Löysimme 634 hakutulosta hakusanoillasi

Kolmas maailmansota?

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa todellisesta ja vakavasta ydinsodan uhasta, mikä tarkoittaisi myös kolmatta maailmansotaa. Ukrainassa puolustushyökkäyksessä oleva Venäjä kuitenkin sanoo koittavansa alentaa ydinsodan mahdollisuutta. 

Venäjän demonisointi: Butšan “joukkosurma” ja muut kauheudet

Länsimaiset valtamediat syyttävät Venäjän armeijan sotilaita syyllisyydestä siviiliväestön surmaamiseen Kiovan tuntumassa sijaitsevassa Butšan kaupungissa. Huhtikuun 2. päivänä Ukrainan puolustusministeriön julkaisi videon väitetystä “joukkomurhasta”. Valtamedia vertasi suoraan yllä mainittuja Butšan tapahtumia vuoden 1995 Srebrenican tapahtumiin. Tarkastelemme oheisessa kirjoituksessa myös näitä Srebrenican kauheuksia.  

Juutalaismafian valtapyrkimykset sisältävät muiden kansojen rappeuttamisen

Oheisessa artikkelissa käsittelemme sitä kuinka juutalaismafia pyrkii jatkuvasta heikentämään muita kansoja paitsi “juutalaista” kansaa ja Israelia. Esimerkiksi juutalaismafia edistää palestiinalaisia murhaavaa sionismia Israeliin, ja samalla monikulttuurisuutta Eurooppaan. Monikulttuurisuudella tarkoitamme hajottamisen ja hallinnan politiikkaa. Monikulttuurisuudella tuhotaan alkuperäistä kansallista identiteettiä ja yhteiskuntarauhaa. Kuitenkin monikulttuurisuuspolitiikka on vain yksi monista juutalaismafian instrumenteista, joiden avulla kyseinen mafia näivettää muita kansoja. 

Median uusi strategia on kutsua tosiasioita salaliittoteoriaksi

Esitämme johdantona  Magneettimediassa julkaistavaan Yle Watchin artikkeliin, “Median uusi strategia on kutsua tosiasioita salaliittoteoriaksi”, jäljempänä mainittua.  Valtamediat ja näiden eritasoiset edustajat syyttävät toimijoita, jotka julkaisevat totuuksia maailman politiikasta ja nykyisestä yhteiskunnallisesta tilanteesta salaliittoteoreetikoiksi. Valtavirtaisen tiedonvälityksen menetelmiin kuuluu mustamaalata räikeästi toisinajattelijoita, jotka valtamedian toimesta leimataan pähkähullujen “salaliittoteorioiden” kannattajiksi ja levittäjiksi. Tällaisia pähkähulluja teorioita ovat muiden muassa jäljempänä kirjoituksessa […]

Ukraina suurvalta hierarkian pelikentässä

Todennäköisesti transatlanttinen uusliberalistinen maailmanjärjestys on hiipumassa, sillä vallansiirtymä on tapahtumassa maailmanpolitiikan ja vallan osalta atlanttiselta vyöhykkeeltä Tyynenmeren akselille. Koska Yhdysvaltojen johtajuus maailmanjärjestyksen keulakuvana murenee, eikä se pysty säilyttämään globaalia asemaansa yllä rauhanomaisin keinoin, on se turvautunut voimakeinoihin pyrkiäkseen säilyttämään aikaisemman globaalin kypsän hegemoniansa. Juuri nykyinen sotatila Ukrainassa on osoitus suurvaltojen raadollisesta kamppailusta maailmanjärjestyksen hegemoniasta. 

Venäjä sotii transatlanttista maailmanvalloituksen pyrkimystä vastaa Ukrainassa

Ukraina on todellisuudessa transatlanttisen liittouman puskurivyöhyke Venäjää vastaan. NATOn laajentuminen aina Venäjän rajoille saakka ja lännen militarisoidun Ukrainan hallituksen joukkojen kohdistamat väkivaltaisuudet Donetskin kansantasavaltoja vastaan ovat syinä Venäjän sotatoimille Ukrainassa. Käsittelemme myös sitä, kuinka Suomen kansaa manipuloidaan sotapropagandalla USA:n hurmokseen ja Venäjää vastaan? 

Pääkirjoitus: Suomi luisuu NATO-jäsenyyden kautta perikatoon; reaalipolitiikka hukassa

Valtamedia rummuttaa kiihkeästi  NATO-jäsenyyden puolesta ja NATO huuma on saanut Suomen poliittisen johdon sekaisin. Venäjän ulkoministeriön mukaan sekä Suomeen että Ruotsiin kohdistetaan nyt painetta Ukrainan tapahtumien perusteella liittää maita nopeutetusti Yhdysvaltojen johtamaan sotilaskoalitioon. Ja kuten muiden muassa Ukrainan tilanne osoittaa NATOsta ei ole turvaa todellisessa tilanteessa. Jos Euroopassa syttyisi sotatila, olisi Suomi muille vain tukikohdan arvoinen. Muut eivät katsoisi Suomea puolustamisen arvoiseksi. Suomen yli juostaisiin mennen ja tullen, riippumatta siitä kuka sodan voittaisi. 

21. helmikuuta 2022 Venäjän presidentti  Vladimir Putin tunnusti Donetskin ja Luhanskin kansantasavallat kokonaisuudessaan itsenäisiksi. Duuma myös ratifioi YYA-sopimukset yllä mainittujen Itä-Ukrainan kansantasavaltojen kanssa. Valtamedioiden mukaan 24. helmikuuta 2022 Venäjä aloitti laajennetut sotatoimensa  kaikkiin Ukrainan suurimpiin kaupunkeihin varhain torstaiaamuna. Tämä on seurausta muiden muassa NATOn laajentumisesta aina Venäjän rajoille saakka. Huomion arvoista on, että Venäjä pyrkii sotatoimilla Ukrainassa kaatamaan lännen nukkehallituksen ja asettamaan Ukrainan johtoon Venäjälle ystävälliset poliittiset toimijat. 

Esivallan perikatoon pääsyyllisiä ovat poliittiset vallanpitäjät, ei kansa; huomiot mielenosoituksista

Joidenkin toimijoiden mukaan kansa on yhtä paljon syyllinen Suomen valtion rappeutumiseen kuin poliittiset valtaapitävät toimijat. Tarkastelemme tässä kirjoituksessa tähän väitteeseen kytkeytyvää funktiota. Kiinnitämme huomioita myös ajankohtaisiin mielenosoituksiin.  

Tiedemiehet väittävät: koronarokotukset sisältävät tappavia aineita

Olemme koonneet jäljempänä olevaan artikkeliin todisteita, jotka paljastavat kansainvälisten suurien lääkefirmojen ruiskuttavan hallituksien siunauksella COVID –19 –injektioissaan muiden muassa grafeenioksidia, grafeenihydroksidia ja muita grafeenimuunnoksia ihmisten elimistöön. 

Oikeudenkäynnit rokotevalmistajia vastaan lähestyvät

Kansainvälistä tunnustusta saanut juristi Reiner Fuellmich ja hänen lakimiehistä kokoama työryhmänsä, ovat koonneet huomattavan määrän tietoa COVID-19 rokotteista ja niihin liittyvistä tavoitteista. Reiner Fuellmichin (RF) mukaan COVID-rokotuksissa on kysymyksessä harkittu massamurha. RF:n työryhmä onkin vakuuttunut siitä, että kussakin injektiopullossa on eri ainetta, mikä viestii rikollisesta puuhasta. 

Vastine presidentin uudenvuodenpuheeseen

Presidentti Sauli Niinistö jatkoi uudenvuodenpuheessaan Suomen tärkeimmän naapurin suurvalta Venäjän mustamaalaamista. Tämän hän teki siirappimaisesti nöyristellen USA:n johtamaa transatlanttista “NATO” liittoumaa. Niinistö myös antoi Suomelle ulkopoliittisen liikkumatilan ja valinnanmahdollisuuksien vapauden, nimittäin transatlanttiseen suuntaan.  Presidentin uudenvuodenpuheen väittämiä  Presidentti Sauli Niinistö toteaa uudenvuodenpuheessaan, että suurvaltapolitiikassa on tapahtunut nopeita ja jatkuvia muutoksia. Kylmän sodan jälkeinen aika on totisesti […]

Esitämme historiallisia paljastuksia juutalaismafian hallitseman Neuvostoliiton suunnitelmista toisessa maailmansodassa valloittaa koko Eurooppa. [1] Luonnollisesti juutalaismafia myös vaikutti Yhdysvaltojen kautta [2]. maailmansodassa liittoutuneiden ratkaisuihin ja ennen muuta siihen, että Saksan johtajan Adolf Hitlerin toistuviin rauhan ehdotuksiin ei suostuttu. [2] 

Kotimaa

Ulkomaat