihin Jyrki Katainen ulkomaisen työvoiman tarpeesta:

    `Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan maahanmuuttajien todellinen määrä jää kauas kahdesta miljoonasta. Suomessa asuvien ulkomaalaisten määrä nousee noin 140 000:sta noin 300 000 ihmiseen vuoteen 2025 mennessä. Sekin tarkoittaa ulkomaalaisväestön kaksinkertaistumista`:
    Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa:
    http://www.taloussanomat.fi/uutiset/2008/05/27/suomi-tarvitsee-kaksi-miljoonaa-maahanmuuttajaa/200814366/12

    Mutta tänään (armon vuonna 2015) Suomi on lupautunut kaikessa hiljaisuudessa ottamaan vastaan noin 3 %n osuuden pakolaisista. Kolmen prosentin osuus 56 miljoonasta pakolaisesta veisi melko lähelle tavoiterajaa (1,8 milnoonaa pakolaista) kun siihen lasketaan muut paperittomat juoksentelijat sekaan.

    Saattaa siinä kohta patriootti parkaista tuskaisan parahduksen.

    `Monikulttuurisuus on rikkaus, ei mul(lahill)a muuta!

    Plusääni(21)Miinusääni(2)
    1. Tässä yhteydessä on taas aiheellista muistaa seuraava:

      Vuodelta 1995 olevan Barcelonan Euro-Välimeren sopimuksen mukaan

      EU tarjoaa yhdeksälle MUSLIMI-VALTIOLLE VAPAAN tavaroiden, palveluiden pääoman JA IHMISTEN liikkumisen Euroopan Unioniin,
      http://balder.org/avisartikler/Barcelona-Declaration-Euro-Mediterranean-English-Version-2009.php

      ja

      ”Kalergi suunnitelma eurooppalaisten tuhoamiseksi”, Kalergi_suunnitelma_eurooppalaisten_tuhoamiseksi.htm

      Plusääni(19)Miinusääni(2)
      1. Samanlaisia narsistisia psykopaatteja ovat mm. Orpo-piru ja Stupido, jotka yrittävät ostaa Super-Neuvostoliitto-politrukin viran Brysselin lihapatojen ääreltä edistämällä Suomen tuhoamista Kalergi-suunnitelman toteuttamisella – siinä missä Katainen osti politrukin virkansa Brysselissä repäisemällä suomalaisten selkänahasta pelastuspaketin konkurssikypsäksi tietämäänsa Kreikkaa rahoittaneiden ulkomaisten pankkigangstereiden keinotteluvoitoille, samalla kasvattaen jo silloin kriittisen korkeaksi paisunutta ulkomaanvelkaamme.

        Plusääni(4)Miinusääni(0)
  8. tämä paljastus valottaa myös hieman sitä mysteeriä, että jo pelkän infran pystyttämiseksi kymppitonneja kustantanut tapahtuma saatiin noin nopeasti kasaan. Kiinnostaisi kyllä tietää kenelle tapahtuman ostolaskut osoitetaan. Boris Spigelin pöytälaatikkofirmalle?

    Plusääni(21)Miinusääni(2)
    1. Näin mm. kokoomus muiden mukana on kasvattamassa vihaamaansa paisunutta julkista sektoria ja jo muutenkin kriittiseksi kasvanutta ulkomaaanvelkaamme Petteri Orpon johdolla: ”Hernesniemi: Maahanmuutto, sosiaalituet ja hyvinvointivaltio (blogi)
      Niin kauan, kun taikaseinästä jaetaan verorahoja pitkin maailmaa, niin kauan Suomi nähdään houkuttelevana turvapaikkamaana…”, http://mvlehti.net/2015/08/02/hernesniemi-maahanmuutto-sosiaalituet-ja-hyvinvointivaltio-blogi/

      Plusääni(7)Miinusääni(3)
  9. Herraa Jeesusta Kristusta eivät siionistit voi pettää sanoo:

    Miksi suuri yleisö joutuu aina ja kaikkialla siionistien pettämäksi? Siksi että he eivät usko Herraan Jeesukseen Kristukseen, joka on itse Totuus ja Hyvyys. Vain Herraan hyvyyden tekojen kautta uskovia, voi Herra suojella, niin että he eivät tule petetyiksi.

    Plusääni(10)Miinusääni(6)
    1. Kyllä. Asia on juurikin näin, kuten sanot. Ihmiset ovat vietävissä juuri tästä syystä, sillä heillä ei ole puolustajaa suojanaan. Lähes kaikki (jopa ns. kristityt) ovat hyljänneet vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen. Kukaan ei tunnista vihollista, joka on kokoajan keskuudessamme, koska meidät on aivopesty luulemaan, että meillä ei sellaista ole.

      Nämä seuraavat videot on suunnattu koko Suomen kansalle.

      https://www.youtube.com/watch?v=LkQkr4U-o5A

      https://www.youtube.com/watch?v=3TggYOQuMB0

      https://www.youtube.com/watch?v=vyuDNsTSXl8

      Mieluusti katsokaa jokainen video ajatuksella ja avoimin mielin. Kuunnelkaa viimeisestä videosta kohdasta 38:40 alkaen mitä rabbi Finkelsteinilla on asiaa. Kuunnelkaa toki koko pätkä läpi – siellä on paljon informatiivista asiaa. Jos jotain shokeeraa – hyvä, silloin viesti on mennyt oikealla tavalla perille. Toivottavasti jotain positiivista liikehdintää asian suhteen tapahtuu.

      Suomen kansa. Kääntäkää selkänne teidän vapauden ja elämän riistäjille, ja nouskaa pitämään puolianne. Parhaiten aivopesusta irtaantuminen tapahtuu Jumalan Sanaa kuulemalla, lukemalla ja sulkemalla televisio. Kaikki häiriö, joka pyrkii irtaannuttamaan teidät pois Jeesuksesta, sulkekaa pois mielestänne – tai paremmin, älkää antako sille mitään valtaa teissä. Mitä enemmän luette ja kuulette Sanaa, uskotte sen, annatte sille valtaa, niin sitä kauammas saatana teidän sydämistänne kaikkoaa, eikä saa teistä enää mitään valtaa.

      Plusääni(17)Miinusääni(4)
    2. Usko ihmisen hyvyyteen ja viisauteen on valehtelua, kun kaikki mahdollisuudet ovat jo olleet tarjolla, mutta vain huonompaan suuntaan on omin voimin päästy.

      Roomalaiskirje 11/20. Kristityn elämä ei ole vain vaikeaa, se on mahdotonta! Room. 7 luvun mukaan tuloksena on turhautuminen ja tappio. Room. 8 luku kuvailee voiton, joka on mahdollista ainoastaan, jos Pyhä Henki elää meissä.

      http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/ut/ut3b.html

      Plusääni(10)Miinusääni(3)
  10. Kyse on todellakin kansainvälisestä juutalaisuudesta, eli talmudismista. Sopan hämmentäjät käyttävät sionismi-termiä, jotta juutalainen rasismi ja ylivalta piilottuisi sen alle. Ei ole olemassa mitään ”hyvää juutalaista”, ja ne pienet ortodoksiset järjestöt esim. Naturei Karta ovat sumutusta tyhmille gojimeille. Kaikki perustuu talmudiin, joka on juutalaisten pyhin kirja. Vain tärähtäneet menevät tuohon sionismi-sumutukseen mukaan.

    Plusääni(16)Miinusääni(2)
    1. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan tarkoittaa juutalaisen rikollisuuden peittelyä. Kaikki paljastukset juutalaisesta rikollisuudesta pyritään leimaamaan juutalaisten taholta valheeksi ja antisemitismiksi. Juutalaiset osallistuvat kollektiivisesti rikosten peittelyyn, joten syyttömätkin juutalaiset ovat osasyyllisiä rikolliseen toimintaan. Ne harvat jotka uskaltavat kertoa totuuden joutuvat ennen näkemättömän vainon kohteeksi.
      Juutalaisuudessa suuri enemmistö pilaa pienen vähemmistön maineen.

      Plusääni(18)Miinusääni(2)
    2. Se sumutusta on, että väittää jokaisen juutalaisen olevan vastuussa jopa sellaisista teoista, joista heillä ei ole edes tietoa, saatika että olisivat jotenkin osallisia. Osoittaa ymmärtämättömyyttä syyttää kokonaista kansaa. Heillä on se pyrämidipaskansa ja ei tarvita kuin että siltä huipulta otetaan valta, niin jäljelle jääneet typerykset juoksentelee kuin päättömät pakoon. Aivan sama juttu kuin käärmeellä. Jos sun pitää tappaa se, niin et ala tallamaan sitä mistä sattuu. Sen pää pitää murskata, jotta se ei kiemurtelisi ja pistäisi sinua jalkaan.
      Vielä jos kuvittelet, että juutalaiset kaikki ovat oikeasti tyytyväisiä, niin erehdyt kyllä. Se on aina niin, että kun toisella on vähemmän ja huonompaa, niin eihän siinä tyytyväinen voi olla.

      Plusääni(1)Miinusääni(6)
      1. Miksi sitten peittely, ylimielisyys ja valehtelu ? Israelkin on vain Rothildien perustama roistovaltio. Ottivat nimen raamatusta.

        Missään vaiheessa juutalainen ei ole pyytänyt valehteluaan anteeksi. Ei edes tökeröjä lavastusyrityksiään holokaustista. Ei mitään. Ei 12 miljoonan Saksalaisen murhaamista toisen maailmansodan jälkeen (rauhan aikana), eikä miljoonien venäläisten murhaamista Neuvostoliiton alkuaikoina. Kaikessa juutalainen vain suojelee toinen toistaan ja syyttää antisemitistiksi tai ties miksi näitten asioiden julkituojia, ja pistää totuudenpuhujille syytteet niskaan.

        esim.

        Kokoelma naurettavimpia holokaustivalheita

        Viranomaiset tehtailleet väärennettyjä silminnäkijälausuntoja ”holokaustista”

        Plusääni(8)Miinusääni(0)
        1. Niitä pitää pyytää anteeksi. Ne ovat niin kammottavia rikoksia, että jos täydestä sydämmestä pyytäisi anteeksi, niin ihmisestä ei jää sitten enää yhtään mitään. Olkoon sitten niin. Ei ole mitään, mistä sanoa, että tässä ainakin olen ollut hyvä. Jää vain tyhjä kuori. Kun on sitten vain kuori, ja ei ole yhtään mitään, niin sitten pitää toivoa, että Jeesus antaisi anteeksi.
          Jeesus sanoi hänelle: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
          Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?”
          Hän sanoi hänelle: ”Uskon, Herra; minä uskon, että sinä olet Kristus, Jumalan Poika, se, joka oli tuleva maailmaan”.

          Plusääni(2)Miinusääni(1)
    3. Aina kun puhutaan judeo-kristillisyydestä tai kristillisestä sionismista, tulee hälytyskellojen soida ja KOVAA. Pseudokristittyjä Antikristustuksen palvojia tämäkin maa täynnä. Suomi on se todellinen luvattu maa ja meidän on lunastettava se kertaalleen itsellemme taistelemalla: jokaisen henkilökohtaisella tasolla sekä kaikkien meidän oikeamielisten yhdessä. Konkreettisia, rajujakin tekoja tarvitaan!! Muistakaa että Jeesuskin oli radikaali sanoissaan ja toimissaan!

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  11. Mitä korkeammalle apina nousee puuhun, sitä enemmän persettä näkyy!

    Plusääni(6)Miinusääni(1)
  12. Monelle täällä kirjoittavalle juutalaiset ja Israel on tullut pakkomielteeksi ja vihan aiheeksi. Se johtuu mm. aivopesusta. Juutalainen ei ole parempi eikä pahempi kuin muut ja joutuu yhtä lailla vastaamaan vääryyksistään kuin muut. Siinä ei ole muihin nähden mitään eroa. Jumala valitsi kuitenkin Israelin, kun Jeesuksen piti jossain maan päällä syntyä. Ja Hän syntyi Israelissa. Ja Jumalalla on erityissuunnitelma Israelia varten.

    Plusääni(0)Miinusääni(11)
    1. Israelin asuttaminen Etelä-Venäjältä lähtöisin olevilla, tietyssä vaiheessa talmudisteiksi kääntyneillä kasaareillako oli Jumalan suunniteltma?
      Kuuluiko Jumalan suunnitelmaan myös, että kasaarijuutalainen johtava sionisti Rotschild kumpaneinaan joukko muita talmudisteja tulee hallitsemaan velkahuijaus-rahajärjestelmällään koko maailmaa?

      Plusääni(9)Miinusääni(0)
  13. ällöttävä rasisti tämä juutalainen. mitähän mieltä tämä juutalainen ruske tyttö on israelin harrastamasta rasismista Palestiinalaisia kohtaan. todennäköisesti ei ole tietoinenkaan siitä

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
  14. Ruskea tytto, kyleset miksi vihaamme: Vihaamme pedofiileja, nylkyri lainoittajia
    http://www.dailystormer.com/jew-moneylender-took-the-children-of-amish-family-as-sex-slaves-for-repayment-of-debts/
    ja muita samanlaisia NWO puliveivareita.
    .
    Israeli Rabbi Mendel Schneerson:
    ”The body of a Jewish person is of a totally different quality from the body of members of all other nations of the world. Bodies of the Gentiles are in vain. An even greater difference is in regard to the soul…A non-Jewish soul comes from three satanic spheres, while the Jewish soul stems from holiness.”

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Kyllä – sateenkaarimielisairauden ja muun juutalaisen oksennuksen häpeilemätön promotointi ynnä sponsorointi nivoutuvat kaikki yhdeksi saatanalliseksi myrkytys- ja orjuutusjuoneksi. Juutalaiset revisionistit ne vasta myrkkyä juutalaisille ovatkin, kuten esim. David Cole. Valikoivalla sananvapaudella yritetään reikäisiä, vuotavia myyttejä ja likaisia valheita pitää yllä edelleen, vaikka WTC/911, ”kuulennot”, JFK:n eliminointi sekä ”holokausti” ovat kaikki erittäin tökeröitä tarinoita, joita eliitti pyrkii tilkitsemään aina vaan hullummiksi käyvillä sepustuksilla, joihin ei usko enää kuin vakavasti älyllisesti jälkeenjääneet.

      Juutalaisten (oik. edomilaiset, kasaarit ja juudealaiset) koko historia on VALETTA. He ovat varastaneet koko sepitetyn menneistyytensä muilta – unohtamatta kääntää kaikkia tekemiään hirmutekoja muiden kontolle! Loistavana esimerkkinä em. toiminnasta käy Puolan Katynin metsän joukkutuhonta, joka oli puhtaasti NL:n juutalaisen ksenokratian vastuulla – EI kansallissosialistisen Saksan. Vallankaappausta seurannut ensimmäinen NL-hallitus oli 80%:sesti juutalainen. Maailman juutalaisimmista maasta – USA:sta – juutalaisia sitten laivattiinkin lisää valtavat määrät N-liiton senaattoreiksi. Klyyvarilahko kääntää todellakin kaiken aina 180°: kulttuurimarxismin kaikkien sääntöjen mukaan tehdään tänä päivänäkin rumasta kaunista ja sairaasta tervettä. Raamattuun juutalaiset eivät ole kirjoittaneet kirjaintakaan. ”Egyptin orjuudesta vapautumiset” ymv. tarinat ovat täyttä juutalaista roskaa.

      Mainitaan vielä sananen ”antisemitismistä” ja termin etymologiasta eli alkuperästä. Seem oli yksi Nooan kolmesta pojasta. Nimi tarkoittaa kirjaimellisesti valkoista. Miten silloin vaikkapa minua voi kutsua ”antisemiitiksi” eli antivalkoiseksi? Hulluutta! Juutalaista hulluutta. Neekerit ovat Haamin (”palanut”) jälkeläisiä ja arabit sekä juutalaiset ruskean pojan – Jaafetin – perillisiä. Kyllä, minä luen jutikat ja arabit yhdeksi ja samaksi, infernaalisesti kälättäväksi sakiksi, joka ei todellakaan kuulu Eurooppaa hulluudellaan saastuttamaan. Afrikkalaiset myöskin pysykööt yhtälailla omalla mantereellaan.

      Toivottavasti saadaan tämä hulluus loppumaan, ennen kuin koko Eurooppa on myrkytetty, tuhottu ja tapettu. Loppuuhan tämä sairaus silloinkin, mutta en soisi niin drastisen keinon tekevän selvää tästä kaikesta. Tupakat ja viinat pois, paskalehdet pois ja TV – tuo juutalainen nurkkajumala! – kiinni. Kyllä se tästä…

      Plusääni(2)Miinusääni(0)
      1. Tutkin sanakirjoista Nooan poikien nimien ”tarkoituksia”, ja lähde, josta nimimerkki esittämänsä ”tarkoitukset” on saanut, on valitettavasti osin virheellinen, osin puutteellinen.

        Seem (shem) tarkoittaa ”nimi”. ”Valkoinen” olisi Raamatun hepreassa ”laavaan”.

        Haam tarkoittaa adjektiivina ”kuuma”, ”lämmin”, substantiivina ”appi, miehen isä” (myöhemmässä kielenkäytössä ”Egypti”).

        Jaafet ei sanakirjojen mukaan tarkoita mitään, se on pelkkä erisnimi.

        Olen pahoillani, jos tuotan intentioille vahinkoa. Olen kuitenkin lapsesta asti pysynyt totuudessa. vilaurio

        Plusääni(1)Miinusääni(0)
        1. Huomasin sivutuotteena, että aiemmin tähän juttuun kirjoittamani viisi kommenttia on poistettu (olivat kristinuskon selitystä). Se tästä nettilehdestä. Ovatkohan kaikki aiemmin kirjoittamani kommentit poistettu kaikista jutuista? En jaksa tai viitsi tutkia, sillä minulle riittää, että kukin saa aikanaan oikean palkkansa. Enpä voi muuta kuin jättää nämä sivut niille, joille ne on tarkoitettu. VILaurio

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
          1. H-skapille 0.14. Taitaa tulla loppu vuoristoradoillekin. Seuraavaksi näet tämä kansa ja kaikki sen sivustot, varsinkin totuussivustot, ryhtyvät tappamaan kaikkia, jotka puhuvat (todellista) totuutta mistä tahansa asiasta. Minä en siis luovuta, muut ovat luovuttaneet. Minä tiedän totuuden (Joh. 17:17), muut pitävät valhettaan totuutena.

            Ja minkäs minä sille voin.

            Vaellan yksinkertaisesti vain Raamatun opastamana, 2. Kor. 6:14-18.

            Enkä luovu. Ei tämä kansa saa minua tuhottua – olen jo ulottumattomissa, pelastunut. Koko elämäni ajan tämä kansa on yrittänyt saada minut tuhottua, mutta se ei ole onnistunut siinä. Minua ei voi tuhota. Yrittäjät vain tuhoavat itsensä – kuten alkaa käydä ilmeiseksi. VILaurio

            Plusääni(1)Miinusääni(0)
  15. Tuollaisten puheiden jälkeen on syytäkin pelätä valkoista suomalaista. Mielisairas juutalainen – anteeksi tautologia. Tämä maa on täynnä saastaa.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat